Oletko valmis ?!

Oletko valmis – deflaatio on tulossa ?!

Deflaatio tarkoittaa yleistä hintojen alenemista. Viimeksi sellainen oli Suomessa 1930-luvun laman aikana.

Muutamia lievempiä viitteitä deflaatiosta on nähty myös viime vuosikymmeninä, mutta ei merkittävässä määrin.

Deflaatiossa on pari pientä ongelmaa, sen yhden hyvän, hintojen alentumisen, ohella. Deflaatiossa kukaan ei osta mitään, koska odotusarvoisesti huomenna kaikki on paljon halvempaa. Ruoka on tietysti eri juttu; syöminenhän ei lopu, syötävä kylläkin muuttuu.

Velat eivät myöskään muutu saataviksi. Deflaatiossa velat pitää maksaa takaisin kalliimmin kuin ne on otettu; velkakriisit ja konkurssit lisääntyvät.

Viimeaikaiseen eläkekeskusteluunkin on syytä lisätä yhä todennäköistyvän deflaation vaikutus. Eläkkeiden suuruus sitoutuu indeksiin, joka määritellään vuosittain heinä-syyskuussa. Siispä eläkkeetkin pienenevät deflaation aikana.

On kohtuullisen ihmeellistä, ettei puhe deflaatiosta ole saanut sijaa muuten niin vireässä talouspoliittisessa keskustelussa. Varsinkin kun se näyttää olevan kohta tosiasia Euroopassa. Ajatellaanko, että se poistuu josta ei puhuta?!

Ja vanha laskusääntö pätee tässäkin suhteessa, ihan samoin kuin taantuman laajentumisessa:

Amerikassa vuonna a, Euroopassa vuonna a + ½a ja Suomessa 1½a + <½a.

Siispä kaikkien niiden joilla on velkaa, kannattaa nyt maksaa se pois. Ja muiden kannattaa säästää, koska raha kasvaa korkoa deflaation olosuhteissa oikein hyvin.

Hyvää rikastumista kaikille teille omaisuuden ja materian ystäville! Mutta muistakaa silti: kamelinkin on helpompaa tehdä se yksi juttu…

Ai niin, älkää odotelko ruuan arvonlisäveron alentavaa vaikutusta; deflaatio-odotuksen vastaisesti paikalliset havainnot kertovat elintarvikkeiden hintojen kohonneen tammikuusta noin 3%.

Kunhan päästään lokakuulle, ovat hinnat kohonneet yli kauan odotetun verohelpotuksen. Joten onneksi kauppa pääsee liikevoiton puolelle. Hyvä kun edes joku voittaa, vai mitä.

Ja tämä johtuu nimenomaan tulevan veronalennuksen oikea-aikaisesta ennakoinnista, ei sitten muusta.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Oletko valmis ?!

  1. Deflaatiosta ei ole valitettavasti pelkoa, sillä keskuspankki painaa ja on jo pitkään painanut katteetonta fiatrahaa markkinoille. Aiemmin se tehtiin kilpailukykysyistä ja nyt sitä tehdään ikään kuin elvytyksenä. Todellisuudessa fiat-rahan painaminen on vain piiloverotusta.

    Teoriasi deflaation kielteisistä vaikutuksista on liioiteltu. Ennen, oikean kultakannan aikaan deflaatio ei ollut ongelma, sillä teorian mukaan rahan arvo nousee luonnollisesti talouskasvun verran. Talouskasvu taas saadaan aikaan investoimalla, joka on myöskin kovin tuottoisaa deflaation aikana.

  2. mainitsemasi seteliraha-elvytys on tosiasia, se on näin kun on todettu. samaten tosiasia on se, että deflaatio laajenee euroopassa. selkeimmin kehitys näkyy sveitsissä ja espanjassa http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article264603.ece

    uskon, ettei suomi jää sivuun tässäkään suhteessa… deflaation ja työttömyyden sidos on tarkkaan arvioitu. yleisen deflaation vaikutuksia yhteiskunnallisiin prosesseihinn on tutkittu jo 1700 -luvulta saakka. erikoisen hyvä artikkeli löytyy kymmenen vuoden takaa:
    http://www.ktyhdistys.net/Aikakauskirja/sisallys/PDFtiedostot/KAK41999/KAK41999Deflaatioseminaari.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s