Hyvää vointia

Kaksi haastattelua ja yksi lehtiartikkeli liittyvät toisiinsa metkalla tavalla. Eläköityvän Stakesin pääjohtaja Vappu Taipaleen haastattelu radion Ajantasan lauantaivieras -ohjelmassa oli nautittavaa kuultavaa. Yhtä nautittavaa kuin Hannu Lehtilän Lauantaiseurassa vieraana olleen kansanedustaja Claes Anderssonin haastattelu.

Kaksi selkeästi ja pitkäjänteisesti ideologista ihmistä kertoi omaa tarinaansa hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, muiden aiheiden ohessa. Mikä näitä ihmisiä yhdistää? Ainakin yksi selkeä ero ja usea yhteneväisyys.

Toinen on nainen, toinen on mies. Siinä merkittävin ero näiden kahden ajattelijan välillä.

Kumpikin on ollut korkeassa poliittisessa asemassa. Kumpikin on psykiatri. Kumpikin on kirjoittanut paljon, ja puhunut paljon. Kumpikaan ei ainakaan ole perinteisessä mielessä porvarillisesti ajatteleva.

Kumpikin on intellektuelli, riippumatta siitä, onko Paavo Lipponen antanut heille sen statuksen. Molemmat ovat myös kosmopoliitteja. Kumpikin tuntuu myös perin juurin kulturellilta ja inhimilliseltä ihmiseltä. Kumpikin on puolustanut koko uransa ajan hyvinvointivaltioperiaatetta. Molemmat ovat väittäneet, että hyvinvointivaltiomme on rapautumassa tai jo rapautunut.

Helsingin Sanomissa julkaistun Stakesin tutkimuksen mukaan Suomi jää sosiaaliturvan osalta Ruotsin, Tanskan, Saksan, Itävallan, Ranskan, Belgian, Englannin ja Sveitsin jälkeen. Suomalaisten toimeentuloturva on vähentynyt selkeästi kymmenessä vuodessa. Päivärahat, lapsilisät ja toimeentulotuki on pysynyt samalla tasolla hintojen noususta huolimatta.

Yhden lapsen yksinhuoltajalle, joka elää toimeentulotuen varassa jää Suomessa verojen ja päivähoitomaksujen jälkeen kuussa käteen puolet siitä mitä esimerkiksi Tanskassa. Sama suhdeluku pätee ilman työhistoriaa eläkkeelle siirtyneiden eläkkeiden tai leskien perhe-eläkkeiden osalla. Asiakasmaksuja peritään Suomessa eniten. Pitkäaikaishoitopotilaat maksavat Suomessa tuloistaan 80 prosenttia, riippumatta juurikaan hoidon tasosta.

Edellä lueteltujen vertailulukujen yhdistäminen kahden yhteiskunnallisen vaikuttajan, Taipaleen ja Anderssonin kertomiin, antaa ymmärtää selkeiden merkkien ohittamisesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Konkretia on puuttunut, samoin on ollut puutosta systemaattisesta ja loogisesta päätöksentekokulttuurista, jossa vähäväkisimpien ääni olisi kuulunut.

Niin muuttuu maailma, Eskoni. Poliitikot vaihtavat aatteita kuin vaatteitaan. Pääministeri puhuu aiheesta kuin aiheesta tunteettomasti kuin uutistenlukija, muistuttaa Andersson. Samoin hän muistuttaa entisen vasemmistopoliitikko Siimeksen puhuvan paraikaa yhtä vakuuttavasti lääketeollisuuden etujen puolesta kuin ennen vanhaan vähempiosaisten tarpeista. Taipale kuvaa naisten aseman muuttuvat yhteiskunnallisten tarpeiden myötä; milloin on paras kotona, milloin paras työssä.

Kumpikaan haastatelluista ei ole suinkaan osaton aikalaisanalyyseissään. Kuitenkin molemmat ovat uskottavia juuri kantojensa pysyvyydessä. Johdonmukaisuutta kansakuntamme kaipaa, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden oheen. Onnistuuko, kysyy kansalainen. Onko päättäjiemme motivaatio kohdallaan. Vai annetaanko mennä, luokittelun kautta kurjuuteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s