Ei Uraanille, eihän?!

Kontiolahden kunta Pohjois-Karjalassa antoi maanantaina kielteisen lausunnon Namura Finland Oy:n Enoon ja Kontiolahteen hakemasta 5 848 hehtaarin uraanivaltauksesta.

Yhtenä syynä oli uuden kaivoslain valmistelun keskeneräisyys. Muita syitä olivat muun muassa ympäristöperusteet kuten pohjavesialueelle aiheutuvat vaarat ja valtausten vaikutus kunnan elinkeinotoimintaan.

Muita valtauksia alueelle on tehnyt jo Areva. Valtausalue on Namuran suunnitelmaa pienempi, ”vain” noin 1500 hehtaaria! Niin sanotulla Riutan alueella uraanitutkimustoiminta on jo käynnissä.

Kontiolahden kunnan lausuma on arvostettavaa laatua. Toisaalta, kun tunnemme kunnallisen päätöksenteon prosessit ja tehtyjen päätösten heikon pysyvyyden, nyt uraanivaltauksiin otettu kanta voi olla hyvinkin väliaikainen.

Uraanikaivostoimintaa näyttää tulevan alueelle ennemmin tai myöhemmin: entisten esiintymien ehtyessä aletaan arvostaa pienempienkin pitoisuuksien esiintymiä.

Uusi kaivoslaki näyttäisi antavan kunnille lisää päätösvaltaa valtausten suhteen. Tämä muutos ei luonnollisestikaan ratkaise juuri mitään. Uraaniyhtiöt tiennevät hyvin, miten lobbauksen keskeispiste siirretään asiantuntijoista maallikoiden suuntaan…

Ja jos kunta tekeekin päätöksen olla myöntämättä lupaa, on seuraava anomuskierros maksimissaan vain neljän vuoden kuluttua, uusien kuntavaalien jälkeen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s