Valikoiva asevelvollisuus

Taidettiin elää vuotta 1984. Nuoria reservinupseereita oli koolla Haminassa verestämässä muistojaan asepalveluksensa ajoilta saman vuosikymmenen alusta. Dosome muiden jatkona.

Ehtoolla pidetyssä kokouksessa tulin ehdottaneeksi uutta kutsuntajärjestelmää, jossa asepalvelukseen halukkaat/innokkaat erotettaisiin vähemmän/tosivähän innokkaista ja halukkaista. Olin kaivanut jostakin jopa arvion siitä, että näitä ei-halullisia löytyisi 7-10% kutsutusta ikäluokasta.

Yhtenä perusteena oli ns. vakaumuspykälä ja sen tietoinen väärinkäyttö. Yritin selittää arvon kollegoille, miten ihmismieltä rapauttavaa on keksiä erilaisia syitä päästäkseen eroon epämiellyttävästä velvollisuudesta.

Tuolloinkin oli julkisuudessa tapauksia, joissa varusmieskandidaatti oli liittynyt jehoviin, julistautunut mieleltään epävakaaksi perhelääkärin myönteisellä avustuksella, tai alkanut kiinnittää (ainakin hetkellisesti) erityishuomiotaan saman sukupuolen edustajiin. Ihan riippumatta siitä, mihin rekisteriin tulisi päätymään.

Ajattelin Haminassa ääneen myös sitä, miten luotettava sotakumppani ei-halukkaasta voisi tulla. Ainakin oman aselajini, sissitoiminnan näkökulmasta, tuntui tuolloin todella epämiellyttävältä ajatus seurustella armeijakielteisen henkilön kanssa vihollisen selustassa. Vaikka ajatus olikin hieman irrationaalinen muutoinkin.

Puhuin myös armeijan julkikuvasta: miten paljon julkisuutta saivat jo aikoinaan totaalisesti kieltäytyneet herrasmiehet. Yhdestä tapauksesta kirjoitettiin mediassa kaksi vuotta. Muista 30 000 vuosittain asepalveluksen suoritteneesta huomattavasti vähemmän. Eikö moista julkisuutta olisi hauskempi välttää… Nyttemmin totaalikieltäytyjiä lienee sadan pintaan.

Sanomattakin oli selvää, että Dosomelle sanottiin ajatusten virrassaan, virallisesti ja epävirallisesti, että pitäisi laskelmansa rauhassa aivan omana tietonaan, jos Dosomella oli aikomus jatkaa toimintaa iloisten reserviläisten muassa. Poiskin kuulemma olisi päässyt… Sittemmin pääsinkin, tosin yleisen vaatimattomuuteni vuoksi, tarpeeksi palvelleena.

Dosome oli kuitenkin jo tuolloin kohtuullisen itsepäinen henkilö, osin sukuperimänsä suuresti velvoittamana. Senpä tähden otinkin, ensin kiertokautta, yhteyttä Puolustusministeriön kansliapäällikkö Aimo Pajuseen, joka oli tunnetusti älykäs mies. Niin älykäs, ettei hänestä suuremmin pidetty muun armeijaeliitin keskuudessa. Ja siksi häneen sopikin luottaa.  Toinen yhtä älykäs, ja yhtä epäsuosittu kenraaliuransa alkutaipaleella oli muuten Gustaf Hägglund.

Mikä merkitys yksityisen henkilön yhteydenotolla oli, sitä en osaa sanoa. Tuskin suurikaan. Mutta niin tai näin, kenraali Pajunen kuitenkin toimi siten, että jotakin myönteistä tapahtui, etenkin kutsuntalautakuntarintamalla.

Nyt puhutaan ”valikoivasta asevelvollisuudesta”. Nyt vasta. Termi tarkoittaa jotensakin vapaata osallistumismahdollisuutta asepalvelukseen. Kannatan lämpimästi ajatusta, edelleen. Minusta kun on mukava ja hauskakin pitää perusarvot samoina jopa vuosikymmeniä.

Ja miksi ei?!

Sota-ajan miehistövahvuuden lasketaan olevan nyt suurinpiirtein 350 000 henkilöä. Tuohon lukuun on kyllä taidettu, Keskustan puoluerekisterin mallin mukaan, laskea hiippakuntaa vaihtaneetkin ja vaarin villahousut. Asiallisempi luku voisi olla 100 000 pienempi.

Ikäluokkien supistuessa luku laskee edelleen. Terveydentilan, kuntoluokan, yms. syiden vuoksi vapautettavien määrä kasvaa niin ikään. Potentiaalisti tärähtäneitäkään ei kuulemma voi pitää asevalmiudessa, olen antanut itselleni kertoa.

En olisi huolestunut siitä, etteikö kaaderiin ilmestyisi jäseniä. Uskon, että armeijapalveluksen status säilyy, jopa sukupolvesta toiseen. Palveluksella tulee olemaan merkitystä ainakin tietynlaisten ura-ajatusten siivittämien henkilöiden keskuudessa.

Naiset haluavat tasa-arvon nimissä myös armeijan leipiin. Topakat, komenteluun orientoituneet tädit tulevatkin varmuudella korvaamaan rivissä lökäpöksyjä poikaressuja. Siinä luvut kompensoituvat kuin itsekseen. Ja palveluksen taso nousee, varmuudella! Samoin sotaleskinä kotona kokkailevat isännät pääsevät paljon vähemmällä, joka on tietysti hieno juttu.

Tiivis palkka-armeija tulee puoliammattilaisten tukemana olemaan myös Suomen tulevaisuutta. Natossa tulemme niin ikään olemaan, äänestipä kansa miten tahansa. Koska näin tapahtuu muissakin yhteiskuntapoliittisissa kehyksissä: koska meillä on ”demokratia” jonka avulla kansa vaikuttaa valitsemiensa edustajiensa välityksellä. Haluttuun suuntaan.

Kallista on, sanotaan. Juu, kallista on palkattu sotilasvaranto, mutta kallista on myös ylläpitää epämääräistä, näennäistä joukkoa, josta ei kriisin aikaan ole muuta kuin haittaa.

Ja sitä paitsi: laki edellyttää jo nykyiselläänkin velvollisuuksia kriisin kohdatessa. Jokainen meistä lähtee, kuka mihinkin, kun poikkeuslait saatetaan voimaan. Silloin ei katsota onko joku kieltäytynyt, milloin ja mistäkin syystä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s