Äänestämättömyydestänsä todistaen

Aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta” päätoimittaja tai hänestä seuraava kirjoittaa: ”Äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään. Jos haluaa muutosta, pitää äänestää muutoksen puolesta. Valitsijan valtaa käyttävät ne, jotka äänestävät.”

Tuohon virkkaa DoSome, jotta höpösenlöpösen lirusenlarua moinen fraaseilu ja stereotyypittely. Ei luulisi Hesarin moiseen syyllistyvän.

*

Lyhyellä tähtäimellä noin voi ollakin, mitä päätoimittaja tai joku hänestä seuraava väittää. Jotta kun vain pieni joukko äänestää, niin sillehän se valta sitten napsahtaa.

Mutta mutta: kuvitellaanpas valtiollisia vaaleja, joissa äänestysprosentti jää alle 50%:n, ja vielä enemmän alle. Jatkuvasti, vaaleista toisiin.

Ettäkö asianomainen pääkirjoittaja väittäisi sujuvasti edelleen, jotta ”äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään”… Entäpä jos äänestämättä jättäminen ei enää olisikaan mikään protesti, vaan uusi maan tapa, sisäpiirimulkkausten sijaan?!?

*

Uskon, ettei yhdenkään hallituksemme pääministerin kantti kestäisi seurata yksiäkään aliäänestettyjä vaaleja. Kysehän on uskottavuudesta, politiikan uskottavuudesta.

Politiikan uskottavuus ei kestä sitä, että kansasta äänestää alle puolet tai kolmasosa. Voittipa vaalit sitten kuka hyvänsä. Riittävän suuren äänestysvilkkauden odotuksen idea ja vaatimus on piirretty kansalliseen ja kansainväliseen poliittiseen kulttuuriin verikirjaimin.

Äänestyskato on yhtä paha kuin yli 100% menevä äänestysprosentti. Molemmat viestivät jotakin katalaa.

Vain riittävällä äänestysprosentilla hallintomme voi hyvällä mielellä tehdä enemmistöpäätöksiään. Niin vain on.

Niin vain tulee olla, että useimmat äänestävät kuin jättävät äänestämättä… Muuten pitäisi ruveta pohtimaan oikeasti, mikä on vialla.

Ei kestä kantti, väitän, äänestämättömyyttä. Ja siksi väitän edelleen, että ainoa tapa saada politiikan rappiokierre korjaantumaan on nimenomaan jättää äänestämättä. Tarpeeksi pitkäksi aikaa.

*

EU-vaalit nyt ovat ilmiö sinänsä. Tällainen poliittinen keskustelu, mitä kyseessä olevista vaaleista olemme saaneet viime viikkoina seurata, ei luulisi innostavan yhtään ketään.

Isä Mitron, vaikkei isä edes olekaan, ja muiden julkkisehdokkaiden epätoivoiset yritykset tehdä itseään yhtä tykö politiikassa kuin esimerkiksi uima-altaissa tai kilparadoilla, sakasteissa tai pakastealtaiden äärellä, on surkuhupaisaa ja säälittävää.

Tähän ilmiöön kun lisätään Irlannin ”kerran vielä poijjaat” -Lissabonin sopimusäänestys ja siihen liittyvä pelleily, niin luulisi loppujenkin äänestysintoisten halujen hupenevan.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tämänkaltainen EU-vaalipöljäily uppoaa kansaan vieläkin heiveröisemmin kuin paikallisemmat vaalijorinat ja -uskottelut.

*

Ennakoin aiemmin, ja tarkennan nyttemmin: EU-vaali-innostus tulee alittamaan 40%:n maagisen rajan. Eivätkä siihen auta lempeimmät silmätkään, kanonisesta laista tai muista sharioista puhumattakaan.

Mutta silti toivon Isä Mitrolle onnea tulevaan kuulusteluun kateudesta vihreiden piispojensa edessä, vaikka ei siis isä olekaan. Tai mene tiedä, onhan noita ennenkin nähty. Isiä, poikia ja pyhiäkin…

*

Ja jos nyt jostakin ihmeen syystä käy toisin kuin ennakoin, mikä on todellakin erityisen epätodennäköistä ja mahdotonta, lupaan syödä… jotakin puskamaisen kevyttä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s