Voisiko Kolin nähdä toisin?

Väliaikatietoja kesästä: hyvin pyyhkii, ei ole ollut liian kuumaakaan työskentelyyn. Elokuu on sitten sen verroin lämpimämpi. Pistäydyin kuitenkin varmuudeksi eräässä kesätapahtumassa, yöllä. Hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa. Siitä kokemuksesta muutama rivi. Kirjoittamattomuuslupauksestani huolimatta;)

Sain sattumoisin kutsun Kolin Korpiteatteriin. Viiden tunnin taidepläjäys installaatioiden kautta performanssiin, kansainvälisen työryhmän voimin toteutettuna jätti selkeän jäljen, ei niinkään maastoon, vaan enemmälti mieliin ja muistiin. Leppoisassa Erolan retriitissä oli aikaa pohtia Kolia, yksin ja yhdessä, niin savusaunan höyryissä kuin avotaivaan alla. Ydinkysymykseksi keskusteluissa näytti nousevan se, voisiko Kolia katsoa jotenkin toisin kuin sitä nyt katsotaan.

Viime vuosien Koli-uutisoinneista työntyy pääosin esiin stereotyyppinen Klisee-Koli: puhutaan Kolin ”koskemattomasta luonnosta” useimmiten viitaten tarpeeseen rakentaa Koli sellaiseksi, että siitä voisi nauttia ”täysin siemauksin”. Liikemiehet ryydittävät keskustelua lupaamalla rakentaa Kolille maat ja taivaat, kunhan vain ihmisvirrat, siis kuluttajat, seuraavat varmuudella perässä maksamassa sijoitetut panokset vilkkaasti moninkertaisina takaisin.

Onko tämä ainoa vaihtoehto? Tehdäänkö Kolista aikaa myöden köyhän miehen Ruka, kansallispusikko kansallispuiston sijaan. Paikka jossa kahden, tai pikemminkin kolmen kerroksen väki voi tulevaisuudessa toteuttaa ns. kulttuurikaipuutaan iloisesti omissa luolissaan, pitäytymällä nousuhumalassa elämysten pintaosissa uutta rakentavan ajattelun ja toiminnan sijaan.

Kuinka paljon rahaa oikeastaan tarvittaisiin, että Koli voitaisiin pitää suurin piirtein vapaana siitä tolkuttomasta krääsästä, joka tulvii tajuntaamme jo lähes kaikesta, josta käytetään nimitystä ”kulttuuri”? Luulen, että sitä tarvittaisiin liian paljon, että siihen riittäisi edes oman alueemme raskaan sarjan rahapussit, niiden kantajien motivaatioista puhumattakaan.

Riippumatonta sponsorirahaa pitäisi löytyä sen verran reilusti, ettei sopimusten alaviitteissä tarvitsisi puhua rajoittamattomista oikeuksista kaikkeen liikkuvaan tai liikkumattomaan; Kolin tapauksessa luvista miljoonien vuosien aikana rakentuneeseen luonnonkohteeseen avoimella valtakirjalla. Rahalla pitäisi saada Koli irti rahan mahdista. Ei mahtia irti Kolista.

Miksi Kolia pitäisi sitten ehdoin tahdoin ”kehittää”. Mikä Kolissa oikeastaan kaipaa kehittämistä. Jääkauden jättämä keskeneräisyyskö? Vai se, ettei siellä vieläkään ole riittävästi pystybaareja tai muita toilailuklubeja vaihteluksi niitä kaipaaville harhaileville sieluille. Nykyisessä ajattelutavassa ja arvoissa löytyisi ensisijainen kehittämiskohde, ei niinkään Kolissa.

Kolin oikeansuuntainen kehitystyö tulevaisuudessa voisi tarkoittaa pikemminkin kehittämättä jättämistä; pidättäytymistä siitä pahamaineisesta kehitystyöstä, jolla tarkoitan tässä yhteydessä epämääräisyydessään vertaansa vailla olevaa oman edun tavoittelua, Pallaksen malliin. Vajaalla kehittämiseetoksella tarkoitan kevyillä henkisillä resursseilla varustettujen päättäjien, ja haiskahtavalla moraalilla varustettujen markkinaruhtinaiden saumatonta yhteistyötä, ilman vastuuta lyhytnäköisen toiminnan todellisista tuloksista.

Avoimia kysymyksiä kansallismaisemaamme liittyen riittää: kuka tarvitsee, ketkä haluavat – ja mitä. Ja miten käy näitä haluja ja tarpeita tyydyttämään valjastettavan Kolin. On mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mille kantille asiat lonksahtavat Kolin rinteillä. Vai lonksahtaako jälleen vain suu auki hämmästelystä, mihin kaikkeen ihmisen mielikuvitus ahneuden välineenä venyy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s