käki vai satiainen

sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.

keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.

miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.

osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…

kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.

no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa

Mainokset

Päin Persuja

Kuten aiemmin todettu, EU-takuissa mennään ennakoidun mukaan. Portugalin pelastusoperaatio on elintärkeä ennen kaikkea Espanjan pankeille, jotka ovat rahoittaneet Portugalin hölynpöly-projekteja lähes kymmenen Espanjan kansantalousprosentin verran.

Seuraavat siirrot on niin ikään yksinkertaista aavistaa: Kreikka asetetaan velkasaneeraukseen. Tämän jälkeen samalle estradille astelee Irlanti ja Portugali; ei ehkä aivan tässä järjestyksessä. Voi olla niin, että Portugalin saneeraus tulee heti Espanjan tukipäätösten jälkeen. Sillä Espanja odottaa jo EU-ovella, säkki kourassa.

Espanjan savotasta tullaankin sitten maksamaan paljon. Joku arvio hatusta nykäisten voisi sattua 200-300 miljardin euron tietämille. Siinä on uudelle hallitukselle pohtimista – ja selittämistä kerrakseen.

*

Persut näyttävät pitävän kohtuullisen tiukasti asemansa gallupeissa. On muistettava kuitenkin tosiasiat: Uudellamaalla Persut nappaavat jättipotin, se on selvä. Soinin äänet vievät mukanaan muitakin. Olisiko sopiva arvaus noin kuudesta kahdeksaan paikkaa…

Muualla Suomessa rynnistys lopahtaa persuehdokkaiden tuntemattomuuteen. Vaalityön aikana kansalaiset eivät ehdi tutustua ehdokasporukkaan, joka on hyvin vaihtelevaa, kiltisti sanottuna.

Suuret vaalibudjetit ratkaisevat vakiintuneiden ehdokkaiden läpimenot.  Nykyäänestäjien enemmistö toimii julkisuuden kautta. Media vaikuttaa, ja sinne syydetyt miljoonat.

*

Kristillisdemokraatit etunenässään Päivi Räsänen voisivat nyt saada aikaan uuden, vetävän kampanjan taistelussaan vakiintuneiden perhearvojen puolesta. Vanhoillislestadiolaisilla näyttää olevan meneillään hyvin näkyvä ja julkinen avautuminen uskontonsa harjoittamisen yksityiskohdista.

Kristillisdemokraattien vaalitunnus voisi mennä vaikka näin: Koti, Uskonto, Isänmaa – Pedofiliaa ja Sukurutsaa Isiemme Tiellä.

*

Vanhoillislestadiolaisissa piireissä harjoitetun lasten laajan sielujenmurhan vuoksi olisi syytä pistää kuritushuoneet hyötykäyttöön.

Eivät ainoastaan tekijät itse, vaan systeemistä vuosikymmenet tietoinen vanhemmisto on asetettava syytteeseen, teoista ja tekojen salaamisesta. Avunanto rikokseen on kuin rikos itse.

Teot on tehnyt mahdolliseksi ”automaatti-armo”: lapsen raiskannut hengenmies on aloittanut uuden armopäivänsä puhtaalta pöydältä, uuden lapsen kustannuksella.

Ikävä kyllä, usko Helvettiin ja näiden mulkku-rukoilevaisten käristyminen siellä ei tässä tapauksessa lohduta näitä lapsia, joiden etuoikeutetuimmallekin enemmistölle on tarjolla korkeintaan vain elinikäinen terapia.

 

Melkoista pyöritystä meillä ja maailmalla

Portugali liittyy nyt lopultakin oikein olan takaa iloiseen EU-perheeseen. On hienoa nähdä se, että tulevaisuus on vielä ennakoitavissa näinkin selkeästi. Rahaa tullaan kysymään – näillä näkymin ei summa taida 100 miljardiin pysähtyä.

Seuraavana astelee Tyhjätaskujen Kerhoon Espanja. Ei voi olla astelematta, tuo Portugalin lainojen merkittävin pankkiiri. On kohtuullisen selvää, että tulemme näkemään aika monta härkätaistelua Brysselin areenalla ennen kesälomien alkua.

Ja siinä alkaakin olla koossa ainekset siihen isompaan tömäykseen, josta Dosomekin on tässä vaatimattomasti kirjaillut menneen vuodenkin aikana, mutta ihan ensimmäisestä isommasta taantumastamme saakka.

Luulo siitä, että vuonna 2008 alkanut talouden tärinä loppuisi, on yhtä hyvin perusteltu kuin usko Fukushiman reaktoreiden kestokykyyn tsunamissa.

On toisaalta mielenkiintoista seurata näitä uutisia aivan kotomaamme vaalien kynnyksellä. Aikamoista, aikamoista…

*

Kotomaassa kansanedustaja Päivi Räsäsen taannoiset rasistiset lausunnot eivät ennättäneet haipua kun iski uusi evlut-tsunami.

Työssä on ollut jälleen, niin ikään omassakin mielessäni aina kiinteästi pysynyt SLEY. Mielessäni se pysyykin yhtä kiinteästi kuin se entinen paska Junttilan tuvan seinässä.

Muutama päivä sitten käynnistetty, nuorille suunnattu kampanja ”Älä alistu”, on tehonnut: kirkosta on parin päivän aikana kävellyt ulos parisentuhatta ihmistä. Ja lisää lähtee, aivan varmasti. Kampanjan nimeksi olisi voinut samantien asettaa vaikka ”Päin persettä”, sillä sen suuntaiset tulevat olemaan kampanjan todelliset vaikutukset.

Mitäköhän kirkkomme johto tällä kertaa pohtii?!  Medialle annetuissa niukoissa lausunnoissa painotettiin sitä, ettei SLEY ainakaan saa kirkoltamme tukea kuin korkeintaan ropoja kolehtihaavista. Tähän tietysti sanon, jotta höpönlöpö. Tutkittu kun on sekin seura.

Sleytä rahoitetaan myös yhteiskunnan varoin miljoonilla. Siihen pussiin mahtuvat niin tukiasuntorahat, Ray:n tuet, kirkkokolehdit ja niin edelleen. SLEY, tuo kirkkomme sisällä toimiva syrjintäelin, harjoittaa laajamittaisesti ja systemaattisesti naispappien ja nyt myös homojen syrjintää yhteiskunnan tuella, verovaroillamme. Eikä kukaan kykene sanomaan, jotta nyt saa riittää.

Lohdullista on kuitenkin se, että kansa äänestää jaloillaan. Ja turha on sinänsä viisaan arkkipiispamme väittää, että eroava porukka olisi vain marginaalista vaikutukseltaan.Totta on, että kirkossamme on vielä jäseniä miljoonaluokassa. Mutta tuo eroava porukka ei ole imeväisiä lapsia, jotka liitetään tulevien veronmaksajien joukkoon itsestään riippumatta, vaan kirkolle tuntuvia veroja maksavia ihmisiä.

Ajan myötä, riippuen uusista kampanjoista ihmisarvon murentamiseksi, vaikutus alkaa tuntua. Sitten päästäänkin pohtimaan kunnolla sitä olennaisinta kysymystä, pitääkö valtion olla todellakin sidoksissa tähän yhä erikoisemmalta näyttävään puulaakiin, evankelis-luterialiseen kirkkoon, joka hyysää joukoissaan rasisteja.

Vastaus on, ei pidä, eikä saa. Sleyt, luthersäätiöt ja kaikenlaiset muut kummitukset ulos junasta. Ja heti! Voi hyvänen aika, miten etova tämä uusin kampanja onkaan! Etova !!

Radion toivekonsertti

Harhauduin kuuntelemaan puolinukuksissa radion toivottuja levyjä. Onkohan ohjelma noudattanut aina samaa kaavaa, vuosikymmenestä toiseen, vai onkohan kuulijassa tapahtunut joku muutos. Epäilen jälkimmäistä. Ennen tykkäsin, enää en jaksa.

Ohjelmasta saa käsityksen, että se kuvaa yhteiskuntamme laajan keskiluokan elämää kaikessa värikyllisyydessään.Tai taantumuksessaan.

Juttu etenee näin: ensin ohjelmaan soittanut ihminen kertoo hiukan hjumoristisesti, mutta ihan asiallisesti toiveensa ja musiikkikappaleen taustat. Tämän jälkeen alkaakin sitten loputon vatvominen. Sama kertomus toistuu 3-5 kertaa, pienin variaatioin.

Karmeaa, kuin huono saarna, ilman opetuksen häivää.

Otetaan esimerkki, jossa dialogissa juontaja on J ja soittaja S.

J: Terve!

S: Terve vaan!

J:Mistäs soitat?

S. No Turuust.

J: Vai Turuust. No kummalt pualen jokkee?

S: Hoho, no toiselt pualen tietty!

J: Vai toiselt pualen?! Tässä Sirkan kanssa justiinsa, eikun anteeksi Sinikan kanssa tässä justiinsa mietittiin, jotta olisipas mukava olla molemmil pualin jokkee yhtä aikaa…

S: Juu, eihän se mahdotonta ole olleskaan, täällähän on tää föri nääs…

J: Ai se föri! Onks se niin nopee se föri, että se on siis molemmil pualin jokkee yhtä aikaa?

(seuraa viisi minuuttia kestävä älyn mittelö Turusta ja föristä)

J: No mitenkäs se ilta siellä Turuus sujuu?

S: No tiäkkö, mää täällä teen justiinsa semmosta punajuuri-juusto-pöperöä, täällä Turuus. On  niin hyvää!

J: Ai kun kuulostaa herkulliselta. Sannallakin ihan, eikun siis Sinikalla siis näyttää jo ihan suu napsavan…

S: Juu, tää pöperö, jota teen tässä Auran rannalla punajuuri-juustosta, se on niin maar aivan hirmu hyvää… Siis tää on tosihyvää tää punajuuri-juustopöperö, jota tässä teen – Turuus toispualjokkee… Tätä ensin keitetään ja sitten paistetaan, siis tässä järjestyksessä.

J: Ohos! Jotta ihan ensin keitetään ja sitten paistetaan. Jokos on kumpi vaihe menossa?

S. No paistovaiheeseen pääsin justiinsa ennen kun soitin sinne studioon.

J. No onneksi olkoon, kohta pääsetkin sitten oikein nautiskelemaan…

S: Juu, oikein nautiskelemaan juu, pääsen tietty!

(jne jne jne. Minuutit kuluvat studion tätien myönnellessä ja kutsuessa toisiaan väärillä nimillä…)

J: Hei kuule, nyt meidän pitää alkaa lopetella kun uutiset pukkaa päälle. Mitäs sinä olisitkaan halunnut kuulla?!

S: No emmää ennää muista, kun tää punajuuri-juustopöperö paloi justiinsa pohjaan ja hellakin sytty palamaan. Näin jotta eikun palokuntaa paikalle vaan, onneks tääl Turkuses tuota vettä riittää!

J: No sitten vaan yksykskakkoseen puhelua pukkaamaan, ja muista että et tilaa levyä vaan palokunnan – siis ei Frediä vaan puupääpuupään! Me Susannan kanssa tääll… eikun siis Sinikan kanssa jännätään miten sulle käy ja luetaan sitten Ilta-Sanomista loput!

S: Juu, näin tehdään! Se on  moro!

J: Moro moro!

Uuden Vuoden kynnyksellä

”Olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutukset ihmisiin, joista emme välitä. Ja suurin tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle.”

– Iso-Britannian kestävän kehityksen komission jäsen professori Tim Jackson –

Viikon vitsi

Pääministeri Mari Kiviniemen mukaan Suomen hyvinvointi lisääntyy, taatessamme Irlannin roskalainoja. Tällä logiikalla voimme päätellä, että Suomessa voidaan to-si hy-vin ensi kevääseen mennessä, kunhan Suomen hyvinvointitalkoisiin liittyvät myös Portugali ja Espanja.

Perskutarallaa, kun eivät ole poliitikot tai tutkijat ennen moista temppua keksineet  hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tosin ainakaan taannoinen Kreikan tukeminen ei vielä ole näkynyt hyvinvointitilastoissamme, mutta tämän nykypolitiikan todeksiosoittaminen ei olekaan hätäisen puuhaa…

Tulee olemaan hieno, moni(mieli)puolinen ja mielenkiintoinen loppuvuosi ja etenkin vaalikevät!

Pitäisikö päivittää blogia…

…kysyi eräs vakiolukijani taannoin. Ei välttämättä, vastasin. Kaikki on edelleen ennallaan: lama ei ole väistynyt, poliitikot eivät ole viisastuneet, eikä kansa. Ainakaan sen suhteen mitä tulee (kansan)talouteen ja sen heijasteisiin yksityistalouksiin.

Ensin tuli Amerikan lama, oma taantumamme sen heijasteena, sitten Kreikan kriisi. Nyt on vuorossa Irlanti, sen jälkeen tulee Portugali ja Espanja. Ja niin edelleen. Euro jakaantuu kahtia, mikäli euro ylipäätään säilyy. Tulee pohjoinen raha, jota markaksi saatetaan kutsua, ja eteläinen raha, olkoon se vaikka luiru.  Tämä kaikki koska on melkoisen todennäköistä, että koko EU kärsii merkittävästi talouden alasajosta, eikä ensimmäisenä uhrata unionia.

Eikä EU-talous kykene nousemaan alhosta: Kreikan, Espanjan ja Portugalin yhteenlaskettu velkataakka on vähintään 3500 000 000 000 dollaria. Kun siihen lisätään Ranskan, Saksan ja Italian eläkealijäämät, noin saman summan verran, voidaan sanoa, että hellurei! Mikään konsti eikä keino auta kattamaan näitä alijäämiä. Ainoa tapa on radikaali jako kahteen: selviytyjiin ja häviäjiin. Selviytyjät pääsevät kriisistä laskemalla hiukan elintasoaan. Häviäjät eivät selviydy vähällä.

Suomessa iloitaan siitä, että Irlannin kriisi laskee terveellisesti euron kurssia juuri ennen joulua. Niinpä niin. Mutta kaiketi sekin, mikä on sanottu (täälläkin) aiemmin, pitää myös paikkansa: ihmiset, kansalaiset, kaikki te joilla on velkaa, sitokaa se kipinkapin kiinteään korkoon. Edes osaksi. Sillä pitkät korot tulevat ylöspäin, niin jotta humina kuuluu. Ja ne joilla on paljon tuottamatonta velkaa, kuten asunto- ja autovelkaa, kylpevät kuin kesällä eräät löylynheiton MM-kisoissa. Varmuudella . Älkää siis ostako mitään, mitä ette todella tarvitse jokapäiväiseen elämiseen, ja jota ette voi realisoida tarvittaessa äkkiä rahaksi.

Mutta helppoa on ennakoida: ei tapahdu mitään muutosta. Ihminen kun on inhimillinen, haluine ja himoineen. Ainoa asia jossa muutosta tapahtuu, on eduskunta ensi keväänä. Persujen Soini on jo taputtanut odotellessaan kätensä verille ja ranteensa jännetupentulehduksiin näinä muutamina viime kuukausina. Voitto on kiinni vain siitä, saako Soini ehdokkaiksi edes jotakuinkin täysipäisiä ja tunnettuja ehdokkaita. Sekin on tietysti todella vaikeaa. Vähän on niitä poliittisia toimijoita, joilla on terveen paperit.

Muutos tulee siltikin, tarkennettuna, koskemaan vain eduskunnan paikkajakoa. Muuhun muutokseen ei Suomen kansa edustajineen kykene. Sillä suolla ja vetelällä, ojilla ja allikoilla ei suurta eroa ole. Ylikansallisuus vie väännössä voiton, kotimainen älynpuute huolehtii lopuista.

Pitäkää siis hatuistanne kiinni ja kiinnittäkää olemattomat turvavyönne. Sillä nyt on koittanut aika, jolloin mennään lujaa ja matalalla.

Jos ei oo kivaa niin ainakin on mielenkiintoista!

Ihmisvihan syntysijoilla

Aivan ensinnäkin – kiitokset kolumnisti Jari Tervolle – joka sanoi neljässä minuutissaan sen, mihin moni ei pysty koko elämässään.

Ylen kakkosen homoillassa profiilinsa rehellisesti omalle tasolleen nostanut kansanedustaja Päivi Räsänen puolusteli sanomisiaan sillä, ettei hän käyttänyt ollenkaan rankkaa kieltä diskriminoidessaan homot maan rakoon. Kuten Tervo asian ilmaisee, kyse ei ole enää syrjinnästä, vaan ennemminkin ihmisvihasta. Olen samaa mieltä.

Ajattelen, että ehkäpä tulee vielä aika, jolloin Räsänen antaa tulla ilmoille ne loputkin ajatuksena syvimmästä sielustaan. Sitten voidaan vertailla Räsäsen näkemyksiä esimerkiksi 1930-luvun Saksassa valtaa saaneisiin vastaaviin näkemyksiin. Jotta onko Räsänen rankemmassa luonnossaan samoilla linjoilla ihmisarvokysymyksistä, tai vaikka eugeniikasta, ihmisen jalostamisen tieteestä, kuin näiden ”arvojen” ja aatteiden puolesta taistelleet fasistit.

Lisää siis toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia; näillä perustiedoilla ei vielä voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Tutkijan roolissa pitää saada lisää dataa. Lisää toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia myös siksi, että Eroa kirkosta -sivuston kestokyky saadaan julkisesti koetelluksi. Se kiinnostaa niin ikään.

Piispat vetoavat par´aikaa paniikissa ohjelman ansioista kirkosta eronneisiin, nyttemmin jo 15 000 ihmiseen. Huoli on aiheellinen. Perusteenaan vetoomukselleen piispat antavat ymmärtää, että kirkosta eroamisen sijaan kansalaiset voisivat alkaa vaikuttaa kirkon sisällä. Höpön ja löpön, lausun tuohon! Moni on kurkottanut kuuseen ja kapsahtanut katajaan siinä puuhassa.

Kirkossa on vaikutettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan siihen pisteeseen kuin on suinkin pystytty. Mukana vaikuttamassa ovat olleet niin piispat, papit kuin lukkaritkin. Joku maallikkokin on puikahdellut vaikuttajien  joukoissa. Tasa-arvo, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta ei ole kuitenkaan evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme toteutunut kuin nimeksi. Nyt näyttää myös ihmisarvo olevan katkolla. Naispappeja syrjitään eniten, sitten tulevat kaikki muut kristittyjen joukosta haitallisesti erottuvat ryhmät. Lisää syrjittäviä ryhmiä keksitään kyllä…

Miksi vaikuttaminen kirkon sisällä on niin vaillinnaista?! Siksi, että kirkon hallinto marssii edelleen kirkon virkamiesten ja kirkollisen, erittäin raskaan päätöskoneiston tahdissa. Tämä järjestelmä mahdollistaa pienien ääriryhmien painostustalkoot uudistuksia vastaan. Rautasaappaiden kolina kuuluu sisälle asti.

Esimerkkinä voidaan pitää herätysliike SLEY:tä, joka edelleen, verorahoilla, syrjii muun muassa naisia joukossaan. Ja muuallakin kirkossa. Toisena esimerkkinä voidaan pitää ”Luther-piispa” Väisästä, joka vihkii yhä edelleen fundamentalistipappejaan liukuhihnalla, itse asiassa kirkkomme statuksen sisällä. Väisäsen takana on kirkkomme äärivähemmistö, jonka julistuspolitiikka ei jää kenellekään epäselväksi. Tämän ”totuuden” edessä omat piispamme ovat housut kintuissaan.

Parasta mitä kirkolle voisi tapahtua on se, että se tyhjentyisi moniarvoisesti ajattelevista jäsenistään, ja jäljelle jäisivät perinteisen järjestelmän luoneet ja sitä tukevat tahot. Pappiskaanon voisi tuolloin keskenään, täydellisessä yhteisymmärryksessä pohtia kirkon kysymyksiä, ilman haitallista kirkkokansaa; mukana voisivat olla ne papit, joille voidaan vielä maksaa palkkaa. Kaikki muut voisivat olla muissa töissään tai vain luovasti jouten, aivan paljasjalkaisina Kristuksen lapsina maailmalla.

Kuten Tervokin, myös minä eroaisin kirkosta, ellen olisi eronnut jo silloin kun naispapit joutuivat ensimmäistä kertaa kunnolla syrjityksi kirkollisissa toimituksissaan. Päätin, että jos syrjivät, syrjikööt omilla rahoillaan. Pitäisikö oikein liittyä takaisin, jotta voisi erota uudelleen?!

Kirkon pysyvänä liturgisena värinä näyttää olevan edelleen musta. Valkoiseen on vielä pitkä matka. Ehkäpä liian pitkä. Uskokoon ken tahtoo ”uudistuksiin”. Minä en usko, näihin näennäis-uudistuksiin.

P.S. Tiesittekö, että 10% saksalaisista on sitä mieltä, että natsit toimivat joissakin asioissa ihan mainiolla tavalla ja mukiinmenevästi?! Kansleri Angela Merkel kuulemma kauhistelee tulosta. Pelkona lienee se, että historia toistaa itseään. Kannattaisikohan kysäistä myös suomalaisilta, meillähän on perinteessämme ollut olemassa niin ikään erittäin vahva natsisympatia… Tästä, vähemmän hienostuneesta, historiallisesta Suomi-brändistä on viimeisimmäksi kirjoitellut Antero Holmila tutkimuksessaan.

Lehtomäen lähtöselvitys

Stig ombord – merellä on sitten mukavaa! Keskustaväki risteilee Itämerellä miettien muun muassa sitä, miten ihmeessä Soinin saisi pysäytetyksi. Timo Laaninen toivoo lisäksi Keskustaa riivaavan ”sisällissodan” päättymistä ja velkojen muuttumista saataviksi.

Kaikki Lemmenlaivassa esitetyt toiveet lienevät kuitenkin kohtuullisen utopistisia toteutumistodennäköisyydeltään.

Paula Lehtomäen keinunta merellä näyttäisi olevan keskimääräistä rajumpaa. Kyseessä ei tarvitse olla edes ne tunnetut ylimääräiset drinkit, vaan epävarmaan etenemiseen riittää tällä kertaa sana Talvivaara. Talvivaara on se nimenomainen kaivosyritys, josta Lehtomäen suku omistaa osan.

Lehtomäki ei muista, tuliko osakkeiden ostopäätös ajankohtaiseksi ennen vai jälkeen 9.2.2010. Tuona ajankohtana kaivosyhtiö ilmoitti alkavansa rikastaa kaivostuotteista myös uraania. Tässä suhteessa Lahtomäki on saman dementikkoklubin jäsen kuin muutkin keskustalaiset kumppaninsa. Vallaton mielikuvitus antaa kuitenkin kuvan ostopäätöksestä juuri samoihin aikoihin kun kaivosyhtiön yhteydenotto uraanirikastusasiassa ympäristöministeriöön tapahtui. Lehtomäen tehtävänä on kiistää asia yhä lyhenevän ministerikautensa loppuun saakka.

Voiko asia saada Itämeren risteilyä vakavamman kulkureitin?! Voisi hyvinkin ajatella, että kyllä voisi. Lehtomäki voi pahimmillaan päätyä samaan ministerivastuulain edellyttämään tilanteeseen kuin Vanhasen Matti omissa puuhissaan. Tarvitaan vain todisteet siitä, että Lehtomäki on esimerkiksi aamiaispöydässään vihjannut rakkaalle aviomiehelleen, jotta kohta säteilee kotokunnailla siihen malliin, jotta!

Aviomiehen tehtävänä on ollut puolestaan varmistaa perheen toimeentulo, lasten koulutuskustannukset  ja anopin kohtuullisen pitkät vanhuudenpäivät ropsauttamalla itselleen reilun osakesalkun, lapsille hieman pienemmät ja anopille mikä muilta on jäänyt. Rahaa pitää perheelle ansaita, eihän se kykene elämään pelkästään vanhempien niukoilla tuloilla.

Lehtomäki on viimeisimmän tiedon mukaan jyrkkien kiistämistensä jälkeen päättänyt lopettaa julkisen keskustelun mahdollisista sisäpiiriongelmistaan. Se onkin varmaan luja päätös, joka pitää, ainakin siihen saakka kunnes laiva on laiturissa. Kuten tiedämme, tämänkaltaiset keskustelut tuppaavat jatkumaan ja syvenemään, hartaista toiveista, päätöksistä tai ilmoituksista huolimatta. Tästä mediaan liittyvästä totuudesta pitäisi jo Lehtomäenkin olla selvillä.

Keskusta on noussut jo kaikkien aikojen kärkisijalle epämääräisten rahoitussotkujen listalla. Nyt näyttää alkavan uusien urien aika. Keskusta näyttää nyt tekevän edustajiensa kautta myös interventiota bisneksen kovimpaan ytimeen, uraaniliiketoimintaan. Kannattaisikohan finanssivalvojan käydä varmuudeksi läpi koko osakesijoittajien lista. Siis edes se, mikä on julkinen ja näkyvillä. Suurin osa omistuksistahan on perinteisesti ulkomaisissa lähteissä, joissa mukana on, perinteisesti, myös kotimaiset rahamiehet ja -naiset. Missä on esimerkiksi Pekkarisen perheen omistukset – uraanissa vai turvatuotteissa?!

Lehtomäki on profiloitunut itse ympäristöministerinä, jonka kaltaista Suomen historia ei tunne. Takana ovat päätökset niin luonnonsuojelualueiden rakentamisesta kuin täysin kyljelleen menneestä pienpuhdistamolaistakin. Herää kysymys, miten altis Lehtomäki itse asiassa onkaan lobbaukselle. Saattaisi hyvinkin kuvitella, että aika altis.

Lehtomäki osoittaa omaavansa kuitenkin myös vanhasmaista ennakointikykyä. Ehkä alitajuntainen viesti omista ominaisuuksista, aiemmista, vielä tuntemattomissa olevista puoluerahoitustapahtumista, ja ennakointi tulevista riskeistä ehkäisi Lehtomäkeä suostumasta Keskustan puheenjohtaja- ja pääministerikamppailuun. Jos Lehtomäki olisi ollut puheenjohtajakisassa mukana, hän olisi nyt Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri. Samalla hän olisi samassa lirissä, missä Matti Vanhanen olisi, jos olisi vielä pääministeri. Molemmissa tapauksissa Suomessa olisi hallituskriisi. Onneksi molemmat ministerit ovat osanneet ennakoida.

Kaikesta päättäen Keskusta ei saa löydettyä risteilyllään Soinia jarruttaavaa lääkettä. Soini vyöryy porukoineen kuin katujyrä sitä mukaa kuin valtapuolueet möhlivät. Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjasta voi tulla äänestäjää kohti halvin kampanja kautta aikojen. Myös Keskusta toivoo Laanisen suulla halpaa kampanjaa, mutta lähinnä vain sen vuoksi, että puolueen kassa on typösen tyhjä. Kokoomuksella olisi kyllä rahaa, mutta äänestäjäkato taitaa vaivata myös kykypuoluetta, eikä sitä välttämättä rahalla paikata. SPP:llä ei näytä olevan enempää kykyjä kuin rahaakaan. Mutta onneksi on edes Onnea, Urpilainen ja Junger.

Oma vaaliteemani olisi, jos olisin ehdokkaana: Miksi äänestäisit minua tai muitakaan koltiaisia?! Mutta onneksi en ole ehdokkaana. En myöskään tarvitse vaivata päätäni miettimällä, kuka olisikaan se rehellisin poliitikko. En nimittäin edelleenkään aio äänestää ketään. Tyydyn mieluusti kohtaloon ja siihen kuinka muut vaalikentillä päätöksiään tekevät. Heille kaikille toivotan onnea ja menestystä valitsemillaan teillä!

Matti katti karvajalka…

…repo retku rengasperse. Kyllä pojalta polvi paranee, kunhan sitä jaksetaan leikellä ja tutkia. Matti Vanhasen jalkavaivojen syy alkaa näköjään pikkuhiljaa olla selvillä. Diagnoosiin ei tarvittukaan ortopediä; onneksi näin, koska lääkärikunnalla on muutenkin ihan tarpeeksi työtä. Prognoosikin on jo selvillä.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei jostakin syystä tällä kertaa ymmärtänyt ”yskän” syvyyttä, vaan ”joutui” asettamaan hallintoveljensä toimet pitkän pohdinnan jälkeen suurennuslasin alle. Suoraa rikostutkintaa Jonkka ei sentään laittanut alkuun, vaikka olisikin siihen kyennyt valtaoikeuksiensa puitteissa.

Syynä moiseen vastuunsiirtoon voivat olla vanhat kalavelat, esimerkiksi itsetietoisten kokoomusministerien kanssa. Jonkka voi siirtää kompostin pöyhittäväksi Kimmo Sasin johdolla. Perustuslakivaliokunta lieneekin kuusessa, yhdellä uulla. Jonkka näyttää omaksuneen puhemies Niinistön kriittisen tavan hoitaa asioita.

Jos, tai pikemminkin kun perustuslakivaliokunta antaa Vanhasen toimet loputtoman vatvomisen jälkeen rikostutkintaan, voi Kokoomuskin samalla sanoa hyvästit ennakoimalleen vaalivoitolle. Kokoomuksen jättivoitto kutistunee korkeintaan näennäiseksi kuhinaksi vaaliteltoilla. Keskusta saa sen sijaan varmuudella hyväksyä ääntenmenetyksen, jollaista ei ennen ehkä ole nähty. Kuinka Fantastista tämä mahtaa olla, jäänee Kataisen tulkinnan varaan.

Vaalien todellinen imuri, Perussuomalaisten Timo Soini, lienee nyt yksin temppelin harjalla: Soinin puulaakin vaalivoitto riippuu nyt ainoastaan siitä, saako Soini värvättyä joukkoihinsa maakunnista muitakin kuin paikallisia kylähulluja ja rasisteja. Kullakin vaalialueella jo yksi täysijärkinen, tunnettu ehdokas, riittää kumoamaan valtapuolueiden perinteisen hegemonian. Vyöry saattaa olla jopa edesmenneen SMP:n vastaavaa , 1970-luvun vyöryä voimallisempi. Vihreiden ydin-antipatioiden aikaansaama vaaliuinailu voi lisätä Persujen voittoa entisestään.

Osin Persujen voitto riippuu siitä, miten hiljaa Persut malttavat olla. Mitä hiljempaa, sitä voittoisampaa. Jos Persut eivät mainosta liikaa aatteitaan, saattaa puolue saada äänestäjikseen myös maamme keskiluokkaista sivistyneistöä.

SDP ei vaalivoittoja sen sijaan tule saamaan, ainakaan nykyjohdon politiikalla. Voittoon tarvittaisiin joko Tuomiojan strategiasilmää tai Heinäluoman sujuvaa, häikäilemätöntä puoluepukariutta. Loistavat teemat valunevat näillä näkymin demarien käsien läpi kuin rantahiekka.

Urpilainen Jungereineen on yksinkertaisesti ilmaistuna koominen pariskunta onneaan etsiessään. SDP:n kautta aikojen älykkäimmän poliitikon (Tuomiojan) syrjäyttäminen linjauksista alkaa nyt tuottaa näkyvää tappiota. Virtuaaliset arvot, olivatpa ne kuinka kauniita hyvänsä, eivät käy vaaliteemoiksi silloin kun ihmiset kamppailevat toimeentulostaan, työstään ja vanhuudenhoivastaan. Suomi-brändin etsijöiden teemat eivät sovi kansankonkretiaan, vaan korkeintaan ulkoministeriön höpöhöpö-pikkusormi-diletanttien cocktail-kutsujen puheenaiheiksi.

Odotellaan nyt rauhassa Perustuslakivaliokunnan hikoilun tuloksia. Hikoilla saavat muutkin kuin Vanhanen, joka sentään pääsi ajoissa pois pääministeriydestä, Oikeuskanslerinvirastosta ennen joulua tulleen ystävällisen vihjeen johdattamana. Pääministeri valtakunnanoikeudessa olisi ollutkin Suomelle liian suuri pala kansainvalisessä politiikassa haukattavaksi.

”Miksi poistuitte niin nopeasti, yht´äkkiä kesken eduskunnan istunnon, pääministeri Vanhanen?” Juu, ero on todellakin siinä, onko kusella, vai kusessa.

Mutta niin makaa kuin petaa, sanoo niin ikään kansanviisaus. Itku pitkästä vaalirahailosta, pieru kauan naurannasta. Pojat pääsevät taas kohta pyykille, jota ripustellaan kuivumaan ensi kevätpuolella.