käki vai satiainen

sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.

keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.

miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.

osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…

kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.

no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa

Melkoista pyöritystä meillä ja maailmalla

Portugali liittyy nyt lopultakin oikein olan takaa iloiseen EU-perheeseen. On hienoa nähdä se, että tulevaisuus on vielä ennakoitavissa näinkin selkeästi. Rahaa tullaan kysymään – näillä näkymin ei summa taida 100 miljardiin pysähtyä.

Seuraavana astelee Tyhjätaskujen Kerhoon Espanja. Ei voi olla astelematta, tuo Portugalin lainojen merkittävin pankkiiri. On kohtuullisen selvää, että tulemme näkemään aika monta härkätaistelua Brysselin areenalla ennen kesälomien alkua.

Ja siinä alkaakin olla koossa ainekset siihen isompaan tömäykseen, josta Dosomekin on tässä vaatimattomasti kirjaillut menneen vuodenkin aikana, mutta ihan ensimmäisestä isommasta taantumastamme saakka.

Luulo siitä, että vuonna 2008 alkanut talouden tärinä loppuisi, on yhtä hyvin perusteltu kuin usko Fukushiman reaktoreiden kestokykyyn tsunamissa.

On toisaalta mielenkiintoista seurata näitä uutisia aivan kotomaamme vaalien kynnyksellä. Aikamoista, aikamoista…

*

Kotomaassa kansanedustaja Päivi Räsäsen taannoiset rasistiset lausunnot eivät ennättäneet haipua kun iski uusi evlut-tsunami.

Työssä on ollut jälleen, niin ikään omassakin mielessäni aina kiinteästi pysynyt SLEY. Mielessäni se pysyykin yhtä kiinteästi kuin se entinen paska Junttilan tuvan seinässä.

Muutama päivä sitten käynnistetty, nuorille suunnattu kampanja ”Älä alistu”, on tehonnut: kirkosta on parin päivän aikana kävellyt ulos parisentuhatta ihmistä. Ja lisää lähtee, aivan varmasti. Kampanjan nimeksi olisi voinut samantien asettaa vaikka ”Päin persettä”, sillä sen suuntaiset tulevat olemaan kampanjan todelliset vaikutukset.

Mitäköhän kirkkomme johto tällä kertaa pohtii?!  Medialle annetuissa niukoissa lausunnoissa painotettiin sitä, ettei SLEY ainakaan saa kirkoltamme tukea kuin korkeintaan ropoja kolehtihaavista. Tähän tietysti sanon, jotta höpönlöpö. Tutkittu kun on sekin seura.

Sleytä rahoitetaan myös yhteiskunnan varoin miljoonilla. Siihen pussiin mahtuvat niin tukiasuntorahat, Ray:n tuet, kirkkokolehdit ja niin edelleen. SLEY, tuo kirkkomme sisällä toimiva syrjintäelin, harjoittaa laajamittaisesti ja systemaattisesti naispappien ja nyt myös homojen syrjintää yhteiskunnan tuella, verovaroillamme. Eikä kukaan kykene sanomaan, jotta nyt saa riittää.

Lohdullista on kuitenkin se, että kansa äänestää jaloillaan. Ja turha on sinänsä viisaan arkkipiispamme väittää, että eroava porukka olisi vain marginaalista vaikutukseltaan.Totta on, että kirkossamme on vielä jäseniä miljoonaluokassa. Mutta tuo eroava porukka ei ole imeväisiä lapsia, jotka liitetään tulevien veronmaksajien joukkoon itsestään riippumatta, vaan kirkolle tuntuvia veroja maksavia ihmisiä.

Ajan myötä, riippuen uusista kampanjoista ihmisarvon murentamiseksi, vaikutus alkaa tuntua. Sitten päästäänkin pohtimaan kunnolla sitä olennaisinta kysymystä, pitääkö valtion olla todellakin sidoksissa tähän yhä erikoisemmalta näyttävään puulaakiin, evankelis-luterialiseen kirkkoon, joka hyysää joukoissaan rasisteja.

Vastaus on, ei pidä, eikä saa. Sleyt, luthersäätiöt ja kaikenlaiset muut kummitukset ulos junasta. Ja heti! Voi hyvänen aika, miten etova tämä uusin kampanja onkaan! Etova !!

Uuden Vuoden kynnyksellä

”Olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutukset ihmisiin, joista emme välitä. Ja suurin tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle.”

– Iso-Britannian kestävän kehityksen komission jäsen professori Tim Jackson –

Ihmisvihan syntysijoilla

Aivan ensinnäkin – kiitokset kolumnisti Jari Tervolle – joka sanoi neljässä minuutissaan sen, mihin moni ei pysty koko elämässään.

Ylen kakkosen homoillassa profiilinsa rehellisesti omalle tasolleen nostanut kansanedustaja Päivi Räsänen puolusteli sanomisiaan sillä, ettei hän käyttänyt ollenkaan rankkaa kieltä diskriminoidessaan homot maan rakoon. Kuten Tervo asian ilmaisee, kyse ei ole enää syrjinnästä, vaan ennemminkin ihmisvihasta. Olen samaa mieltä.

Ajattelen, että ehkäpä tulee vielä aika, jolloin Räsänen antaa tulla ilmoille ne loputkin ajatuksena syvimmästä sielustaan. Sitten voidaan vertailla Räsäsen näkemyksiä esimerkiksi 1930-luvun Saksassa valtaa saaneisiin vastaaviin näkemyksiin. Jotta onko Räsänen rankemmassa luonnossaan samoilla linjoilla ihmisarvokysymyksistä, tai vaikka eugeniikasta, ihmisen jalostamisen tieteestä, kuin näiden ”arvojen” ja aatteiden puolesta taistelleet fasistit.

Lisää siis toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia; näillä perustiedoilla ei vielä voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Tutkijan roolissa pitää saada lisää dataa. Lisää toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia myös siksi, että Eroa kirkosta -sivuston kestokyky saadaan julkisesti koetelluksi. Se kiinnostaa niin ikään.

Piispat vetoavat par´aikaa paniikissa ohjelman ansioista kirkosta eronneisiin, nyttemmin jo 15 000 ihmiseen. Huoli on aiheellinen. Perusteenaan vetoomukselleen piispat antavat ymmärtää, että kirkosta eroamisen sijaan kansalaiset voisivat alkaa vaikuttaa kirkon sisällä. Höpön ja löpön, lausun tuohon! Moni on kurkottanut kuuseen ja kapsahtanut katajaan siinä puuhassa.

Kirkossa on vaikutettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan siihen pisteeseen kuin on suinkin pystytty. Mukana vaikuttamassa ovat olleet niin piispat, papit kuin lukkaritkin. Joku maallikkokin on puikahdellut vaikuttajien  joukoissa. Tasa-arvo, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta ei ole kuitenkaan evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme toteutunut kuin nimeksi. Nyt näyttää myös ihmisarvo olevan katkolla. Naispappeja syrjitään eniten, sitten tulevat kaikki muut kristittyjen joukosta haitallisesti erottuvat ryhmät. Lisää syrjittäviä ryhmiä keksitään kyllä…

Miksi vaikuttaminen kirkon sisällä on niin vaillinnaista?! Siksi, että kirkon hallinto marssii edelleen kirkon virkamiesten ja kirkollisen, erittäin raskaan päätöskoneiston tahdissa. Tämä järjestelmä mahdollistaa pienien ääriryhmien painostustalkoot uudistuksia vastaan. Rautasaappaiden kolina kuuluu sisälle asti.

Esimerkkinä voidaan pitää herätysliike SLEY:tä, joka edelleen, verorahoilla, syrjii muun muassa naisia joukossaan. Ja muuallakin kirkossa. Toisena esimerkkinä voidaan pitää ”Luther-piispa” Väisästä, joka vihkii yhä edelleen fundamentalistipappejaan liukuhihnalla, itse asiassa kirkkomme statuksen sisällä. Väisäsen takana on kirkkomme äärivähemmistö, jonka julistuspolitiikka ei jää kenellekään epäselväksi. Tämän ”totuuden” edessä omat piispamme ovat housut kintuissaan.

Parasta mitä kirkolle voisi tapahtua on se, että se tyhjentyisi moniarvoisesti ajattelevista jäsenistään, ja jäljelle jäisivät perinteisen järjestelmän luoneet ja sitä tukevat tahot. Pappiskaanon voisi tuolloin keskenään, täydellisessä yhteisymmärryksessä pohtia kirkon kysymyksiä, ilman haitallista kirkkokansaa; mukana voisivat olla ne papit, joille voidaan vielä maksaa palkkaa. Kaikki muut voisivat olla muissa töissään tai vain luovasti jouten, aivan paljasjalkaisina Kristuksen lapsina maailmalla.

Kuten Tervokin, myös minä eroaisin kirkosta, ellen olisi eronnut jo silloin kun naispapit joutuivat ensimmäistä kertaa kunnolla syrjityksi kirkollisissa toimituksissaan. Päätin, että jos syrjivät, syrjikööt omilla rahoillaan. Pitäisikö oikein liittyä takaisin, jotta voisi erota uudelleen?!

Kirkon pysyvänä liturgisena värinä näyttää olevan edelleen musta. Valkoiseen on vielä pitkä matka. Ehkäpä liian pitkä. Uskokoon ken tahtoo ”uudistuksiin”. Minä en usko, näihin näennäis-uudistuksiin.

P.S. Tiesittekö, että 10% saksalaisista on sitä mieltä, että natsit toimivat joissakin asioissa ihan mainiolla tavalla ja mukiinmenevästi?! Kansleri Angela Merkel kuulemma kauhistelee tulosta. Pelkona lienee se, että historia toistaa itseään. Kannattaisikohan kysäistä myös suomalaisilta, meillähän on perinteessämme ollut olemassa niin ikään erittäin vahva natsisympatia… Tästä, vähemmän hienostuneesta, historiallisesta Suomi-brändistä on viimeisimmäksi kirjoitellut Antero Holmila tutkimuksessaan.

Tääää on viiiimeeinen taaaistooo…

Tai ainakin toiseksi viimeinen…

SAK:n yhteiskuntapoliittisen edunvalvontaosaston johtaja Pertti Parmanne ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen eivät näytä langenneen loveen pääministeri Matti Vanhasen Rukan laduilla keksimän eläkeuudistuksen johdosta.

Ellei loveen lankeamisella tarkoiteta verenpaineen mittavaa nousua normiarvoista tai V-käyrän vinhaa kieppumista ylimmässä kulminaatiopisteessään.

Palkansaajajärjestöt ovat jo ehtineet ilmoittaa vetäytyvänsä ainakin toistaiseksi Sata-komitean työskentelystä.

Varsinaista ammattiyhdistysliikkeen vastaiskua odotellaan parin viikon sisällä. Saa nähdä, tuleeko Vanhasen ideasta samanlainen hässäkkä kuin edeltäjänsä Ahon työreformilanseerauksesta 90-luvulla.

Kaikki me, jotka emme kuulu ns. suureen ikäluokkaan, varmaan tiedämme, ettemme tule koskaan saamaan maksamiamme eläke-etuisuuksia takaisin.

Se on laskennallinen mahdottomuus monestakin syystä. Ei vähiten eläkesäätiöiden menettämien rahastosijoitusten tai hirmuisen kaksoisikääntymiskehityksen vuoksi.

Tiedämme siis, että ellemme varaudu itsenäisesti omaan vanhuuteemme tai sairauksiimme, joudumme tekemään työtämme (jos sitä sattuu nyt kellä olemaan) hamaan loppuun saakka.

Tämä tiedetään, mutta se ihmetyttää, eikö hallituksemme todellakaan kykene saattamaan tätä itsestäänselvyyttä paremmin kansalaisten tietoon kuin sujauttamalla se salaa neuvotteluhuoneen pöydänkulmalle…

Onko puoluepoliittisesti mahdotonta tehdä jotakin avoimesti?! Muistammehan vielä tuoreena pääministeri Vanhasen omille ministereilleen antamat pyyhkeet valmistelussa olevien esitysten salassapidosta. Ei saa kertoa, ei!!

Onko tämä pääministerimme  tyyli periaatteesta kumpuavaa, vai jostakin menneisyyden hämäristä?!

Joka tapauksessa taas nähdään, mitä pimittämisestä seuraa. Eläkeikä nousee, totta kai ennen pitkää, mutta voi voi sitä hammasten kiristystä!!

Vappupalloja ja talouskuplia

Eipä mene kovin hyvin meren takana. USA:n asuntovarallisuuden arvosta on katoamassa 4000-6000 miljardia dollaria. Asuntojen hinnat laskevat näin laajasti kuulemma ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun ja suuren laman. Asuntovarallisuuden arvo on tällä haavaa noin 21000 miljardia dollaria, Ennusteita on kerännyt U.S. News & World Report –lehti.

USA:n kotitaloudet saavat kohtapuoliin 100 miljardin dollarin ylimääräiset veronpalautukset, jotka käytännössä menevät polttoaineen hinnan nousuun ja asuntotaantumaan. Lienee jo tässä vaiheessa selvää, mihin tilaan Yhdysvaltain talous on menossa. Taantuma lienee siitä lievempi ilmaus.

Mikäli lama iskee täydellä voimallaan USA:n talouteen, mikä näyttää entistäkin todennäköisemmältä hyssyttelyistä huolimatta, se tietää merkittäviä vaikutuksia Eurooppaan seuraavan vuoden-puolentoista aikana.

Suomen talouteen taantumalla saattaa olla myös merkittävä vaikutus. Ilmiöt lienevät tarkasteltavissamme 2009 loppupuolella. Vienti tökkii jo nyt laskevan dollarin vaikutuksesta. Maamme puutuotanto ja metsäteollisuus ovat selkeästi jättäneet parhaimmat päivänsä taakseen.

Kauppalehden siteeraamat talouden asiantuntijat antavat korvaamattomilta tuntuvia neuvoja kotitalouksille. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander kehottaa kansan jatkamaan kulutusjuhliaan. Merkit ovat kyllä huolestuttavia, mutta eivät kuulemma järin vakavia. Oikein positiivinen näkemys!

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Anu Raijas puolestaan kannustaa säästämään, jo ilmastonmuutoksenkin kannalta. Hän näkee merkkejä 1980-luvun lopun ajoista. Hieman varovaisuutta tuntuu olevan ilmassa!

Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Ari Hyytinen antaa puolestaan oivan vihjeen kaikille meille tavallisille kuluttajille: hänen mukaansa kukin voisi ainakin katsoa, että salkun sisältö korreloisi mahdollisimman vähän työpaikan menettämisen riskin kanssa. Tämä onkin tosi hyvä neuvo! Eritoten sellaiselle kansalaiselle, joka on tällä hetkellä työtön ja jonka salkun sisältö korreloi mahdollisimman paljon tyhjyyden kanssa.

Olemme perin varmoissa käsissä, mitä talousajatteluun tulee. Jatketaan siis rauhassa kulutusjuhlia, säästetään samalla, ja pidetään hyvää huolta salkuista ja tietysti – korotetaan tuloja ja maksetaan vähemmän veroja. Hieman ristiriitaiseltahan tuo kaikki tuntuu, mutta korkeatasoinen talousajattelu ei ole koskaan yksinkertaista. Muutenhan meistä jokainen olisi miljonääri. Siitä se kaikki vielä iloksi muuttuu. Ei kannata murehtia. Annetaan hevosen murehtia, sillä on iso pää.