Valhe, synti politiikassa?

Ulkoministeri Kanerva erosi – valehtelun vuoksi. Pääministeri Vanhanen ennakoi tulevaa kansalais- ja mediakeskustelua antamalla sunnuntain Länsi- ja Itä-Savo -lehtiin haastattelun, jossa hän painotti selkein sanoin, ettei kirjaviestikohua kannata laisinkaan yhdistää Kanervan tekstiviestikohuun. Asioilla ei pääministerimme mukaan ole mitään muuta yhteistä keskenään kuin julkisuuskohu.

Herää pakostikin kysymys siitä, onko Vanhasta neuvottu antamaan kyseinen haastattelu, vai onko idea tullut pääministeriltä itseltään. Veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Lukijana ymmärtää heti sen, että asianomaisilla, mainituilla tekijöillä, ei olekaan niin paljon yhteyttä keskenään kuin molempien ministerien yhteisellä toiminnalla kriisitilanteessa – valehtelulla. Valehtelu on yhdistävä tekijä ministereidemme välillä.

Presidentti Halonen antoi Kanervan eroa koskeneessa lausunnossaan ymmärtää aikojen muuttuneen. Mikä oikeastaan on muuttunut, jos ylipäätään mikään. Onko valehtelu nykypäivänä jotenkin erilainen synti kuin valehtelu ennen? Onko valehtelu suuri synti, vai synti ollenkaan? Onko valehtelu suurempi synti silloin kun valehtelija jää kiinni? Onko treffipaikan valehtelu erilainen synti kuin valehtelu valtion asioihin liittyen? Onko medialle valehtelu erityisen tuomittavaa?

Yhteiskunnallisena ilmiönä syntiä voisi kuvata samoin kuin kreikankielisessä sanassa hamartia, joka tarkoittaa perinteisen syntikäsityksen lisäksi erehdystä, maalin ohi ampumista. Politiikassa hamartia, huti, voisi tarkoittaa stabiilissa, täysin arkipäivän leppoisassa tilanteessa tehtyä väärää analyysia tai erikoisen huonoa ajoitusta. Poliitikon huti voi olla saunanjälkeisen iltapuhteen rento nettisurffi, tai raskaan kokouspäivän paineiden purku hotellihuoneen yksinäisyydessä.

Kreikkalaisen tragediakirjallisuuden kautta voi saada vahvistuksen hamartian tarkoittavan ”traagista erehdystä”. Aristoteleen Runousopin mukaan traagisen erehdyksen seurauksena tragedian sankari ajautuu onnettomuuteen. On kuitenkin huomattava, että sankari suorittaa tekonsa vapaaehtoisesti. Teon tekee traagiseksi etupäässä se, että vapaaehtoisuudesta huolimatta sankari on täysin olosuhteiden tai tietämättömyytensä armoilla. Kyseessähän voi olla peräti agnoema, toinen syntisana, joka tarkoittaa juuri tietämättömyydestä johtuvaa lain rikkomista.

Aristoteleen mukaan traaginen erehdys on teko, joka toisinaan ansaitsee moitteen ja toisinaan taas ei. Traaginen erehdys ei Aristoteleen mukaan johdu niinkään sankarin luonteen huonoudesta kuin olosuhteiden pakosta. Kukapa vääräleuka voisikaan väittää, että esimerkiksi ulkoministerimme tekstiviestikohu voisi johtua ministerin luonteen heikkoudesta. Senhän on todettu johtuneen etupäässä olosuhteista, etenkin naisten toiminnan muodostamista olosuhteista. Tasapuolisuuden vuoksi on mainittava, että virallisen käsityksen mukaan myös pääministerimme ympärillä vallinnut yhteiskunnallis-poliittis-yksilöllinen keskustelu näyttäisi ikään olevan erään tulkintasuunnan mukaan melkein yksinomaan naisten aiheuttamaa.

Ajautuvatko traagisen tarinamme sankarit lopulta lopulliseen onnettomuuteen, jää nähtäväksi. Edellisten esimerkkien kohdalla lopullisuus tarkoittaisi putoamista poliittisen elämän huipulta – hetkeksi aikaa. Kanervalle putoaminen voi tosin olla viimeinen; ura voinee jatkua korkeintaan kohteelleen räätälöidyssä virassa, mieluummin ulkomailla. Kenties suurlähettilään virka jossakin eteläisessä maassa voisi tulla kysymykseen. Jos Vanhanen tipahtaa, kuten muutamat inhorealistit uumoilevat, putoaminen ei ole pitkäaikainen. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen mission pölyt on pyyhitty kuin äänestäjien muisti.

Tragediat voivat päättyä siis myös onnellisesti. Aristoteleen mukaan tragedian päämäärä on katharsis, joka tarkoittaa emotionaalista puhdistumista. Tragediaa seuraavat katsojat, tässä poliittisessa intohimodraamassa me uskolliset median orjat, puhdistumme kielteisistä tunteistamme. Me pystymme ilman ponnistuksia samaistumaan sujuvasti tragedian hahmoihin, etupäässä niiden sankareihin. Nähdessään näytelmän henkilöiden kärsivän, ihmiset käsittelevät samalla omaa suruaan ja kokevat tunteensa tavallistakin jalostuneemmalla tavalla.

Synti muuttaa muotoaan aikojen saatossa. Katolisten lanseeraamissa uusissa kuolemansynneissä painotetaan enemmän yhteiskunnallisia teemoja. Yksilöllisten hairahdusten sijalle ovat tulleet esimerkiksi ympäristön saastuttaminen, geenimanipulaatio, huumeiden välitys ja muut moraalisesti kyseenalaiset kokeilut. No onhan sinne jäänyt jotakin tuttuakin: ylenpalttisen vaurauden kerääminen ja köyhyyden aiheuttaminen ovat vielä ainakin toistaiseksi suoraan kiehuvaan öljykattilaan menolipun lupaavia tekoja. Katoliselle kirkolle erityinen aihe, pedofilia on jäänyt jostakin syystä ns. epäviralliselle kuolemansyntilistalle. Luterilaiset ovat syntien suhteen onneksi, kiitos Lutheruksen, sentään paljon inhimillisemmillä linjoilla.

Kun lähiaikoina aletaan punnita Vanhasen valehtelun synnin asteita, pyydän, huomioikaa tämä: vaikka pääministeri valehteli, ainakin kerran, hän saattoi alkuun reaktion, joka on vapauttanut useimmat meistä tarpeettomista syyllisyydentunteista. Katharsis on koettu. Ilman sisäänpääsymaksua, korkeintaan sen muutaman euron hinnalla minkä iltapäivälehti maksaa. Ja jos Vanhasen pitää jättää systemaattisuuden vuoksi paikkansa kuten Kanerva, valitkaamme hänet pikaisesti takaisin. Vasta toinen kerta toden sanoo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s