Vappu on työläisten juhla jolloin juodaan simaa. Jos aurinko paistaa kovin, ja on kuuma, voi joku lähteä rannalle. Tai kenties pohjoisemmassa vielä pilkille. Surffailukin onnistuu – mutta vain etelämmässä.
Kaksi kaverusta oli aikoinaan päätynyt viettämään vappupäiväänsä jälkimmäisellä tavalla. Ennen oman laudan potkaisemista tuulen vietäväksi he havaitsivat jo aiemmin rannalle tulleen surffailijan kaatuvan lahdella, ja häviävän näkyvistä. [...]
huhtikuu 30, 2009
Aiheet: Ajassa, Elämys, Havainnot . . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi
Noin 600 000 suomalaista elää kotitalouksissa, joiden käytettävissä olevat nettotulot jäävät alle suhteellisen köyhyysrajan.
Edellä olevan tietämyksen varassa voidaan Ylen kehittämää mediamaksua arvioida hieman ohi perinteisen mediakritiikin ja julkisen tiedonmuodostuksen periaatteen. Mediamaksua voidaan niin sanotusti tarkastella ennemminkin määrällisestä kuin laadullisesta tarkastelupisteestä.
Meille on annettu nyt tieto, että uusi mediamaksu, jota sen eittämättömän pakollisuuden vuoksi voidaan mediaveroksi kutsua, [...]
huhtikuu 25, 2009
Aiheet: Ajassa, Foresight, Havainnot, Höh!, Ideat, Mahdollinen tulevaisuus, ParaDocs, Politiikka, Talous, Tutkimus, kafkat, käsitykset, punainen, tulevaisuus . Avainsanat:tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, Yle, Fortum, New York, suhteellinen köyhyysraja, mediamaksu, mediavero, progressio, uutistuotanto, lentoliikenne, budjettirahoitus, maksukortti, luottokortti . Author: apollo . Kommentteja: 6 kommenttia
Vuoden 1981 tammikuussa sanomalehti Uusi Suomessa oli otsikko: “Riitoja, juonitteluja, loikkauksia, kaupankäyntiä, näennäisdemokratiaa ja likaisia juoruja TURUN TAUTI.”
Juttu liittyi Turussa 1970-luvulla tapahtuneisiin poliittisiin sotkuihin, kaavoitusepäselvyyksiin lahjuksineen ja laajamittaiseen veronkiertoon.
Noihin aikoihin Turussa pistettiin matalaksi useampikin historiallisesti merkittävä rakennus modernien rakennelmien tieltä. Rahan ja ahneuden edestä.
Nyt saamme jälleen tutustua Turun tautiin, tällä kertaa Turun sataman ruoppauksen tiimoilta. [...]
huhtikuu 24, 2009
Aiheet: Ajassa, Foresight, Havainnot, Höh!, Ideat, Mahdollinen tulevaisuus, Musta, ParaDocs, Politiikka, Talous, Tutkimus, kafkat, käsitykset, punainen, tulevaisuus . Avainsanat:syöpä, YVA, Turku, Turun tauti, Airisto, ympäristörikos, saaste, lahjonta, ympäristömyrkky, veronkierto, ympäristölainsäädäntö, Nytkös, Stan Saanila, Martti Suosalo . Author: apollo . Kommentteja: 2 kommenttia
Mitä yhteistä on Iranilla ja Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla Rääkkylän kunnalla?! No, eipä ainakaan öljynvienti, eikä konkurssikypsyys. Vain toinen valtakunta on öljynviejä, ja vain toinen konkurssikypsä.
Yhteistä sen sijaan on se, että molemmissa valtakunnissa rajoitetaan “ei-rakentavan tiedon” julkaisua. Ilmaisu on Iranin valtion ilmoille saattama.
Irania en ihmettele ollenkaan, onhan heillä ihkaomat lakinsa, jotka muutenkin kummastuttavat länsimaalaisesti orientoitunutta maallikkoa.
Sen sijaan [...]
huhtikuu 23, 2009
Aiheet: Ajassa, Foresight, Havainnot, Höh!, Ideat, Mahdollinen tulevaisuus, ParaDocs, Politiikka, kafkat, käsitykset, punainen, tulevaisuus . Avainsanat:Pohjois-Karjala, Eduskunta, Erkki Tuomioja, perustuslaki, sananvapaus, Hikkaj, Rääkkylä, sivistyslautakunta, George Orwell, ei-rakentava tieto . Author: apollo . Kommentteja: 2 kommenttia
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Tulevaisuuden tutkimuskeskus pohtivat yhteishankkeessaan “Green Care – terveyttä ja hyvinvointia maataloudesta” sitä, miksei Suomessa maataloutta ja sosiaalialaa voisi yhdistää kuten Hollannissa, jossa toimii jo yli tuhat Green Care -tilaa.
Hollannin mallissa yhdistetään luonto, eläimet, ohjaus ja hoiva palvelemaan erityisryhmiä kuten muun muassa oppimisvaikeuksista kärsiviä, kehitysvammaisia ja vanhuksia.
Heti kärkeen muistutan tajuavani [...]
huhtikuu 19, 2009
Aiheet: Ajassa, Foresight, Havainnot, Höh!, Ideat, Kasvaminen, ParaDocs, Politiikka, Talous, Tutkimus, kafkat, käsitykset, tulevaisuus . Avainsanat:arkkitehtuuri, Green care, hoito, hoiva, Hollanti, huumeet, ikääntyminen, Kehittyvien Maakuntien Suomi ry, kehitysvammaisuus, KMS ry, kulttuuri, Luonto, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MOT, MTK, MTT, navetta, oikeudenmukaisuus, SDP, sukupuoli, taide, tasa-arvo, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, vaalirahoitus, vanhus, Vasemmistoliitto . Author: apollo . Kommentteja: 3 kommenttia
Jotakin perin merkillistä on tapahtumassa tässä kvartaalikapitalistien luvatussa Pohjolassa. Ainakin Ruotsissa.
Juuri kun päästiin päivittelemästä ruotsalaisten TeliaSoneran johtoryhmältä poistamia bonuksia, vaatii nyt jälleen ruotsalainen eläkeyhtiö AMF Pension entiseltä toimitusjohtajaltaan Christer Elmehagenilta takaisin jo maksettuja eläkkeitä. Eläkettä on tullut kuulemma maksetuksi hieman ylimäärin tietynlaisten operaatioden seurauksena.
Elmehagenin aikanaan omaksi hyväkseen tekemiä taktisia eläkerahojen siirtoja pidetään sopimusrikkomuksena. Toimitusjohtajan eläkemaksut [...]
huhtikuu 18, 2009
Aiheet: Ajassa, Havainnot, Höh!, Ideat, Kasvaminen, Mahdollinen tulevaisuus, Politiikka, Talous, käsitykset . Avainsanat:korruptio, Mauri Pekkarinen, Yle, optio, Ykkösaamu, moraali, Ruotsi, bonusjärjestelmä, Telia Sonera, Christer Elmehagen, AMF Pension, talouselämä, oligarkki, etiikka . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi
Siinä se taas nähtiin, miten tosissaan ministeri Häkämies kumppaneineen kauhistelivat äskettäin Fortum-Liliuksen bonuksia.
Kun ruotsalaiset ilmoittivat poistavansa TeliaSoneran johtoryhmän bonukset, alkoi Suomen ministereillä huuli väpättää. Näinhän se on – syvimmät tunnot tulevat ennen pitkää esille, yritetäänpä niitä peitellä poliittiseen retoriikkaan tai ei.
No, onneksi Suomen valtion omistusyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja ehti jo kertoa, että johtajille lisätään palkkaa hävinneiden [...]
huhtikuu 16, 2009
Aiheet: Ajassa, Elämys, Hatunnosto, Havainnot, Höh!, Kasvaminen, ParaDocs, Politiikka, Talous, kafkat, käsitykset, tulevaisuus . Avainsanat:Eduskunta, Matti Vanhanen, Ranska, Keskusta, Sirkka-Liisa Anttila, Jyri Häkämies, Ranua, Fortum, Mikael Lilius, Timo Soini, PerSu, Telia Sonera, Solidium, Susan Boyle, got talent, Ranuan seurakunta, Harri Kahlos, pianokilpailu, Pariisi . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi
Keskustan eurovaaliehdokkaaksi valikoitunut toimittaja Johanna Korhonen varoitti vuonna 1998 ilmestyneessä artikkelissaan “Kyllä herra pääjohtaja – ja muita talousjournalismin ilmentymiä”, ammatikseen kirjoittavia niin sanotusta kirjurijournalismista.
Kirjurijournalismi tarkoittaa Korhosen mukaan tilannetta, jossa journalisti (sanomalehtihenkilö) kirjaa juttuihinsa tunnontarkasti ylös kaiken sen, minkä jutun lähteet, yleensä vallanpitäjät, suovat sanoa, ja julkaisee sitten jutun sellaisenaan, arvottamatta ja kyseenalaistamatta.
Johanna Korhonen on ilmiselvästi [...]
huhtikuu 15, 2009
Aiheet: Ajassa, Foresight, Havainnot, Höh!, Ideat, Kahvia kupponen, Mahdollinen tulevaisuus, ParaDocs, Pläppläp, Politiikka, kafkat, käsitykset . Avainsanat:Matti Vanhanen, Keskusta, Tatu Vanhanen, Lapin Kansa, päätoimittaja, Johanna Korhonen, Alma Media, Jarmo Korhonen, Sirkka Mertala . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi
Universumin ehkäpä suurin mysteeri on nyt rakkaiden lukijoideni ratkaistavissa. Olen pohtinut tätä asiaa jo monta kuukautta. Yhden näennäisratkaisun olen löytänyt, mutta se ei riitä. Pitää löytyä jokin laajempi, filosofinen selitys.
Jos ei nyt ihan Maailmanselitystä, niin ainakin Suppea Maailmanselitys sentään pitäisi löytää…
Kyse on Suomi-Soffan mainoksista. Siis niistä, joissa esiintyy paksuja jenkkisänkyjä ja huippu-urheilijoita rinnan. Joku upottava [...]
huhtikuu 14, 2009
Aiheet: Ajassa, Havainnot, Höh!, Kuvat, ParaDocs, Talous, kafkat, käsitykset, valkoinen . Avainsanat:olympialaiset, Suomi Soffa, Helsingin Sanomat, Janne Ahonen, lakana, mainos, jenkkisänky, Tero Pitkämäki, keihäänheitto, kultamitali, mestaruus, mäkihyppy, paini, maailmanmestaruus, pankkikortti, sirukortti, Nordea, mono . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi
Helsingin Sanomissa kerrottiin amerikkalaisesta trendistä jonka mukaan Obaman Maan asukkaita kiinnostavat nykyisin pienet talot. Kasvavan kiinnostuksen on herättänyt asuntojen hintojen romahdus ja ylisuurten talojen kalliit lämmitys- ja ylläpitokulut.
Ja kun Amerikassa ollaan, kaiken pitää olla suurta. Myös kiinnostuksen pieniin, mikrokokoisiin taloihin.
Talojen pinta-alat vaihtelevat 4,5 neliömetristä aina 65 neliöisiin lukaaleihin. Idean isä, tietokoneasiantuntija Gregory Paul Johnson asuu [...]
huhtikuu 13, 2009
Aiheet: Ajassa, Elämys, Foresight, Hatunnosto, Havainnot, Höh!, Ideat, Mahdollinen tulevaisuus, ParaDocs, Politiikka, Talous, kafkat, käsitykset . Avainsanat:lama, USA, Paavo Väyrynen, Barack Obama, Washington, jalasmökki, Helsingin Sanomat, mikrotalo, Keminmaa, Small House Society . Author: apollo . Kommentteja: Kommentoi