Kun Luontokin jo boikotoi

Kiinassa leviää käsi-, suu- ja jalkatautia aiheuttava EV-71 – enterovirus, joka kiinalaislähteiden mukaan on tappanut jo 26 lasta. Sairastuneita on kymmenisen tuhatta. Todelliset luvut lienevät hieman suuremmat. Kiinalaisella kertoimella arvioituna ne voivat olla kymmenkertaiset ilmoitettuun verrattuna. Virus on saapunut nyt myös olympiakaupunkiin Pekingiin, jossa sairastuneita lapsia on noin tuhat, tai siis enemmän. Viruksen voidaan odottaa leviävän nopeasti, tai hitaasti, kuten kiinalaiset tulkinnevat tämän räjähtävän epidemian laajenemisen.

Kiinalaisviranomaisten mukaan elokuun olympialaiset eivät kuitenkaan ole vaarassa. Kuinkapa voisivatkaan olla: vaivaiset kymmenen tuhatta sairastunutta, tai vaikka kymmenen miljoonaa sairastunutta ei tuntuisi Kiinan mittakaavassa missään. Eikä hetkauttaisi valtaa pitäviä millään tavalla. Hallinnolla on sitä paitsi nyt täysi työ nuijiessa tiibetiläisiä nukuksiin protestimellakoissa.

Kaikki on siis oikein hyvin, ehkäpä erittäin hyvin. Kiinan terveysministeriö on tosin hälytystilassa, mutta Kiinan terveysministeriö onkin tottunut olemaan hälytystilassa. Erityistoimena terveysministeriö on lähettänyt taudin lähtösijoille Anhuihin oikein valtuuskunnan selvittämään tilannetta. Entiseen jos on uskominen, valtuuskunta on ns. viisivuotissuunnitelmavaltuuskunta, jonka loppukommunikeaa voimme odotella ensi vuosikymmenen puolivälin tienoilla.

Pääministeri Vanhanen on pidättäytynyt boikotoimasta olympialaisia millään tavalla. Kiinaan lienee päinvastoin jo lähtemässä vakava osanotto viruksen leviämisen johdosta, ja vakuuttelut siitä, että Suomen delegaatio osallistuu kisoihin, vaikka Pekingissä ei olisi hengissä kisojen aikaan kuin kaupunkirotat.

Pahoittelut koskenevat tietenkin vain olympialaisia kohdannutta pientä takaiskua. Lapsia, etenkin köyhiä lapsiahan kuolee maailmassa ainoastaan pari sekunnissa, mutta olympialaisia vietetään vain joka neljäs vuosi. Vanhanen osoittaa todella kovan luokan hermoja osallistuessaan vaaralliseen urheilutapahtumaan.

Jos lie Luonto laittanut Kiinassa käyntiin harvennuksen, on se myös onneksemme antanut meille ryhdikkään pääministerin, joka Claes Anderssonin mukaan voi lukea uutisen kuin uutisen naamataulun värähtämättä. Siksi voivat olla rauhallisella mielellä kaikki hentoiset suomitytöt. Sill´ turvass on kotilies, kun on pystyssä yksi mies!

Jäämme seuraamaan Pekingin ensimmäistä selviytymiskisaa, joka on alkanut jo ennen virallisia avajaisia. Muita epävirallisia kisoja on myös odotettavissa. Jos Kiinan turvallisuusjoukot eivät saakaan oletuksista huolimatta päästettyä ilmoja pihalle kaikista rettelöivistä tiibetiläisistä, joku heistä voi päästä hyvinkin irvistelemään verissä päin stadionin laidalle. Voi tällöin tätä onnettomuuden tuisketta! Ajatella jos vaikka Matti Vanhanen sattuisi näkemään tällaisen ilmestyksen. Voisivatpa mennä kisat vaikka tyystin pilalle ja ruokahalu Kankkulan kaivoon. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Vanhasella ei ole vara menettää enää yhtään painoarvostaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s