ja puhe senkun hidastuu

joskus muinoin amerikoissa puhuttiin pizzaindeksistä. se tarkoitti sitä, että toimittajat vahtasivat valkoisen talon portilla pizzataksien liikettä. kun syötävää alkoi virrata sisään, se tiesi jotta kohta tapahtuu maailmalla.

talvivaaran ja laman harmaannuttavissa pienissä ympyröissämme löytyy niin ikään indeksi, puhenopeusindeksi. kun pr-ammattilaiset yrittivät vaikuttaa pääministeri stubbin lievästi tulkittuna levottomaan julkikuvaan säätämällä levyn kierrosnopeutta alaspäin, siitä tulikin päättymätön jatkumo.

nyt stubbin puhenopeuden syöksykierre ei otakaan oietakseen. mitä enemmän huonoja uutisia tulee, sitä hitaammaksi päämiehemme puhe tuppaa käymään. kun itä-ukrainan tilanne pahenee, talous syöksyy ja paavinkin ennakoima maailmanrauhan järkkyminen uhkaa, stubbilta jää varmuudella yhdellä sunnuntain siunaamalla haastattelutunnilla lause kesken. ”kyllä..me…kokoomuksessa…..osa-taan…….” jää nähtäväksi milloin se tapahtuu.

paavihan todellakin ennakoi kolmatta maailmansotaa alkavaksi piakkoin, jotakin merkittävää vatikaanin veronkiertäjien ja pedofiilien joukossa tehdäkseen. koska nyky-yhteiskuntamme jess-jess-fantastista -käyttöideologiaan, tosin jo menneeseen, kuuluu alituisen positiivinen itsepetoksen vaade, voidaan sanoa vaikka näin, tähän lopuksi: jos nyt maailmansota alkaisikin, se tarkoittaisi hyviä uutisia ainakin pekka perälle. nikkeli on aina tavannut tehdä kauppansa hässäköissä. kukapa olisi petsamon nousun ja tuhon unohtanut?!

hyvinhän tämä, mitäs ne pojat…

talvivaara konkurssiin tänään, hallituksella ratkaiseva luottamusäänestys huomenna. eipä ihme jotta pääministeri stubbin puhetapa eduskunnan kyselytunnilla muistutti kylli-tädin iltasatua. stubbin aksenttia saattaa voida kutsua brechtiläisesti vieraannutetuksi. nyt tarvitaankin defenssejä mieleen, että todellisuuspako voisi vielä jatkua edes joulunpyhiin saakka. ikävää jos kulutusjuhla pääsee kärsimään tämmöisistä. voi tulla hyvässä lykyssä kulutuslama jos ei varota.

talvivaara, josta eräät tahot jaksoivat muistuttaa vuosikausia, tulee kaatumaan valtion syliin, kuten ennakoitua on ollut. ensivaiheen kustannus on sama 200 miljoonaa euroa joka yhtiöön on jo upotettu aiemmin, kertoo meille ministeri vapaavuori. tämän ensivaiheen jälkeen koittaa ensimmäinen kevät ilman perää. vesimäärä lienee samanmoinen kuin aiempinakin keväinä, joten siitä se alkaa: ympäristötuhojen minimointi. kun ohjaksissa on valtio, kaikki pitää luonnollisesti tehdä ilman laittomuuksia. paikallinen ely-keskus saa lomaa. arvioitu kustannus kaikkinensa on noin puoli miljardia. ensi vuonna.

jos nyt ollaan aivan loogisia, toimitusjohtaja perälle pitäisi nyt alkaa suunnitella virkaa tai tointa solidiumissa, ennen uuden yrityksen perustamista. sen mahdollistaa poliittisen muistin pituus joka on kaksi kuukautta. ympäristötuhojen suhteen muisti saattaa olla talvivaaran tapauksessa muutamia kymmeniä vuosia. täytyy sanoa, ettei vihreiden lähtö hallituksesta olisi saattanut sattua parempaan aikaan. entinen ympäristöministeri niinistö on varmuudella onnellinen mies. on hyvä, että edes yksi onnellinen löytyy. hän kätkenee onnensa, luulisin.

mitäköhän muuten niin ikään entinen ympäristöministeri, talvivaaran suursijoittaja ja nykyinen perheenäiti itä-helsingistä, paula lehtomäki, tuumii hiljaisessa mielessään. olisikohan jotakin siihen suuntaan jotta ”voihan nenä mikä reissu, mutta tulipa tehdyksi”… hänen ohellaan tilannetta miettii aika moni muukin yksityissijoittaja.

stubb

kokoomus teki taannoisessa puheenjohtajavalinnassaan enemmän kuin strategisen linjapäätöksen. stubbin voitto vapaavuoresta lienee tullut enemmistön oletuksesta, jonka mukaan kevään eduskuntavaaleissa ratkaisee nuorten äänestäjien osuus. stubbin oletetaan vetoavan nuoriin. siksi selfie-stubb, eikä asiainhoitajana profiloitunut vapaavuori.

puoluejohdon oletus lienee niin ikään, että puolueen vanhoilliset konservatiivit äänestävät puoluettaan kaikissa tapauksissa, vaikka sitten puoluejohtajana olisikin se ylen hupailuohjelman lanseeraama ”irvistelevä, narsistinen apina”.

molemmat oletukset saattavat hyvinkin pitää paikkansa. stubb vetoaa menevyydellään nuorempiin ikäluokkiin. lisäksi tiedetään, että kokoomus on äänestysuskollisuusvertailussa samoilla linjoilla keskustan ja demareiden kanssa. vai onko joku kuullut ikinä maajussin äänestävän sosialisteja?!

miksi kokoomuksen gallup-kannatus laskee kuin lehmän häntä? oletettavimmin kokoomuksen perinteikkäimmät kannattajat haluavat hieman uhitella ja säikyttää stubbin kansliaa. nähty on, että äänestyskopissa uhittelut tapaavat tasoittua – rengit palaavat isäntänsä tupaan, nöyrästi.

porvarihallituksen puolesta ei kannata vieläkään laittaa veikkaa. keskusta on tunnetusti hyvin erikoinen kilpakumppani, eikä persuista saata sanoa sen ehompaa. vaalin jälkeen mahdollisesti suurin puolue keskusta sipilöineen puristaa hallitustunnusteluissa kanssakumppaninsa kuiviksi. demareilta saattaa siinä väännössä lipsahtaa enemmän lupauksia kuin kokoomuksesta kuunaan. kun persut äityvät komppaamaan, niin koossa on punamulta, jossa ei vehreyttä näy eikä ruotsia puhuta.

lomaltapaluustressinhallintaohjelma

vuosien takaa tuttu toimittaja soitti ja kysyi, olenko kiinnostunut lomaltapaluustressintorjuntaohjelmista. tekee kuulemma juttua erääseen naistenlehteen. hyvä kun ei miesten, vastasin. ja epäilin, olisiko nyt kyse juttupulasta kun minulle soittelee, kun en ole enää aktiivi millään lailla…

varsinaiseen kysymykseensä vastasin jotta en. kysyi miksi. vastasin jotta kun en käytä. kysyi mitä? no niitä lomia, sillä ei kai lomaltapaluustressiä voi olla, jos ei lomaile?! toimittaja vastasi jotta ei tietysti. ei kai?!

no sitten hän loihe kysymään, jotta mistä luulisin tuommoisen tilan johtuvan. vastaus oli helppo, kun olin sitä miettinyt jo lukiessani näitä kesä-heinäkuun aikaisia satoja fb-päivityksiä lomista. mielestäni lomaltapaluustressi johtuu todellisuuspakohakuisuudesta. siis siitä, että ihmiset yrittävät päästä pakoon arkea jonka kokevat jollakin tavoin epämiellyttäväksi. he asettavat tavoitteekseen pääsääntöisesti aina sen hetken, jona voivat irtautua jonnekin muualle, vaikka vain henkisesti. takaisinpaluu on sitten ahdistavaa, tietäähän sen, jos ajatuksiin on juntannut vuosikausia, jotta arki on sarja ahdistavia pakkoja.

ymmärrän toisaalta arkipakolaisia, koska ongelma on minulle läheinen kommutatiivisesti: minä koen oloni epämiellyttäväksi vain silloin kun joudun arjesta eroon. mutta kun työ on ollut semmoista kohta kolmisenkymmentä vuotta, jotta välillä joutuu väkisinkin pois arkipäivän miellyttävistä tapahtumista ja rutiineista. mutta siihenkin tottuu. nämä pistäytymiset arkielon ulkopuolella kun eivät ole niin pitkiä, lomien pituisia, että niihin pitäisi soveltaa joitakin mentaalihallinta- tai torjuntaohjelmia. ja toisaalta – niistä on tullut aina elanto, mikä äkkiseltään on ihan miellyttävä ajatus. muutoinhan arki alkaisi oikeasti ahdistaa. ja sitten pitäisi alkaa paeta toisiin todellisuuksiin, muiden ihmisapinoiden mallin mukaan.

toimittaja kysyi, miten lomastressiä voisi mielestäni ehkäistä. sanoin jotta silviisiin että minimoi lomat. ei riittänyt kuulemma vastaukseksi. sanoin jotta sitten pitää vaan yrittää ilmeisesti jatkaa itsensä huijaamista arkielämässä. kääntää vaikkapa telkkari päälle ja laittaa spotifait hurisemaan korviin. ja hyräillä heti vaikka ”tyhjää huonetta” tai ”murusia” kun joku arkiajatus alkaa takoa päässä. vaikeampaa on varmaan alkaa elää realismissa?!

”haastattelu” oli loppusuoralla, kuulin sen toimittajatoverini äänensävystä. loppuhuipennus oli kuitenkin vasta tulossa: kysyin, lähettäisikö toimittaja jutun minulle luettavaksi ennen printtiä. toimittaja vastasi jotta tuskin on aihetta, koska ei tällaista voi julkaista x:ssä, lukijat kuulemma ahdistuvat entisestään. lohdutin, jotta sittenhän löytyisi markkinarako näille entisten missien ja mallien tarjoamille ahdistavienjuttujenlukemisenjälkeis-stressinhallintatorjuntaohjelmille. toimittajakollega ei ymmärtänyt vihjettä. sovittiinkin pilke silmäkulmassa, jotta soittelee uudelleen sitten kun kaikki lomat on peruutettu. sanoin uskovani, ettei siihen tämän hallituksen kaudella kulu kovinkaan pitkään. joten pikaisiin tapaamisiin!

käki vai satiainen

sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.

keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.

miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.

osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…

kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.

no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa

Päin Persuja

Kuten aiemmin todettu, EU-takuissa mennään ennakoidun mukaan. Portugalin pelastusoperaatio on elintärkeä ennen kaikkea Espanjan pankeille, jotka ovat rahoittaneet Portugalin hölynpöly-projekteja lähes kymmenen Espanjan kansantalousprosentin verran.

Seuraavat siirrot on niin ikään yksinkertaista aavistaa: Kreikka asetetaan velkasaneeraukseen. Tämän jälkeen samalle estradille astelee Irlanti ja Portugali; ei ehkä aivan tässä järjestyksessä. Voi olla niin, että Portugalin saneeraus tulee heti Espanjan tukipäätösten jälkeen. Sillä Espanja odottaa jo EU-ovella, säkki kourassa.

Espanjan savotasta tullaankin sitten maksamaan paljon. Joku arvio hatusta nykäisten voisi sattua 200-300 miljardin euron tietämille. Siinä on uudelle hallitukselle pohtimista – ja selittämistä kerrakseen.

*

Persut näyttävät pitävän kohtuullisen tiukasti asemansa gallupeissa. On muistettava kuitenkin tosiasiat: Uudellamaalla Persut nappaavat jättipotin, se on selvä. Soinin äänet vievät mukanaan muitakin. Olisiko sopiva arvaus noin kuudesta kahdeksaan paikkaa…

Muualla Suomessa rynnistys lopahtaa persuehdokkaiden tuntemattomuuteen. Vaalityön aikana kansalaiset eivät ehdi tutustua ehdokasporukkaan, joka on hyvin vaihtelevaa, kiltisti sanottuna.

Suuret vaalibudjetit ratkaisevat vakiintuneiden ehdokkaiden läpimenot.  Nykyäänestäjien enemmistö toimii julkisuuden kautta. Media vaikuttaa, ja sinne syydetyt miljoonat.

*

Kristillisdemokraatit etunenässään Päivi Räsänen voisivat nyt saada aikaan uuden, vetävän kampanjan taistelussaan vakiintuneiden perhearvojen puolesta. Vanhoillislestadiolaisilla näyttää olevan meneillään hyvin näkyvä ja julkinen avautuminen uskontonsa harjoittamisen yksityiskohdista.

Kristillisdemokraattien vaalitunnus voisi mennä vaikka näin: Koti, Uskonto, Isänmaa – Pedofiliaa ja Sukurutsaa Isiemme Tiellä.

*

Vanhoillislestadiolaisissa piireissä harjoitetun lasten laajan sielujenmurhan vuoksi olisi syytä pistää kuritushuoneet hyötykäyttöön.

Eivät ainoastaan tekijät itse, vaan systeemistä vuosikymmenet tietoinen vanhemmisto on asetettava syytteeseen, teoista ja tekojen salaamisesta. Avunanto rikokseen on kuin rikos itse.

Teot on tehnyt mahdolliseksi ”automaatti-armo”: lapsen raiskannut hengenmies on aloittanut uuden armopäivänsä puhtaalta pöydältä, uuden lapsen kustannuksella.

Ikävä kyllä, usko Helvettiin ja näiden mulkku-rukoilevaisten käristyminen siellä ei tässä tapauksessa lohduta näitä lapsia, joiden etuoikeutetuimmallekin enemmistölle on tarjolla korkeintaan vain elinikäinen terapia.

 

Melkoista pyöritystä meillä ja maailmalla

Portugali liittyy nyt lopultakin oikein olan takaa iloiseen EU-perheeseen. On hienoa nähdä se, että tulevaisuus on vielä ennakoitavissa näinkin selkeästi. Rahaa tullaan kysymään – näillä näkymin ei summa taida 100 miljardiin pysähtyä.

Seuraavana astelee Tyhjätaskujen Kerhoon Espanja. Ei voi olla astelematta, tuo Portugalin lainojen merkittävin pankkiiri. On kohtuullisen selvää, että tulemme näkemään aika monta härkätaistelua Brysselin areenalla ennen kesälomien alkua.

Ja siinä alkaakin olla koossa ainekset siihen isompaan tömäykseen, josta Dosomekin on tässä vaatimattomasti kirjaillut menneen vuodenkin aikana, mutta ihan ensimmäisestä isommasta taantumastamme saakka.

Luulo siitä, että vuonna 2008 alkanut talouden tärinä loppuisi, on yhtä hyvin perusteltu kuin usko Fukushiman reaktoreiden kestokykyyn tsunamissa.

On toisaalta mielenkiintoista seurata näitä uutisia aivan kotomaamme vaalien kynnyksellä. Aikamoista, aikamoista…

*

Kotomaassa kansanedustaja Päivi Räsäsen taannoiset rasistiset lausunnot eivät ennättäneet haipua kun iski uusi evlut-tsunami.

Työssä on ollut jälleen, niin ikään omassakin mielessäni aina kiinteästi pysynyt SLEY. Mielessäni se pysyykin yhtä kiinteästi kuin se entinen paska Junttilan tuvan seinässä.

Muutama päivä sitten käynnistetty, nuorille suunnattu kampanja ”Älä alistu”, on tehonnut: kirkosta on parin päivän aikana kävellyt ulos parisentuhatta ihmistä. Ja lisää lähtee, aivan varmasti. Kampanjan nimeksi olisi voinut samantien asettaa vaikka ”Päin persettä”, sillä sen suuntaiset tulevat olemaan kampanjan todelliset vaikutukset.

Mitäköhän kirkkomme johto tällä kertaa pohtii?!  Medialle annetuissa niukoissa lausunnoissa painotettiin sitä, ettei SLEY ainakaan saa kirkoltamme tukea kuin korkeintaan ropoja kolehtihaavista. Tähän tietysti sanon, jotta höpönlöpö. Tutkittu kun on sekin seura.

Sleytä rahoitetaan myös yhteiskunnan varoin miljoonilla. Siihen pussiin mahtuvat niin tukiasuntorahat, Ray:n tuet, kirkkokolehdit ja niin edelleen. SLEY, tuo kirkkomme sisällä toimiva syrjintäelin, harjoittaa laajamittaisesti ja systemaattisesti naispappien ja nyt myös homojen syrjintää yhteiskunnan tuella, verovaroillamme. Eikä kukaan kykene sanomaan, jotta nyt saa riittää.

Lohdullista on kuitenkin se, että kansa äänestää jaloillaan. Ja turha on sinänsä viisaan arkkipiispamme väittää, että eroava porukka olisi vain marginaalista vaikutukseltaan.Totta on, että kirkossamme on vielä jäseniä miljoonaluokassa. Mutta tuo eroava porukka ei ole imeväisiä lapsia, jotka liitetään tulevien veronmaksajien joukkoon itsestään riippumatta, vaan kirkolle tuntuvia veroja maksavia ihmisiä.

Ajan myötä, riippuen uusista kampanjoista ihmisarvon murentamiseksi, vaikutus alkaa tuntua. Sitten päästäänkin pohtimaan kunnolla sitä olennaisinta kysymystä, pitääkö valtion olla todellakin sidoksissa tähän yhä erikoisemmalta näyttävään puulaakiin, evankelis-luterialiseen kirkkoon, joka hyysää joukoissaan rasisteja.

Vastaus on, ei pidä, eikä saa. Sleyt, luthersäätiöt ja kaikenlaiset muut kummitukset ulos junasta. Ja heti! Voi hyvänen aika, miten etova tämä uusin kampanja onkaan! Etova !!

Im Memoriam Tsernobyl

Mitä muuta voi kuin todeta: Tsernobylin ydinonnettomuudesta on melkein kuukaudelleen 25 vuotta aikaa. Nyt sama näyttää tapahtuvan Japanissa, Fukushimassa.

Kun mikään ei meille riitä, niin mikään ei riitä. Olemme uhranneet bisnekselle jo kohta kaiken. Mitä vielä joudumme uhraamaan?!

Jäämme seuraamaan kamppailua siellä jossakin, muistaen kuitenkin sen, että itsellämme voi olla samoin jo huomenna.

Radion toivekonsertti

Harhauduin kuuntelemaan puolinukuksissa radion toivottuja levyjä. Onkohan ohjelma noudattanut aina samaa kaavaa, vuosikymmenestä toiseen, vai onkohan kuulijassa tapahtunut joku muutos. Epäilen jälkimmäistä. Ennen tykkäsin, enää en jaksa.

Ohjelmasta saa käsityksen, että se kuvaa yhteiskuntamme laajan keskiluokan elämää kaikessa värikyllisyydessään.Tai taantumuksessaan.

Juttu etenee näin: ensin ohjelmaan soittanut ihminen kertoo hiukan hjumoristisesti, mutta ihan asiallisesti toiveensa ja musiikkikappaleen taustat. Tämän jälkeen alkaakin sitten loputon vatvominen. Sama kertomus toistuu 3-5 kertaa, pienin variaatioin.

Karmeaa, kuin huono saarna, ilman opetuksen häivää.

Otetaan esimerkki, jossa dialogissa juontaja on J ja soittaja S.

J: Terve!

S: Terve vaan!

J:Mistäs soitat?

S. No Turuust.

J: Vai Turuust. No kummalt pualen jokkee?

S: Hoho, no toiselt pualen tietty!

J: Vai toiselt pualen?! Tässä Sirkan kanssa justiinsa, eikun anteeksi Sinikan kanssa tässä justiinsa mietittiin, jotta olisipas mukava olla molemmil pualin jokkee yhtä aikaa…

S: Juu, eihän se mahdotonta ole olleskaan, täällähän on tää föri nääs…

J: Ai se föri! Onks se niin nopee se föri, että se on siis molemmil pualin jokkee yhtä aikaa?

(seuraa viisi minuuttia kestävä älyn mittelö Turusta ja föristä)

J: No mitenkäs se ilta siellä Turuus sujuu?

S: No tiäkkö, mää täällä teen justiinsa semmosta punajuuri-juusto-pöperöä, täällä Turuus. On  niin hyvää!

J: Ai kun kuulostaa herkulliselta. Sannallakin ihan, eikun siis Sinikalla siis näyttää jo ihan suu napsavan…

S: Juu, tää pöperö, jota teen tässä Auran rannalla punajuuri-juustosta, se on niin maar aivan hirmu hyvää… Siis tää on tosihyvää tää punajuuri-juustopöperö, jota tässä teen – Turuus toispualjokkee… Tätä ensin keitetään ja sitten paistetaan, siis tässä järjestyksessä.

J: Ohos! Jotta ihan ensin keitetään ja sitten paistetaan. Jokos on kumpi vaihe menossa?

S. No paistovaiheeseen pääsin justiinsa ennen kun soitin sinne studioon.

J. No onneksi olkoon, kohta pääsetkin sitten oikein nautiskelemaan…

S: Juu, oikein nautiskelemaan juu, pääsen tietty!

(jne jne jne. Minuutit kuluvat studion tätien myönnellessä ja kutsuessa toisiaan väärillä nimillä…)

J: Hei kuule, nyt meidän pitää alkaa lopetella kun uutiset pukkaa päälle. Mitäs sinä olisitkaan halunnut kuulla?!

S: No emmää ennää muista, kun tää punajuuri-juustopöperö paloi justiinsa pohjaan ja hellakin sytty palamaan. Näin jotta eikun palokuntaa paikalle vaan, onneks tääl Turkuses tuota vettä riittää!

J: No sitten vaan yksykskakkoseen puhelua pukkaamaan, ja muista että et tilaa levyä vaan palokunnan – siis ei Frediä vaan puupääpuupään! Me Susannan kanssa tääll… eikun siis Sinikan kanssa jännätään miten sulle käy ja luetaan sitten Ilta-Sanomista loput!

S: Juu, näin tehdään! Se on  moro!

J: Moro moro!