Nyt ollaan lirissä!

Uutistoimisto AP kertoo H1N1 -viruksen siirtyneen vaihteeksi ihmisestä sikaan. Tätä se vappu tiesi!

Kaikki puistot olivat täynnä sikoja, joiden kanssa jotkut ihmiset näyttivät olleen kovin likeisissä kanssakäymisissä.

Eipä ihme jos siinä menossa tarttuu. Toisaalta sikoja käy sääliksi, ovathan ne huomattavasti ihmisiä älykkäämpiä luomakunnan olentoja.

Nyt pitää äkkiä innovoida sikasuoja: siis jonkinsortin naamari kärsien peitoksi. Kuosilla tai ilman. Marimekko kävisi tietty laatuun! Ehkäpä myös Muumi-kuosi…

Sorkkien saippuapesusta ei liene sen sijaan apua, ellei sitten iske vielä kaiken kukkuraksi suu- ja sorkkatautikin.

Tautitilanne näyttää kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan todella pahalta: ihmiseen siirtyessään sioissa vahvistunut virusmutaatio on kuulemma entistäkin tappavampi. Tai sitten kuulemma ei; mutaatio voi tehdä taudista myös entistä lievemmän.

Uutinen ei tällä kertaa taida sittenkään pöyristyttää kaiken uskovia ihmisiä aivan selälleen, eikä tappaa ainakaan sinällään, kaikessa järkyttävyydessäänkään..

Tämä AP:n välittämä uutinen ei ollut tällä kertaa sikahyvä, paremminkin ankka. Tämmöisiä se ihminen ja media yhdessä, kaikessa viisaudessaan tuottavat.

Tämmöiseen eivät meitä viisaammat siat ikinä altistuisi. Korkeintaan Orwellin tarinoissa. Eläinten vallankumous taitaa olla lähellä?!

P.S. Sikaflunssasta tulikin mieleen: katsokaa uusin Nytkös. Se tarttuu paremmin!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s