”Ei-rakentavaa tietoa”

Mitä yhteistä on Iranilla ja Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla Rääkkylän kunnalla?! No, eipä ainakaan öljynvienti, eikä konkurssikypsyys. Vain toinen valtakunta on öljynviejä, ja vain toinen konkurssikypsä.

Yhteistä sen sijaan on se, että molemmissa valtakunnissa rajoitetaan ”ei-rakentavan tiedon” julkaisua. Ilmaisu on Iranin valtion ilmoille saattama.

Irania en ihmettele ollenkaan, onhan heillä ihkaomat lakinsa, jotka muutenkin kummastuttavat länsimaalaisesti orientoitunutta maallikkoa.

Sen sijaan Rääkkylän suhteen olen kulmakarvat koholla. Rääkkylähän kuuluu tietääkseni (ainakin vielä toistaiseksi) Suomi-nimiseen valtioon, itäisestä sijainnistaan huolimatta, jossa on vallalla Suomen Perustuslaki ja sen toisen luvun 12 pykälä sananvapaudesta.

Mistä oikein on kyse?!

Kauppalehden blogissa nimimerkillä Hikkaj kirjoittelee eräs rääkkyläinen johtajaopettaja kuvitteellisia tarinoitaan, joita vilkkaimmilla mielikuvituksilla varustetut Rääkkylän kunnan virkamiehet ounastelevat kertomuksiksi omasta rakkaasta kansanmusiikkikylästään.

Eräs Hikkaj:n kirjoitus sai aikaan verenpaineen nousua eräässä Rääkkylän kunnanviraston huoneessa, ja niinpä Rääkkylän kunnan sivistyslautakunta antoikin hetimmiten blogisti-johtajaopettajalleen huomautuksen.

Sillä viisiin! Rääkkylä taisi tehdä oikein Suomen ennätyksen tässä(kin) suhteessa.

Nyt me kaikki, sananvapaus-intohimon vallassa olevat kirjoittajaplantut odottelemme, miten blogisti suhtautuu moiseen paheksuntaan.

Jälkipuhetta ja ennenkaikkea jälkikirjoituksia on odotettavissa, sillä onhan tuo aika metka juttu.

Ajatellaanpas nyt vaikka semmoista tilannetta, että kansanedustaja Erkki Tuomioja saisi Eduskunnalta huomautuksen blogikirjoituksestaan. Olisipa siitä huvia ja viihdettä meille pitkäksi aikaa.

Vakavammin ottaen Pohjois-Karjalassa, jonka satun tuntemaan sattuneesta syystä yllättävän perusteellisesti, on yleisimminkin meneillään tämmöinen suuntaus, jossa kaikkien juttujen ei oikein suvaittaisi julkitulevan. Ainakaan virallisemmissa yhteyksissä.

Mutta että nyt jo hieman epävirallisemmissakin…

Käykäähän Hikkaj:n sivuilla toteamassa, mitan vaarallinen voi olla mies, jolla on opettajankoulutus. Kansankynttilät ovat sitten melkoista porukkaa!!

Ja lukekaa Orwellia päälle päätteeksi.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ””Ei-rakentavaa tietoa”

  1. Lahdessa ei ole paremmin sananvapauden kanssa. Pidähän pienempää suuta, minua on varoiteltu. Olen yrittänyt opetella kirjoittamaan asioista omalla äänellä, ei kenenkään puolesta, ei ketään vastaan. Sen lähden taas kerran toteamaan kutsuttuna yhdistyksen 10-vuotisjuhlaan. Siitä yhdistyksestä minulle annettiin kingaa ja uhattiin tehdä poliisiasia, jos vielä kirjoittaisin. Blogissani kirjoitan oman kasvutarinan päästä yli vaikeista asioista. Mikään muu ei ole muuttunut kuin suurvaltojen nuoret päämiehet. Löysit kuitenkin Lahdessa käydessäsi pitkälle edenneen kevään. Sitä en ole havainnut, kun painiskelen kellaripetojen kanssa stailatessani sammuneen kansankynttilän kokemuksella syntisenlaulunmaassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s