Ihmeen mystistä

Tällä blogistilla on nyt tyhjä pää. Toivottavasti tila ei ole pysyvä. Kun katsoin Ylen uutisia, näky ja ennen kaikkea se mikä kuului, lohdutti. Muillakin näyttää olevan yhtä tyhjä pää. Esimerkiksi pääministeri Vanhasen haastattelu puoli yhdeksän uutisissa loi uskoa siihen, ettei kansalaisen tarvitse hävetä tyhjäpäisyyttään enää millään tavalla. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Vaikka taas tuntuu siltä, ettei jaksa eikä haluta kirjoittaa, eikä lausua edes pyynnöstä yhtään ajatusta tämän hetken Suomen poliittisesta tilanteesta, jätän option. Olen jo ilmoittanut etten äänestä enää ketään; siinä siis meni kansalaisoikeus Kankkulan kaivoon. Onneksi vapaaehtoisesti, muuten olisin jo juoksuhaudassa. Jätän siis vielä option mielipiteeni esittämiselle. Mielipiteen vapaus on suojattu.

Kysyin eräältä ystävältäni aihetta blogia varten. Sain ehdotuksen kirjoittaa puutarhan tuholaisista, joita löytyy myös seinien sisältä. Perin mielenkiintoinen aihe, joka saakin sijaa heti kun ensimmäinen kirva, kirppa, punkki tai muu hässäkkä alkaa vaeltaa näköpiirissäni olevissa kasveissa. Toisin sanoen aika pikaisesti.

Nyt kirjoitan kuitenkin lyhkäisen pohdinnan jaloudesta. Goethen sanoin: Hartaudella, samoin kuin jaloudella, on oma aristokratiansa. Jalo tarkoittaa alun perin oikeastaan isoa. Jalo on iso ihminen, sielultaan. Jalous kuuluu hyveiden sarjaan, jossa kuuluu olevan paikkansa niin rehellisyydellä, oikeudenmukaisuudella, ymmärtäväisyydellä kuin itsekurillakin.

Miksi moinen teema kiinnostaa ja on täyttänyt pienen osan tyhjyyttä. Liekö aihe osaltaan pompannut viimeaikaisten yhteiskunnallisten tapahtumien pyörteistä kuin vastavirtaan uiva lohi koskesta. Vai onko joukossamme jaloja ihmisiä, joita voi oikeasti kohdata. Voin todistaa, että on. Miksi heitä ei huomata? Koska he ovat jaloja. Että tunnistaa jalon, pitää olla tarkkana. Minä olen.

Oikea jalous ei kuitenkaan ole uhrautumista eikä marttyyrin elämää. Aidon jalon kohdannutta ei kohtaa syyllisyys tai tunne velasta. Jalous vapauttaa, luo hyvää ja edistää elämää. Jalouteen liittyvät usein myös sellaiset ominaisuudet kuin empatia ja vaatimattomuus. Jalo ihminen on nähdäkseni kaikin puolin hyvä ihminen.

Koirakilpailuiden tuomarointikieleen kuuluu jalouden käsite. Ihmetellä sopiikin, miksi tanskandoggi on jaloudestaan laajasti tunnettu, mutta yhä harvemmat ihmiset. Onko jotenkin vaarallista sanoa jostakusta ihmisestä, että siinäpä vasta jalo ihminen. Onko se vääränlaista demokratiaa. Onko helpompaa jos kaikki olisivat yksinkertaisesti vain keskinkertaisia paskiaisia. Jälleen palaan politiikkaan ja talouselämän realiteetteihin ja vastaan – on.

Ilokseni voin todeta tuntevani monia jaloja ihmisiä. Tiedän, että useimmat heistä tietävät minun pitävän heitä jaloina. Onneksi tietoisuus siitä ei muuta heitä vähemmän jaloiksi. Korkeintaan tietous lisää hieman tuskaa, mutta sehän on jaloille vain ihan oikein ja kohtuullista. Jostakin heidänkin pitää kärsiä. Ja kärsimyshän kuulemma jalostaa, olen kuullut. Mutta siihen en kumminkaan usko.

Se siitä, taas helpotti. Eikä pääkään ole enää niin tyhjä kuin äsken. Miten lie Vanhasmatilla? Eikös vaan olekin muuten ihmeen mystistä, että sanoja päästelemällä pää täyttyy. Ja eetteri – ja blogi.

Loppusanat: jalous on jaloutta, ja jealous mustasukkaisuutta. Jalo on sen sijaan cultivated. Cultivation puolestaan viittaa kulttuuriin, sivistykseen ja kahden edellisen esi-isään, maanviljelykseen, joka ei ole kuitenkaan niin tärkeää kuin puutarhanhoito, joka kuulemma taistelee tärkeimmän paikastaan purjehduksen kanssa. Eikös olekin ihan kristallinkirkasta ja loogista?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s