Etusivu uusiksi!

Leikitään lehden toimitusta hetkinen.Olemme havainneet viikkopalaverissamme lehtemme irtonumerolevikin (ja mahdollisesti katsojalukujen) pienentyneen dramaattisesti viimeisen oktaalin aikana. Ongelmaa ei olisi oikeastaan edes havaittu entisen kvartaalijärjestelmän aikaan, mutta tiheämmällä aikakammalla kylläkin. Havainto on musertava. Päätoimittaja pakkailee jo asiapullosalkkuaan…

Taantuman ohella yhtenä merkittävimpänä syynä on lööppijulkisuutta tuovien uutisjuttujen ja niistä jopa hieman väkipakolla puserrettujen myyntiotsikoiden määrän väheneminen. Reippaasti myyviä juttuja ei vain yksinkertaisesti enää löydy niin runsaasti kuin ennen. Ei, vaikka utelemme lukijoittemme havaintoja ja pyydämme shokkikuvia.

Vanhussurmat tai Kuopion torimurha nyt sentään havahduttaa vielä jotakuta, mutta tuskin kauaakaan. Eikä niitäkään uutisia riitä joka uutisviikoksi, vaikka toreja on kaikkialla – ja vanhuksia.

Mediakansan turtuminen on edennyt eksponentiaalista vauhtia. Mikään ei enää näytä koskettavan. Mitä ihmettä tehdä kun mikään ei enää riitä?!? Jotakin on keksittävä; edes jotakin pientä.

Mikä neuvoksi?! Kertokaa!!

*

– Hei, minulla on ehdotus: soitetaan jollekin! Ai kenelle?!? No kenelle vaan tietysti !!

– Höh! Onkos nyt hullumpaa kuultu. Jotta umpimähkään soitellaan. Ja mitä ihmettä sitten tapahtuu?!

– No katsotaan… Minäpäs näytän.

Ring ring… ring ring… (satunnaisotannalla valittu numero – umpimähkäpuhelin soi jossakin…)

– Tarja

– No hei Tarja. Mitäs sulle kuuluu?

– No hei vaan! Eipäs tässä ihmeitä?!

– No sehän mukavaa. Mitäs Pentille kuuluu?

– Pentille?!? En tiedä yhtään. Mitäs te tuommoista kyselette?

– Vain niin. Vai sillä lailla, pahoittelen syvästi. No, toivotamme sinulle ja läheisillesi kuitenkin hyvää kesänalkua ja lämpimiä kelejä. Yritä kestää!

– ?!? ?!?

Tuut tuut tuut… (puhelu päättyy)

– No, mitäs sanotte poijjaat?! Eikös ollutkin nerokas veto. Ja heti tärppäsi!!

– Siis mitä ihmettä. Oletkos ottanut ne punaiset illalla, etkä sinisiä kuten lääkärisetä määrää.

– Ehdotan iltanumeron lööppiin: Pentti Arajärvi kadonnut. Presidentti Tarja Halonen ottaa tilanteen tyynesti.

– Soitetaanko toinen puhelu?

– Anna mennä! Tämäpä kuulostaa lupaavalta!!

Ring ring… Ring ring (umpimähkäpuhelin soi jälleen…)

– Jenni

– No mitäs Jennille?!

– Hei, mistä ihmeestä sä tiesit soittaa!! Eka ihminen joka pirauttaa!!! Tääl on kuule aivan ihana juttu nyt: mä oon ras-kaa-na!! Voitsäkuvitella… ras-kaaaa-na!!!

– Voi ihmettä ja onnea!! Hienoa ja kivat sulle hei. Lempeätä odotusaikaa vaan!!

Tuut tuut tuut (puhelu päättyy)

– Hei anna mun arvata tää otsikko: Jenni Haukiolle lapsi!!

– Katos vaan, sinähän alat oppia!

– Entäs jos se kieltää koko jutun…

– No eihän se meidän murhe ole! Itsehän tekee raskaustestinsä. Ja jos, tai siis kun ei todennäköisesti ole, niin sitten vedetään toinen otsikko perään:

JENNI JA SAULI EIVÄT SAA OMAA LASTA!! ADOPTIOTA HARKITAAN… tai sitten niin, että SAULI EI HALUA!!

– Ja jos niin huimasti käy, että lähitulevaisuudessa jotakin kuitenkin tapahtuu, suuntaan tai toiseen, niin olimme ainakin ensimmäisten joukossa.

– Jatketaan ih-mees-sä soittamista!!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s