Se kaikki ”pyhä” meissä

Imatran papin tapaus saa todella aikaan kaikenlaista. Kirkollisten asioiden suhteen DOsome-blogisti-maallikolta kysytään nyt kymmenissä viesteissä, miksi hän ”antaa ymmärtää suvaitsevansa” kirkkoherraa joka on ilmoittanut vaihtavansa sukupuoltaan.

Ja maallikko vastaa: suvaitsevaisuus on tyystin mätä sana, joka tavoittaa ymmärtämättömyyden miltei jo sanaa suvaitsevaisuus lausuttaessa.

Sillä mitä meidän pitää ”suvaita”? Itseämmekö, kun katsomme toista, kaltaistamme, lähimmäistämme…

Suvaitsevaisuus sanana sisältää valta-aspektin, joka saa minut voimaan todella pahoin. ”Suvaitseminenhan” tarkoittaa ”sallimista”.  Sana ”sietää” voisi olla edes rahtusen rehellisempi versio samasta tarkoituksesta. Sana ”ymmärtää” saattaisi olla vielä astetta kehittyneempi ilmaus. Sana ”kunnioittaa” voisi olla lähellä tavoitetta.

Minun ei ainakaan tarvitse ”suvaita” yhtään mitään tai ketään. Yhtä vähän kuin minua tarvitsee suvaita. Minun tarvitsee nähdäkseni vain yrittää tehdä parhaani toisten kunnioittamisessa. Samasta toiminnasta itseäni kohtaan olisin tilanteen edessä valmis olemaan iloinen.

Kaikille sattuu lipsahduksia. Yksityisen ihmisen lipsahdukset eivät ole kuitenkaan verrannollisia instituutioiden edustajien lipsahduksille. Seurakunnan jäsenen lipsahdus on erilainen kuin piispan. Kansalaisen lipsahdus erilainen kuin pääministerin. Ja niin edelleen.

Parasta sanaa asian ilmaisemiseen tuskin löytyy siinä tilanteessa, jossa kuka tahansa, olkoon sitten maallikko, tai piispa, tai pappi tai lukkari alkaa mestaroida toisten ihmisten sisimmillä ikään kuin hänellä olisi siihen joku erityinen, kenties ”ylhäältä annettu oikeus”.

Konkreettisena esimerkkinä Mikkelin piispa Huotarilla ei nähdäkseni ole minkäänlaista oikeutta ennalta määrittää kirkkoherra Aallon tulevaisuutta kirkon virassa ainakaan yli sen, mitä laki asiasta sanoo. Eikä edes jälkikäteen. Molemmat herrat ovat tietääkseni lihaa ja verta, tasaveroisia siis ainakin sen ominaisuuden suhteen. Edellinen on tosin jälkimmäisen esimies, mutta hänkään ei ole tietääkseni neitseestä syntynyt, kuten taas hänen oma esimiehensä kuuluu olleen. Enkä tarkoita tällä esimiehellä arkkipiispaa.

Toisin sanoen, mitä me olemme sanomaan toisistamme ylipäätään yhtään mitään sellaista, joka on omiaan murtamaan jotakin, eikä vahvistamaan?

Teemaan löytyy kaksi sopivaa tekstiä. Ensimmäinen teksti, kohta 60 vuotta täyttävä, on yleishumaani, jota voivat lukea varmasti kaikki, sukupuoleen tai vakaumukseen katsomatta. Toinen teksti, hieman iäkkäämpi, on kirkkoeettinen; ehkäpä suorinta puhetta, mitä raamatusta löytyy.

Rakkaat lukijani, joita on tälle päivälle kertynyt jostakin syystä jo tuhatmäärin: Ihmisoikeuksien julistuksen ja Korinttolaiskirjeen avulla voi jokainen päätellä loput siitä, mikä edellisissä kirjoituksissani jäi ehkä puolitiehen. Se minkä sanon saatteeksi on: yritetään elää itsemme ihmisiksi, ja annetaan muiden tehdä myös samoin.

http://www.unhchr.ch/udhr/lang/fin.htm

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä,  mutta minulla ei olisi rakkautta,olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko,niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi,ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi,
mutta minulla ei olisi rakkautta,ei se minua mitään hyödyttäisi.

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.

Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Rakkaus ei koskaan häviä, mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se mikä on vajavaista.

Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, kuin arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt , usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Se kaikki ”pyhä” meissä

  1. Itse en ymmärrä tätä kohua kirkkoherran ympärillä! Haluankin tätä kautta jos mahdollista tukea häntä ja ilmaista myös mielipahani ahdasmielisten ihmisten vuoksi. Kaikkea hyvää jatkossakin rohkealle ihmiselle!

  2. Mielenkiintoinen teksti: kuka puhuu seurakunnan suulla ja kenen seurakuntaa hän ajaa? Eikö blogi ole perusteiltaan hyvin yksityinen kirjoitus?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s