Teurastusta Daavidin tähden ?!

israelIsrelin erikoisjoukot harrastavat Gazassa toimintaa, jonka tarkoitusperät ovat vielä toistaiseksi hämärän peitossa.

300 gazalaista on jo menehtynyt (päivitys 28.12), noin 700 haavoittunut, ja luvut tulevat varmuudella kohoamaan. Herran Valittu Kansa ei näköjään harrasta sotimista vertaisiaan vastaan. Yhdysvaltojen tukema Isrealin armeija teurastaa nyt ihmisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta suojautua.

Israelin hallitus on valinnut toimintatavakseen puhtaan totalitarismin keinot. Palaten samalla 1940 -luvun raunioille.

Jos oletetaan, että historia toistaa itseään pitkissä sykleissä, olisiko todennäköistä, että vihanpito arabien ja juutalaisten välillä ennemminkin kasvaa kuin vähenee tämänkaltaisen toiminnan seurauksena?! Eikö vahvemmalla olekaan vahvemman vastuuta ?

Olisipa mukavaa kuulla, mitä Israelin Ystävät sanovat kummimaansa anti-humanitaarisista toimintatavoista.

Entä  ihmetelläänkö vieläkin sitä, miksi mikään ei tuolla maakaistaleella koskaan muutu. Tämmöistä tämä on, verta ja suolenpätkiä joulun jatkoilla.

Israelin triumphi on kahden Ehudin tuotosta: pääministeri Olmert ja puolustusministeri Barak antoivat samanlaiset lausunnot tilanteesta.

Voi olla, että nämä kaksi, jotka haastatteluissaan vaikuttavat poikkeuksellisen päättäväisiltä, suunnittelevat jotakin sellaista, jota ei vuosikymmenten konfliktin aikana ole nähty.

Onko ilmaiskuilla valmistellun maavoimahyökkäyksen jälkeen seuraavaksi odotettavissa taktisen ydinaseen käyttö laajemmalla alueella ?

Voisiko psykopatia hoitamattomana johtaa moiseen lopputulokseen?!

P.S. Uusimman tiedon mukaan (28.12.) Israel on suunnitellut Gazan operaatiota jo puolen vuoden ajan. Aika vekkulia, ah ja niin raamatullista!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s