Ruotuun

Palailen arkirutiineihin pätkittäin. Huomasin, jotta tekee ihan eetvarttia olla aina silloin tällöin ulkona kuvioista ja jopa ihan pihalla kuin lumiukko.

Rantauduttuani mantereelle eräältä ihmeelliseltä pirunsaarelta, tuijotin aluksi parit uutiset yksinkertaisessa vieraskeljassani. Huomasin, jotta onhan jotakin muuttumatonta tässä alati muuttuvassa yhteiskunnassamme: vaalirahoituskeskustelu jatkuu, nyt entistäkin ikävämpänä.

Hämmästyin uutisissa pääministeri Vanhasen poikkeuksellista olemusta. Rauhallisen, kenties näennäisen tyynen maan isän sijaan oli tullut punakka, hampaitaan naksutteleva, uhoava poliitikko. Vanhanen otti vastaan jonkin haasteen, mutten oikein ymmärtänyt minkä. Liittyi kai jotenkin oppositioon. Kuinka kauan ylimielisyys voi säilyä koskemattomana?

Lopun alkua, ajattelin. Miespuolinen Jäätteenmäki se siinä aloittaa loppuliu´un. Kohta kuullaan vielä lisää. Kun uhma on ajallaan taittunut rukoilevaisuudeksi ja aiheelliseksi hädäksi vallan ja jo olemattoman kunnian sekä tummille hiilille hiipuneen arvovallan häviämisestä horisonttiin, kuulemme varmaankin ne kuuluisat viimeiset sanat: Puhuin niin totta kuin osasin.

Presidentti Halonen oli toppuutellut kuulemma uusien vaalien järjestämistä vihonviimeisessä Lauantaiseurassa. No oliko yllätys? No eipä ollut. Kommutaatiolla ilmaistuna Halosen lausuma olisikin kuulostanut erikoiselta: Juu, kansa on ihan oikeassa, kyllä uudet vaalit tarvitaan. Paskasakkia ja lahjontaan taipuvaista koko porukka. Pannaan vain ahneimmat kyylät vaihtoon; entiset lannoittamaan jutuillaan pellon laitaa ja uudet huijarikokelaat sisälle! Vaihtelu se jos mikä virkistää ihmismieltä.

Eihän nyt toki näin. Halonen voi korjata ajallaan erehdyksensä ja hutiarvionsa kuin taannoin Kultarannan pihalla kätellessään kalvakkaa entistä naispääministeriämme. Jäätteenmäki alkaa vaikuttaa Vanhasen tragikomedian katsottuamme Äiti-Marialta.

Vaalirahoittajat ovat paljastuneet juuri sellaisiksi miksi heidät olemme kuvitelleetkin. Ei yllätystä. Mullilan hevosmiesten tietotoimista kertoo, jotta jotakin pientä välipalaa olisi vielä tulossa. Yksi välipala liittynee ainoaan vihreään rahoitettuun, toinen Vanhasen entiseen puolisoon, kolmas erääseen merkittävään tonttiratkaisuun, neljäs anti-vuoristoneuvos Kakkosen delegaatioon, viides Pallas-projektiin, kuudes… …

Kaatuuko hallitus lopulta? Uskon että kaatuu. Sen ennuste olkoon fifty-sixty. Toive on sata-nolla. Tilanne on kansan kannalta onneton: kun lähes koko poliittinen eliitti on sotkeutunut samaan soppaan, kuka viheltää pelin poikki?! Itse eliitti ei siihen pysty.

Vakuutuin sivistysmatkallani jälleen entisestään vanhan vertauksen paikkansapitävyydestä: edistys on sisävessa, sivistys ulkohuussi. Eipä ollut kuitenkaan paskareissu, vaikka tulikin tehtyä.

Viikonloppu hupeni ajatellessa sosiaalisia, yleisiä ja yksityisempiä. Vaikka reissussa toisaalta rähjääntyy, antavat poikkeamat vakiopolulta ja normiaikataulusta mahdollisuuden saada näköpiiriin uutta.

Kaunis kesä on aluillaan. Viileä tai sitten ei, on yksikin lämmin viikko aina lämmin viikko. Kuin rahaa pankkiin laittaisi, mens sana in corpore sano, vapaasti suomennettuna: joopajoo, sano pojat, eikä ne sitten muuta sanoneetkaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s