Entisellään…

…sanoi entinen ukko jo kymmenettä vuotta kuolleena olleesta muijastaan.

Aattelin tässä ohijuostessa päivittää blogitilanteen, ikään kuin tarkastaakseni, onko uutta kirjailun aihetta.

Eipä näytä olevan, sillä kaikki on entisellään kuin tuon ukon muija: puoluerahasotkut elävät jo ihan omaa elämäänsä, ainoastaan Keskusrikospoliisi taitaa alkaa lopultakin aktivoitua. RAY:ssa ja muissa rahastoissa ja säätiöissä yritetään sen sijaan keksiä uusia tapoja kiertää säännöt. Ja se onnistunee, onhan Suomessa vielä päteviä lakimiehiä.

Talous on edelleen taantumassa, eikä hevillä näytä sieltä nousevan. Ihmisiä aletaan pikkuhiljaa innostaa joulu-hypeen. Se onnistuu niin, että valutellaan mediaan pieniä positiivisuuksia hölmöimpien uskottavaksi. Nämä ihmiset juoksevat ajallaan kauppoihin ostamaan lahjansa luotolle. Kevät koittaakin sitten entisiä maksellessa.

Sillä totuushan lienee se, että vain köyhimmät ostavat tuloihinsa verrattuna eniten. Ne joilla rahaa on, säästelevät ostamalla vähemmän ja laadukkainta. Tulojen suhteen kansan ylimmälle desiilille lienee sama mitä ostavat tai jättävät ostamatta, kun eivät kuitenkaan tarvitse käydä kaupoissa. Kodinhoitajat ja chaufförithän sen tekevät.

Mitenkäs poliittisella rintamalla sitten hurisee. Ennallaan sekin. Jopa niin pitkälle, että pääministeri Vanhanen ei enää kuuntele edes omiaan. Ja oikeastaan: mitäpä järkeä olisikaan kierrättää ministereitä. Toinen vanha sanontahan kuuluu: sama paska uudessa paketissa.

Loppuun hjuumoripläjäys: Vanhasen rakennukselta ei löytynyt tuppeensahattua lautakasaa. Ai, etteikö naurattanut?! No, näin lama-aikaan vitsitkin ovat kokeneet alennustilan. Valitettavasti.

Palataan asiaan, jos jotakin muutosta tapahtuu valtiossa nimeltä Suomi. Sillä aikaa en mene sikaflunssarokotusjonoon. Siellä saa kuulemma turpiinsa varmemmin kuin uudenvuodenyönä asematunnelissa.

Vanhassa vara parempi

Olen kolmisen kesäistä viikkoa kävellyt päivittäin upean viljavan kaurapellon poikki. Kulkiessa on hyvin voinut havainnoida kesän kulkua, viljan kasvua ja syksyn ensimmäisiä orastavia merkkejä. Kaura alkaa kypsyä korjuuta varten. Kohta jäljellä ovat olkipaalit.

Samoin olen pohtinut blogikirjoittamisen problematiikkaa. Itselleni julistamani kesätauko alkaa olla käytetty, viljan kypsymisen mittarilla tarkasteltuna.

*

Pohdin, mitä virkaa oikeastaan on kirjoittaa asioista, jotka eivät muutu?! Se, mitä olen kirjoitellut reilun vuoden ajan taloudesta, kuluttamisesta, politiikasta, vaalirahoituksista, moraalista, pitää vielä kohtuudella paikkansa. Pitää, koska ihmiset eivät petä, vaan käyttäytyvät aina hyvin inhimillisesti – ja niin ollen ennalta aavistettavasti.

Politiikassa jatketaan kansan sumuttamista, luottaen yhä lyhenevään poliittiseen muistiin ja venyvään sietokykyyn. Kansantalous jatkaa kamppailuaan deflaatiokehityksessä, urheilussa etsitään uusia dopingaineita, jotka eivät näkyisi testeissä, ruuan hintaa korotetaan ennen arvonlisäveron alennusta, ja niin edelleen…

En suinkaan väitä, että yhteiskuntamme on ytimeltään täysin läpimätä. Ei täysin, mutta melkein. Valitettavasti.

*

Edellisen vuoksi ajattelinkin muuttaa blogistrategiaani, tautologian ja turhautumisen välttämiseksi. Kirjoitan tästä lähtien vain niistä näkökulmista, joiden myötä muutos voisi olla mahdollinen.

Tulevaisuudentutkimuksessa pieniä, useimmiten vaikeasti havaittavia tulevaisuusaihioita kutsutaan “heikoiksi signaaleiksi”. Yllättävien, transformaattisten tapahtumien mahdollisuutta kutsutaan puolestaan “villeiksi korteiksi”, tutuimpia villejä kortteja on “musta joutsen”.

En aio suinkaan rajoittaa havaintojani heikkoihin tai vahvempiin signaaleihin; kirjoitan varmaankin myös trendeistä ja niiden taittumisesta, joskin tällaiset taitekohdat lienevät yhteiskunnassamme hyvin harvinaisia, ainakin positiivisiksi arvioituina.

En ole kuitenkaan puhdas pessimisti. Olen ehkäpä ennemminkin optimistinen realisti. Palaan suunnanmuutoksessani samalla teknisesti oman tutkimusaiheeni piiriin, yhteiskunnallisen tulevaisuudentutkimuksen ja arvioinnin maailmaan.

Antoisaa syksynalkua kaikille; palaillaan, kun/jos aihetta ilmenee…

P.S. Muutoin olen sitä mieltä, että kirkko ja valtio eivät sovi yhteen, eikä äänestäminen todellakaan kannata;)

POLITIIKKA-SIRKUKSEN SURKEAT APINAT

Oli pakko keskeyttää blogin kesäpaussi yhdeksi päiväksi. Syynä moiseen on Tampereen kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle.

Pitkään piti odottaa, mutta odotus kannatti! Keskiviikon  Ykkösaamussa, Radio Ykkösessä, Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle puki sanoiksi sen, mitä olen itse viimeiset pari vuotta pääni puhki pohtinut, ja jonka pohdinnan vuoksi olen jättänyt aikanani poliittisen luottamustyöni ja lopettanut äänestämisen.

Sunnuntaisen Satakunnan Kansan yliössä professori kirjoittaa politiikasta näin: “Poliitikoilla on aikaa sirkushuveihin, joissa heillä itsellään on surkean apinan osa.”

*

Professori Harlen mukaan politiikka on kuollut: kuoleman on aiheuttanut hänen mukaansa suurten historiallisten tavoitteiden katoaminen politiikasta. Puolueista on jäljellä vain nimi ja kuori; poliitikoilla ei ole enempää sisältöä kuin heidän edustamillaan puolueillakaan.

Esimerkkinä Harle pitää Keskustan sisäsyntyistä rappiota ja eroa alkiolaisesta ideasta, joka painotti vielä maalaisliiton syntyaikoina köyhistä ja vähäväkisistä huolehtimista. “Keskusta on mätä sisältä, ja räjähdyspisteessä”, kiteyttää professori Harle. Keskusta on menettänyt missionsa myötä käytännössä omat kannattajansa, samoin kuin SDP jo paljon aiemmin.

Ongelma on Harlen mukaan kuitenkin yleinen ja se läpäisee koko politiikkakentän niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ongelmana on siis politiikan tavoitteeton, historiaton aika, jolle ei professori Harlen näkemyksen mukaan näy loppua.

*

Tavoitteiden hukkumisen on puolestaan aiheuttanut yhteiskunnan rakenteistuminen; talous, kilpailu ja korporaatiot ovat vieneet tilan niin politiikalta kuin sen mahdollistamilta vaihtoehdoilta ja terveeltä keskustelulta kamppailuineen.

Poliitikkojen aika uppoaakin tästä syystä pintakeskusteluun ja “loiskiehuntaan” josta on viime vuosina saatu jo tarpeeksi esimerkkejä. Keskustelun tilan pienentyessä uusi alue on löytynyt mediasta. Juuri pintapuolinen mediakeskustelu tekee osaltaan poliitikoista suuren sirkuksen surkeita apinoita.

*

Iloisena, tosin riskialttiina esimerkkinä Harle pitää Yhdysvaltoja ja presidentti Obamaa. Ideologista Obama-ilmiötä ei Harlen mukaan kannata kuitenkaan odottaa Eurooppaan. Hänen mukaansa Euroopassa tullaan ottamaan Obamasta esimerkkiä vain pinnan suhteen, muuhun ei kyetä, muuta ei haluta: Eurooppa tulee työstämään Obaman kaltaisia johtajia ilman sisältöä. Esimerkkejä tästä kehityskulusta lienee jo olemassa meilläkin.

Harle ei näe tälle kehityskululle vaihtoehtoa: “Meidän on vain tyydyttävä elämään tässä mitättömässä historiattomassa ajassamme, sillä hyvä.” Kansa löytää huvinsa sirkushuveista ja kulutuksesta. Muutoksen vääjäämättömään kehityskulkuun tuo Harlen mukaan korkeintaan suuret katastrofit, niin surkeaa kuin tosiasia onkin.

Kansa tarvitsee puolueita entistä vähemmän. Poliitikkojen osa on samanlainen kuin edustamiensa puolueiden: poliitikoista tulee yhä turhempia, valtakamppailun ja pintajulkisuuden välikappaleita, jotka elävät vain päivittäisjulkisuudestaan.

*

Mihin Harle loppusijoittaisi turhat poliitikkomme?! “Loppusijoituspaikka on jo oikeastaan löytynyt: se on tämä tämän päivän mediatodellisuus kaiken maailman pelleilyineen; se on heille oikea loppusijoituspaikka”, muotoilee Tampereen kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle lopuksi.

*

Kiitos! Tapaamme siis sadonkorjuussa. Jos ei tule kato.

Kesänviettoon…

ruislinnun laulu korvissani

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;  niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,  onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino: Nocturne
(Talvi-yö 1905)

DoSome toivottelee kaikille blogisurffareille kauniita kesäpäiviä. Palataan asiaan kun toukorukiit on on puitu ja uutispuuro tuoksuu…

Olkiluoto, kansainvälisesti

New York Times mainostaa Arevaa ja Olkiluodon rakenteilla olevaa ydinvoimalaa jutussaan tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Amerikoissa lienee mielenkiintoa seurata Suomi-neidon ydinkokeita, onhan siellä kokemusta ydinvoimaan liittyvistä takaiskuista. Harrisburgin vuoto lienee niistä tutuimpia.

Mutta ei meillä hätkähdetä pienistä: Olkiluoto se viipyy vaan, ja liksa suurenee eksponentiaalista tahtia. Kuka maksanee lopulta lystin, on aika todennäköistä. Maksajaksi ei varmaan ilmoittautune ensimmäiseksi urakoitsija.

Olikohan vuoden 2007 uutinen ns. heikko signaali tulevista ongelmista… Entä oliko vuoden 2006 tappiouutinen vain ensiaskel pitkällä polulla?!

Kankkulan kaivolla

Mel Brooksin elokuvat ovat hyvä perehdyttämisväline siihen maailmaan ja yhteiskuntaan jossa elämme. Ainakin jos elämä liittyy jotenkin valtioon ja verorahojemme käyttöön.

Valtiontalouden tarkastusvirasto otti jokunen aika sitten tarkastettavakseen Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) PALKO-tietojärjestelmähankkeen, joka oli aloitettu vuonna 1999. Hankkeen avulla oli tarkoitus aikanaan luoda ajoliikenteen tietojärjestelmä ATJ.

Tarkastuksen tulos oli niin ihmeellinen ja uskomaton, että radiohaastattelussa tarkastavan viraston asiantuntija ei kyennyt olemaan vakavana, vaan väkisinkin tyrskähteli yrittäessään selittää tapahtumien kulkua.

PALKO-hanke siis aloitettiin vuonna 1999. Tarkoitus oli, että hanke on tietojärjestelmineen valmis vuoden 2003 jouluun mennessä. Vaan eipä ollutkaan. Tietojärjestelmien tuotantokäyttö aloitettiin vasta vuoden 2007 lopulla.

Järjestelmä ei kuitenkaan vieläkään ole kokonaisuudessaan käytössä. Esimerkiksi kuljettajatietojärjestelmät puuttuvat osin vieläkin. Ei siis kovin paljoa – vain järjestelmien toinen puoli.

*

Hankkeen kustannusarvio oli 15-27 miljoonaa euroa, ilman työn osuutta. Aikamoinen arviohaarukka, eikö totta?!

Hanke on tullut nyt kymmenine osaprojekteineen maksamaan tähän mennessä n. 100 miljoonaa euroa. Tähän summaan ei vielä sisälly Ajoneuvohallintokeskuksen suorittama oma työ.

Toisin sanoen: hankeaika ylittyi ainakin kuudella vuodella, budjetti ylittyi viisinkertaisesti, eikä homma ole vieläkään valmis.

Valtiontalouden tarkastusviraston on ihan oikeutetusti syytä torua AKE:a: soosoo, soopelisoo oikein etusormen kanssa!!

*

Menin vuonna 2003 katsastuskonttorille kysymään autoni katsastusaikaa, joka oli minulle hieman epäselvä. Autoni rekisteröintiaika mutkisti asiaa niin paljon, että katsastuskonttorin sinänsä ystävällinen, mutta tyystin tietämätön rouva pyysi minua soittamaan edellä mainittuun AKE:n puhelinpalveluun ja kysymään sieltä ongelmaani ratkaisua.

Kysyin, eikö asiakaspalvelussa olevan rouva voisi soittaa sinne ikään kuin virkansa puolesta. Rouva vastasi minulle perin ystävällisesti, että toki voisi yrittää, mutta siihen saattaisi mennä kokonainen päivä, koska sieltä ei yleensä vastaa kukaan.

*

No, kun meikäläisellä ei tuolloinkaan ollut kuin aikaa, ajattelin pirauttaa itse AKE:n palvelunumeroon. Ja toden totta – aikaa kului ja kului, useampi tunti, ennen kuin pääsin kohteeseen.

AKE:n puhelinpalvelussa vastannut rouva kehoitti minua soittamaan edelleen puhelimeen, jonka alkunumero viittasi mielestäni pikemminkin johonkin veroparatiisiin kuin ajoneuvojen rekisteröintitietopalveluun…

Soitinpas kiltisti kuitenkin annettuun numeroon, josta vastasikin hieman nuorempi, suomea erikoisella aksentilla, kenties viroksi puhunut nainen. Nainen ei tiennyt rekisteröintiasioista mitään, vaan yritti sen sijaan kysellä kuulumisiani.

Puhumattakin oli selvää,  että otin yhteyttä AKE:n lakipalveluosastoon, joka ryhtyi hetkisen empimisen jälkeen selvittämään tapahtumahistoriaa… Motivoidakseni lakipalveluosastoa minun piti mainita jatkoaikomukseni, joihin kuului verraten merkittävä viranomaisten liikekannallepano.

Soitin myös puhelinoperaattorilleni, joka ilmoitti soittamani puhelun hinnaksi 68 euroa + paikallispuhelumaksu. Luonnollisesti.

*

AKE:sta ilmoitettiin kahden päivän kuluttua, että asianomainen palveluhenkilö on irtisanottu, ja että kuluni korvataan täysimääräisinä. Piste. Ei muuta selitystä, vaikka yritinkin tivata vastausta.

Mitä tästä opimme?! Ensinnäkin, että aina kannattaa kysyä ja epäillä. Sitten kannattaa epäillä uudelleen. Sen jälkeen palkata lakimies ja kutsua poliisi paikalle. Ihan varmuuden vuoksi.

Opimme myös, mistä ihmeestä voi johtua moiset projektien aika- ja resurssiylitykset. Kusetuksesta. Puhtaasta kusetuksesta. Piste.

Missä ovat eläke-eurot?!?

Pitipä palata nopsasti blogiin, kun havaitsin yhtä lempiaihettani käsitellyn jälleen uutis-uutimissa:

Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston päällikkö Tarmo Pukkila vaatii, että eläkeasioista päättävät työmarkkinajärjestöt reagoivat työeläkejärjestelmän tulevaan rojahdukseen jotenkin…

Pukkilan mukaan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuuden rahoitus ei ole vakaalla pohjalla.

Mitäs meikäläinen tähän muuta kuin että MYÖHÄSSÄ, NIIIIIIIN MYÖHÄSSÄ ovat nämä reaktiot. Mikä on ihan loogista ja synkronissa kaiken muun reagoinnin kanssa…

Voiko ennakoida vaikka vaatimattomasti, jotta vain ne, jotka ovat nyt vähintään n. 80-vuotiaita, saavat takaisin maksamansa. Muut eivät saa.

Kotimaisista työeläkerahastoista on kadonnut viimeisen vuoden aikana vähintään 10 miljardia euroa. Eikä siinä vielä kaikki.

Joten summasumma: Elkää jääkö eläkkeelle!!! Elkäätten i-ki-nä!!!! Elkää jääkö kun ette voi, jos haluatte oleskelustanne rahaa. Jos ette halua, jääkää pois.

Ettäkö tulee taas kaikille yllätyksenä ja pyytämättä kuin sen entisen tytön faksi, tai kuin ruska lappiin…

Voi voi – ja vielä kerran – voi.

Onko Inkvisition Aika ?!

Ortodoksisen kirkon piispainkokous ottaa tänään käsittelyynsä pastori Mitro Revon.

Revon EU-vaaliehdokkuus on aiheuttanut päänvaivaa ortodoksipiispoille jo kohta kuukausitolkulla; ja luoja ties minkä vuoksi?!

Vaikka kirkko toimiikin omalakisesti, hallintolakia sentään vielä noudatetaan ortodoksien konklaavissa, ja Mitroa “kuullaan”.  Ja syytä onkin, tuleehan inkvisitionkin palkat pitkälti valtion, siis meidän veronmaksajien pusseista.

*

Piispainkokous on tehnyt aiemmin linjauksen, jonka mukaan papiston jäsen ei voi osallistua poliittiseen toimintaan.

Piispainkokous ei sen sijaan ole linjannut sitä, missä määrin piispat voivat muuten vaan toimia maallisemmissa yhteyksissä, siunatessaan kaikenmaailman mutkamäkiä, markettien lihatiskejä ja linjatessaan yritystoiminnan uusia suuntia tiukilla markkinoilla.

Tämänpäiväisen kuulemisen jälkeen piispainkokous tekee asiasta ratkaisunsa. Asian ratkaiseminen ei edellytä sitä, että Repo on paikalla.

*

No, mitäs sitten jos piispat ottaisivatkin tiukan kannan ja Revon pappisura jäisi turnaustauolle, tai peräti loppuisi tyystin?! No se merkitsee useampaakin asiaa, ja vieläpä lähes samanaikaisesti.

Ensinnäkin, huomenna ennakkoäänestyksellä alkavassa EU-vaalissa pastori Repo, tai paremmin tunnettu Isä Mitro, tulee saamaan huomattavasti enemmän ääniä kuin siinä tapauksessa, että piispat olisivat armollisempia. Suomalaiset ovat nääs olleet vaaleissa aina lyödyn ja sorretun puolella. Suomalaisten mielestä vain kansa voi pudottaa korkealta, eivät viskaalit. Esimerkkejä löytyy lukuisia.

Toinen seuraus on luonnollisestikin se, että joku ideanikkari keksii kysyä ennen pitkää toimenpiteen laillisuusperiaatetta joko Suomen Perustuslakiin vedoten tai ihmisoikeuksiin vedoten laajemmalla areenalla. Ainakin kansainvälisen oikeuden tuomarit voivat kysellä paikallisilta isiltä kiusallisempia kysymyksiä kuin uskolliset kirkonjäsenet paimeniltaan.

Kummassakin tapauksessa Suomi tulee profiloitumaan samaan rajatapausten kategoriaan ihmisoikeuksien suhteen kuin heikommat tapaukset maailmalla. Ihan siitä riippumatta mikä on oikeuskäsittelyjen lopputulos.

Edellä kuvatusti voi tapahtua, koskapa nykyään syylliseksi tavataan tuomita jo siinä vaiheessa kun lehdistö ja muu media ottaa kantansa esiin. Enkä usko, että media on tässä asiassa ainakaan piispojen puolella.

Luulenpa lisäksi, että useammassakin toimituksessa on alettu jo tonkia kasoja, joista oletetaan löytyvän jotakin isäesipaimeniin liittyvää murskatietoa. Kukaanhan ei ole synnitön, kuten hyvin tiedämme. Kansalle viestitään kohta: bongaa piispa ja klikkaa kuva isästä, saat tonnin tilille…

Uskallankin vaatimattomasti väittää ja ennakoida, että ennen pitkää Mitron juttu näyttäytyy kovin vähäisenä muiden julkisuusrytinöiden rinnalla. Etenkin kun vaalit on käyty ja Mitro surffailee tavanomaiseen tapaansa iloisena maailmalla. Jotakin löytyy, varmasti. Eikä nöyryytys unohdu, vaikka olisi julkisesti kuinka pyhä tahansa.

*

On ihan oikeasti vaikea ennakoida sitä mitä piispat tänään päättävät. Eikä tuolla liene kovin paljon merkitystäkään. Muotomenoja on harrastettu iät ajat niin kirkossa kuin hirvimetsälläkin, eivätkä ne tietystikään ihan luita riko, vaikka ikävystyttävätkin joskus kuoliaaksi asti. Ja kuvia on palvottu iät ajat, ja palvotaan yhä. Nimitykset pakanallisille toimille vain vaihtuvat.

En oikein jaksa uskoa piispojen uudistusmieleen. En, vaikka he tietävät päätöstensä riskit hyvin. Sillä vain hyvin harvoin korkeassa asemassa olevat uskovat tulevansa pudotetuksi jalustaltaan. Eikä jalustalta pudotus tarvitse olla konkreettista laatua. Riittää kun tietää mitä takana puhutaan.

Auktoriteetti on ansaittua, ei kanoniseen oikeuteen kirjoitettua. Mutta yksi hyvä puoli tässäkin kirkollisessa sotkussa on: tämä antaa jälleen yhden punnuksen siihen vaakaan, jossa arvioidaan yleisesti kirkon ja valtion suhdetta toisiinsa. Eikä se punnus paina kirkon puolella.

Nykypäivään ei kuulu tämänkaltainen pelleily. Sillä pelleilyähän tämä on. Sillä katsokaa, keisarilla ei edelleenkään ole vaatteita.

Etusivu uusiksi!

Leikitään lehden toimitusta hetkinen.Olemme havainneet viikkopalaverissamme lehtemme irtonumerolevikin (ja mahdollisesti katsojalukujen) pienentyneen dramaattisesti viimeisen oktaalin aikana. Ongelmaa ei olisi oikeastaan edes havaittu entisen kvartaalijärjestelmän aikaan, mutta tiheämmällä aikakammalla kylläkin. Havainto on musertava. Päätoimittaja pakkailee jo asiapullosalkkuaan…

Taantuman ohella yhtenä merkittävimpänä syynä on lööppijulkisuutta tuovien uutisjuttujen ja niistä jopa hieman väkipakolla puserrettujen myyntiotsikoiden määrän väheneminen. Reippaasti myyviä juttuja ei vain yksinkertaisesti enää löydy niin runsaasti kuin ennen. Ei, vaikka utelemme lukijoittemme havaintoja ja pyydämme shokkikuvia.

Vanhussurmat tai Kuopion torimurha nyt sentään havahduttaa vielä jotakuta, mutta tuskin kauaakaan. Eikä niitäkään uutisia riitä joka uutisviikoksi, vaikka toreja on kaikkialla – ja vanhuksia.

Mediakansan turtuminen on edennyt eksponentiaalista vauhtia. Mikään ei enää näytä koskettavan. Mitä ihmettä tehdä kun mikään ei enää riitä?!? Jotakin on keksittävä; edes jotakin pientä.

Mikä neuvoksi?! Kertokaa!!

*

- Hei, minulla on ehdotus: soitetaan jollekin! Ai kenelle?!? No kenelle vaan tietysti !!

- Höh! Onkos nyt hullumpaa kuultu. Jotta umpimähkään soitellaan. Ja mitä ihmettä sitten tapahtuu?!

- No katsotaan… Minäpäs näytän.

Ring ring… ring ring… (satunnaisotannalla valittu numero – umpimähkäpuhelin soi jossakin…)

- Tarja

- No hei Tarja. Mitäs sulle kuuluu?

- No hei vaan! Eipäs tässä ihmeitä?!

- No sehän mukavaa. Mitäs Pentille kuuluu?

- Pentille?!? En tiedä yhtään. Mitäs te tuommoista kyselette?

- Vain niin. Vai sillä lailla, pahoittelen syvästi. No, toivotamme sinulle ja läheisillesi kuitenkin hyvää kesänalkua ja lämpimiä kelejä. Yritä kestää!

- ?!? ?!?

Tuut tuut tuut… (puhelu päättyy)

- No, mitäs sanotte poijjaat?! Eikös ollutkin nerokas veto. Ja heti tärppäsi!!

- Siis mitä ihmettä. Oletkos ottanut ne punaiset illalla, etkä sinisiä kuten lääkärisetä määrää.

- Ehdotan iltanumeron lööppiin: Pentti Arajärvi kadonnut. Presidentti Tarja Halonen ottaa tilanteen tyynesti.

- Soitetaanko toinen puhelu?

- Anna mennä! Tämäpä kuulostaa lupaavalta!!

Ring ring… Ring ring (umpimähkäpuhelin soi jälleen…)

- Jenni

- No mitäs Jennille?!

- Hei, mistä ihmeestä sä tiesit soittaa!! Eka ihminen joka pirauttaa!!! Tääl on kuule aivan ihana juttu nyt: mä oon ras-kaa-na!! Voitsäkuvitella… ras-kaaaa-na!!!

- Voi ihmettä ja onnea!! Hienoa ja kivat sulle hei. Lempeätä odotusaikaa vaan!!

Tuut tuut tuut (puhelu päättyy)

- Hei anna mun arvata tää otsikko: Jenni Haukiolle lapsi!!

- Katos vaan, sinähän alat oppia!

- Entäs jos se kieltää koko jutun…

- No eihän se meidän murhe ole! Itsehän tekee raskaustestinsä. Ja jos, tai siis kun ei todennäköisesti ole, niin sitten vedetään toinen otsikko perään:

JENNI JA SAULI EIVÄT SAA OMAA LASTA!! ADOPTIOTA HARKITAAN… tai sitten niin, että SAULI EI HALUA!!

- Ja jos niin huimasti käy, että lähitulevaisuudessa jotakin kuitenkin tapahtuu, suuntaan tai toiseen, niin olimme ainakin ensimmäisten joukossa.

- Jatketaan ih-mees-sä soittamista!!

Äänestämättömyydestänsä todistaen

Aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa “Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta” päätoimittaja tai hänestä seuraava kirjoittaa: “Äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään. Jos haluaa muutosta, pitää äänestää muutoksen puolesta. Valitsijan valtaa käyttävät ne, jotka äänestävät.”

Tuohon virkkaa DoSome, jotta höpösenlöpösen lirusenlarua moinen fraaseilu ja stereotyypittely. Ei luulisi Hesarin moiseen syyllistyvän.

*

Lyhyellä tähtäimellä noin voi ollakin, mitä päätoimittaja tai joku hänestä seuraava väittää. Jotta kun vain pieni joukko äänestää, niin sillehän se valta sitten napsahtaa.

Mutta mutta: kuvitellaanpas valtiollisia vaaleja, joissa äänestysprosentti jää alle 50%:n, ja vielä enemmän alle. Jatkuvasti, vaaleista toisiin.

Ettäkö asianomainen pääkirjoittaja väittäisi sujuvasti edelleen, jotta “äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään”… Entäpä jos äänestämättä jättäminen ei enää olisikaan mikään protesti, vaan uusi maan tapa, sisäpiirimulkkausten sijaan?!?

*

Uskon, ettei yhdenkään hallituksemme pääministerin kantti kestäisi seurata yksiäkään aliäänestettyjä vaaleja. Kysehän on uskottavuudesta, politiikan uskottavuudesta.

Politiikan uskottavuus ei kestä sitä, että kansasta äänestää alle puolet tai kolmasosa. Voittipa vaalit sitten kuka hyvänsä. Riittävän suuren äänestysvilkkauden odotuksen idea ja vaatimus on piirretty kansalliseen ja kansainväliseen poliittiseen kulttuuriin verikirjaimin.

Äänestyskato on yhtä paha kuin yli 100% menevä äänestysprosentti. Molemmat viestivät jotakin katalaa.

Vain riittävällä äänestysprosentilla hallintomme voi hyvällä mielellä tehdä enemmistöpäätöksiään. Niin vain on.

Niin vain tulee olla, että useimmat äänestävät kuin jättävät äänestämättä… Muuten pitäisi ruveta pohtimaan oikeasti, mikä on vialla.

Ei kestä kantti, väitän, äänestämättömyyttä. Ja siksi väitän edelleen, että ainoa tapa saada politiikan rappiokierre korjaantumaan on nimenomaan jättää äänestämättä. Tarpeeksi pitkäksi aikaa.

*

EU-vaalit nyt ovat ilmiö sinänsä. Tällainen poliittinen keskustelu, mitä kyseessä olevista vaaleista olemme saaneet viime viikkoina seurata, ei luulisi innostavan yhtään ketään.

Isä Mitron, vaikkei isä edes olekaan, ja muiden julkkisehdokkaiden epätoivoiset yritykset tehdä itseään yhtä tykö politiikassa kuin esimerkiksi uima-altaissa tai kilparadoilla, sakasteissa tai pakastealtaiden äärellä, on surkuhupaisaa ja säälittävää.

Tähän ilmiöön kun lisätään Irlannin “kerran vielä poijjaat” -Lissabonin sopimusäänestys ja siihen liittyvä pelleily, niin luulisi loppujenkin äänestysintoisten halujen hupenevan.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tämänkaltainen EU-vaalipöljäily uppoaa kansaan vieläkin heiveröisemmin kuin paikallisemmat vaalijorinat ja -uskottelut.

*

Ennakoin aiemmin, ja tarkennan nyttemmin: EU-vaali-innostus tulee alittamaan 40%:n maagisen rajan. Eivätkä siihen auta lempeimmät silmätkään, kanonisesta laista tai muista sharioista puhumattakaan.

Mutta silti toivon Isä Mitrolle onnea tulevaan kuulusteluun kateudesta vihreiden piispojensa edessä, vaikka ei siis isä olekaan. Tai mene tiedä, onhan noita ennenkin nähty. Isiä, poikia ja pyhiäkin…

*

Ja jos nyt jostakin ihmeen syystä käy toisin kuin ennakoin, mikä on todellakin erityisen epätodennäköistä ja mahdotonta, lupaan syödä… jotakin puskamaisen kevyttä.