Muna vai kana?

Kajaanin Työttömien yhdistyksen keittiössä on tehty mukamas harvinainen löytö: lihamurekkeen valmistukseen käytetystä kananmunasta paljastui hopeinen avain. Löydöstä kertoi Kainuun Sanomat.

Luontoasiantuntijoiden lausumien mukaan avaimen päätyminen kananmunan sisälle on erittäin harvinaista. Erikoisen kananmunan tuottaja on kuulemma myös jäämässä arvoitukseksi.

Mitä käsittämättömintä hoopoilua!! Nämä asiat voidaan ratkaista yksinkertaisella maalaisjärjellä.

Ensinnäkin miten niin ”kananmunan tuottaja on jäämässä arvoitukseksi”. Eihän se ole edes minkään vaikeusasteen arvoitus: se tuottajahan on tietysti sen munan muninut kana. Höh! Siinä sitä nähdään kaikenlaiset asiantuntijat ja heidän rajallinen käsityskykynsä. Yksinkertainen enemmistö hoitaa tämänkin asian paljon paremmin.

Luulisi, että tässäkin hommassa asialla on ollut se sama Mullilan sosiaali- ja terveydenhuoltoa konsultoinut synnytyspolttojen asiantuntija, jonka jäljiltä kunnassamme on muuten vieläkin kovin kivulloinen synnytys kesken, avautumisvaihe meneillään ja epiduraalitkin valuneet pitkin kinttuja. Mennee sivumennen sanottuna keisarinleikkaukseksi koko revohka. Lapsi on nimittäin isopäinen ja kaiken lisäksi väärinpäin.

No entäs sitten tuo mahdottoman ihmeellinen, munan sisältä löytynyt hopeinen avain?! Ja mikäs ihme tuo muka on?

Tiedän lähes tulkoon varmasti, että Eduskunnassa on semmoinen kana, joka on muninut jo vuosikymmeniä puhtaita kultamunia. Ei siis mitään pääsiäisrihkamaa, avaimia tai muita hiluja, vaan tuhtia kultaa.

Kana on tämän ominaisuutensa lisäksi sikäli erikoinen, että sen nimi on Toivo-Kyösti. Ei siis mikään Liisa Matti Kaarina vaan todellakin Toivo-Kyösti. Moni varmaan ihmettelee kanan nimeä, mutta sitä sopii ihmetelläkin. Vain Toivo-Kyösti – niminen kana voi nimittäin munia oikeita aitoja kultamunia, eikä mitään pseudoihmekindereitä. Ja vieläpä kaikki tämä ilman ensimmäistäkään K-ukkoa!

Koska ilmiö on ollut kovin arkaluonteinen, ihan Paasikiven ajoista saakka, ymmärrettävästä syystä, ei sitä ole haluttu tuoda laajempaan tietoon. Jopa viimeaikaisten vaalirahoitushässäköiden uhallakin on tiukasti pidättäydytty kertomasta totuutta, joka siis on seuraava, kaikessa karuudessaan:

Kaikkiin menneisiin vaaleihin käytetyt kampanjarahat on saatu juuri näistä nimenomaisista kultamunista. Siinä se! Tulipahan sanottua. Kerroin nyt kaiken niin rehellisesti kuin osasin.

En ihmettele vaikka joku olisi nyt hieman hämmästynyt, jopa lievästi epäluuloinen. Mutta voin vakuuttaa kaikille teille, rakkaat uskolliset kanssakulkijani, että niin olin minäkin, aluksi. Ennen kuin minulle selitettiin asia, aivan luottamuksellisesti. Ministerin suulla.

Tulihan tieto meille Mullilaankin aivan yllättäen ja pyytämättä. Ja mistä, voi joku vielä kysyä. No, Pekkarisen Maurihan se kävi kylässä alkuviikosta, maanantaina tarkemmin määriteltynä. Ja kertoi tiedon aivan melkein kahden kesken, vajaalle sadalle hengelle, kerrallaan. Ikään kuin selittääkseen juuri meille, miksi tämä kaikki politiikka onkaan mennyt yhtäkkiä syyttä suotta näin vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun.

Toivottavasti tähän päättyy nyt viimeinkin kaikenmoinen sopimaton puleeraaminen ja höyhötys vakavalla asialla. Näin toivomme minä ja Mauri ja kaikki Maurille uskolliset K-ukot. Toivottavasti viimeinkin kaikki ne vaatimattomalla ja nöyrällä luonteella varustetut alttiit, ahkerat, hyväsydämiset, jalot, kauniit ja rohkeat väärin ymmärretyt ja -kohdellut kansanedustajamme saavat rauhan ja ansaitsemansa kohtuullisen kunnian itselleen ja lähimmilleen. Että voivat jatkaa täysipainoisesti kansan kuuliaista palvelemista. Sillä kansanedustajan työ se jos mikä vie voimia, ja siksi siihen pitää keskittyäkin erityisellä huolellisuudella, suurella antaumuksella ja laajalla sydämellä. Ja tämä ei suinkaan tule ilmaiseksi. Kansalle.

Lopuksi on vielä mainittava, että kultamunia muniva Toivo-Kyösti munii munansa aina samaan pesään, toisin kuin esimerkiksi käki, joka munii aina toisten pesiin, toisin kuin satiainen, joka kuulemma pesii aina toisten munissa. Toivon Toivo-Kyöstille, ja muille työn räydyttämille, intohimoisille, lähimmäisenrakkautta tihkuville pienille Arkadian Ahkeroitsijoille munarikasta loppuvuotta. Ovathan vaalit jälleen tulossa. Kaikkien meidän piristykseksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s