Yhteiskuntavastuullinen ero

Talouslehti Dagens Industrin uutisoinnin mukaan Stora Enson entinen konsernijohtaja Jukka Härmälä lunasti itselleen läksiäisiksi yhtiöstä auton, veneen ja taidetta. Stora Enso ei halua julkistaa tietoa siitä, mihin hintaan Härmälä sai tavarat itselleen.

Mitäpä tuota salaamaan. Mullilan multakurkku, joka tietää yleensä kaiken lähestulkoon kaikesta ja on lähes kaikkien kaveri, antoi blogiani varten tiedon tapahtumien kulusta melkein ilmaiseksi.

Ensinnäkin on kuulemma aivan perätön väite, ja puhtaasti kateellisten panettelua, että Härmälä olisi muka lunastanut luksusluokan kulkuvälineitä ja arvotaidetta alihintaan. Siis jotta menestyksekkääksi arvioitu ja ministeri Pekkarisenkin korkeassa arvossa pitämä johtaja olisi ottanut ekstraliksaa epäoikeudenmukaiseksi katsomansa lähtöpassin vuoksi. Voi tätä epäoikeudenmukaisuutta! Voi tätä tietämättömien ja pahansuopien ihmisten maailmaa!

Mullilan multakurkku, tuo paikallisten puoluedemokratian oppi-isien korkeasti kouluttama, jytäkän arvolatauksen ja lyhyen, mutta tuntuvan moraalifilosofiapläjäyksen tainnuttama Etiikan Tonava, Oikeudenmukaisuuden Himalaja ja Tasa-arvon Niagara, kertoi seuraavaa:

Johtaja Härmälä oli pakkailemassa vaatimattomassa työhuoneessaan muutamia vähäisiä työn ja hien syövyttämiä kuluneita vaatteitaan jo haalistuneeseen greenpeace – kassiinsa, kun Stora Enson ympäristövastaava tuli toivottamaan hyviä eläkepäiviä entiselle kultaiselle esimiehelleen. Kun Härmälä kysyi uskolliselta, Kemijärvelläkin ympäristöasioissa kunnostautuneelta alaiseltaan, oliko mitään sellaista palvelusta, mitä hän voisi vielä ennen lähtöään tehdä, vastasi ympäristövastaava mieleltään painavan pari asiaa.

Säästääkseen yhtiönsä, Amerikan raitin jälkeisinä aikoina kovin vähäisiksi käyneitä varoja, ympäristövastaava pyysi tunnetusti luontoa ja ikimetsiä arvostavaa Härmälää viemään, jos millään viitsisi ja jos ennen kaikkea jaksaisi, mukanaan samalla muutaman ympäristöä raskaasti rasittavan esineen. Näin luonnon tasapainoa järkyttäville tavaroille ei tarvitsisi järjestää muuta kuljetusta ongelmajätteenkäsittelylaitoksille tai muihin turvaholveihin.

Ahkerana ja palvelualttiina, isänmaataan kunnioittavana nöyränä miehenä Härmälä lupasi tehdä voitavansa, vaikka raskain mielin. Niinpä Härmälän muuttokuormaan mukaan pakkailtiin vanha Fiat 127, 1970 –luvulla yhtiön käsityökerhossa valmistettu kahden istuttava lasikuituvene ja muutama samaisessa terapiakerhossa ympäristömyrkyllisillä kiinalaisilla öljyväreillä maalattu rosoinen kuvasarja.

Eipä siis ihme, jos Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck ei halunnut häpeillessään lähteä kertomaan moista tietoa jo muutoinkin toisten epäonnesta ilakoivalle medialle. Ja vieläpä ruotsalaisille, jotka tunnetusti ovat erityisen vahingoniloista kansaa. Eipä olisi sitä enää kaltoin kohdeltu Härmälä – parka enää saattanut kestää.

Mullilan multakurkku halusi vielä lopuksi painottaa, että juuri tämänkaltaisia esimerkillisiä kansalaistekoja ja yhteiskuntavastuun epäitsekästä kantamista tarvittaisiin enemmän, muuallakin kuin suuryrityksissä tai meillä Mullilassa. Vain rohkeiden ja uskaltavien yksilöiden kautta voimme vaikuttaa tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Nöyrästi, mutta silti pystypäin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s