Äänestämättömyydestänsä todistaen

Aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta” päätoimittaja tai hänestä seuraava kirjoittaa: ”Äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään. Jos haluaa muutosta, pitää äänestää muutoksen puolesta. Valitsijan valtaa käyttävät ne, jotka äänestävät.”

Tuohon virkkaa DoSome, jotta höpösenlöpösen lirusenlarua moinen fraaseilu ja stereotyypittely. Ei luulisi Hesarin moiseen syyllistyvän.

*

Lyhyellä tähtäimellä noin voi ollakin, mitä päätoimittaja tai joku hänestä seuraava väittää. Jotta kun vain pieni joukko äänestää, niin sillehän se valta sitten napsahtaa.

Mutta mutta: kuvitellaanpas valtiollisia vaaleja, joissa äänestysprosentti jää alle 50%:n, ja vielä enemmän alle. Jatkuvasti, vaaleista toisiin.

Ettäkö asianomainen pääkirjoittaja väittäisi sujuvasti edelleen, jotta ”äänestämättä jättäminen protestiksi ei ratkaise mitään”… Entäpä jos äänestämättä jättäminen ei enää olisikaan mikään protesti, vaan uusi maan tapa, sisäpiirimulkkausten sijaan?!?

*

Uskon, ettei yhdenkään hallituksemme pääministerin kantti kestäisi seurata yksiäkään aliäänestettyjä vaaleja. Kysehän on uskottavuudesta, politiikan uskottavuudesta.

Politiikan uskottavuus ei kestä sitä, että kansasta äänestää alle puolet tai kolmasosa. Voittipa vaalit sitten kuka hyvänsä. Riittävän suuren äänestysvilkkauden odotuksen idea ja vaatimus on piirretty kansalliseen ja kansainväliseen poliittiseen kulttuuriin verikirjaimin.

Äänestyskato on yhtä paha kuin yli 100% menevä äänestysprosentti. Molemmat viestivät jotakin katalaa.

Vain riittävällä äänestysprosentilla hallintomme voi hyvällä mielellä tehdä enemmistöpäätöksiään. Niin vain on.

Niin vain tulee olla, että useimmat äänestävät kuin jättävät äänestämättä… Muuten pitäisi ruveta pohtimaan oikeasti, mikä on vialla.

Ei kestä kantti, väitän, äänestämättömyyttä. Ja siksi väitän edelleen, että ainoa tapa saada politiikan rappiokierre korjaantumaan on nimenomaan jättää äänestämättä. Tarpeeksi pitkäksi aikaa.

*

EU-vaalit nyt ovat ilmiö sinänsä. Tällainen poliittinen keskustelu, mitä kyseessä olevista vaaleista olemme saaneet viime viikkoina seurata, ei luulisi innostavan yhtään ketään.

Isä Mitron, vaikkei isä edes olekaan, ja muiden julkkisehdokkaiden epätoivoiset yritykset tehdä itseään yhtä tykö politiikassa kuin esimerkiksi uima-altaissa tai kilparadoilla, sakasteissa tai pakastealtaiden äärellä, on surkuhupaisaa ja säälittävää.

Tähän ilmiöön kun lisätään Irlannin ”kerran vielä poijjaat” -Lissabonin sopimusäänestys ja siihen liittyvä pelleily, niin luulisi loppujenkin äänestysintoisten halujen hupenevan.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tämänkaltainen EU-vaalipöljäily uppoaa kansaan vieläkin heiveröisemmin kuin paikallisemmat vaalijorinat ja -uskottelut.

*

Ennakoin aiemmin, ja tarkennan nyttemmin: EU-vaali-innostus tulee alittamaan 40%:n maagisen rajan. Eivätkä siihen auta lempeimmät silmätkään, kanonisesta laista tai muista sharioista puhumattakaan.

Mutta silti toivon Isä Mitrolle onnea tulevaan kuulusteluun kateudesta vihreiden piispojensa edessä, vaikka ei siis isä olekaan. Tai mene tiedä, onhan noita ennenkin nähty. Isiä, poikia ja pyhiäkin…

*

Ja jos nyt jostakin ihmeen syystä käy toisin kuin ennakoin, mikä on todellakin erityisen epätodennäköistä ja mahdotonta, lupaan syödä… jotakin puskamaisen kevyttä.

Mainokset

Apinoiden planeetta

Hyvää helatorstaita kaikille! Juhlapäivä onkin ihan kokonainen, kuten nimikin sanoo. Ja pyhä, kuten nimi sanoo niin ikään. Hela hela vaan ystävät, mutta jättäkää ihmeessä puukot tuppeen!

Pyhiä meillä tuntuu riittävän, jos ripustautuu lippu-indeksiin. Lippu-indeksi tarkoittaa saloissa hulmuavaa suomenlippua. Suomenlippu hulmuaa nykyisin saloissa melkein jatkuvasti.

Pitäisi kehittää lippu, joka kestää salossa jatkuvasti, rispaantumatta, ylös-alas laskematta, sillä juhlapyhiä ja liputuspäiviä tulee taatusti lisää. Juhlaintoiset, ja arkipakoiset suomalaiset tykkäävät juhlia kuin apinat banaanikuormassa.

*

Onnea onnea myös Idalle 47 000 000 -vuotissynttäreiden johdosta! Ida löydettiin äskettäin erään keräilijän takkahuoneen seinältä. Keräilijä oli myynyt lopulta fossiilinsa siihen kyllästyttyään oslolaiselle tutkijalle, joka havaitsi melkein ensisilmäyksellä, että kyseessä on hänen isoisoisoisoiso-jne-isotätinsä Ida.

Minä uskon tuon jutun ihan täysin, muun muassa kun katselen ympärilläni toimivia ihmisiä – ja peiliin.

Minulla ja Idalla on muuten samanlainen peukalo, varvas ja nilkkaluu. Meillä on ilmeisesti myös aika lailla sama ruokavalio. Mutta toisin kuin Ida, minä olen vielä hengissä, ja saan apinoida rauhassa. Vain Idan päähän on pudonnut kookospähkinä. Minä vain vaikutan siltä.

*

Uskon Idaan ihan yhtä tiukasti kuin agnostikkona uskon jumalaan. Paitsi sillä erolla että Idasta on olemassa reliikki.

Uskon Idaan kun katson uusinta Imagen numeroa ja lehden kantta. Siinä esiintyy SDP:n puheenjohtaja Urpilainen sairaanhoitajan asussa ja injektioruisku kädessä.

Ihan hyvä mediaveto – ainakin niistä jotka tykkäävät mustasta huumorista ja massamurhista. Olletikin juttu on tehty ennen tämän hetken tietoa eräästä tietystä helsinkiläisestä perushoitajasta, joka rakasti vanhuksia – kuoliaaksi asti…

Juttu on varmaankin tarkoitettu vastavedoksi kokoomuksen ”työväenaatteelle”. Sellaisena vastavetona taisi  sisarhentovalkoisen Jutan juttu kuitenkin haihtua kuin tuhka tuuleen.

Muinoinen Verkkosukkahousu-Jutta oli ehkä sittenkin parempi hahmo. Molemmat  Jutta Urpilaisen luomat hahmot viittaavat kuitenkin yhteen ja tiettyyn suuntaan. Eikä se suunta liity valtiollisiin asioihin kuin ehkä alapuolisia asiainkokonaisuuksia koskevan marginaalilainsäädännön kautta.

Muilta osiltaan hahmot liittynevät jotenkin tiedostamattomiin tajunnanosiin ja freudilaisiin lipsahduksiin…

*

Uskon niin ikään Idaan kun kuuntelen poliitikkojemme lama-arvonnan edistymistä. Reilusti kaksi vuotta olemme eläneet täydessä lamatietoisuudessa ja syvenevässä taantumassa, valistuneemmat havainnoitsijat jo neljä, mutta suurin osa johtajistamme leikkii vielä aivan jotakin muuta.

Toivottavasti siis vain leikkivät; muuten juttu kävisi liian vakavaksi, jos kävisi ilmi, etteivät he oikeasti ymmärrä.

Lähes päätoimisena Vanhas-kriitikkona annan nyt tälle loputtoman tuotteliaalle aihe-generaattorilleni kuitenkin tunnustuksen: pääministeri Matti Vanhanen epäili eilen, ettei lama olisikaan vielä syksyllä aivan ohi. Hienoa ja perin juurin kognitiivis-analyyttistä!!

Nyt Vanhanen ja Katainen mittelevät sitten siitä, elvytetäänkö syksyllä vai ei. Onko valtion kassa tyhjä/täysi/täysin tyhjä/puolitäysi/enosaasanoa/paikalla/poissa/matkoilla/jatkoilla/ehkä saunassa/jossakin muualla…

Toinen, tosin yhtä lievä hatunnosto Vanhaselle menee lausunnostaan suunnitellusta mediaverosta. Oivallista ja melko rohkeaa on todeta sama kuin 95% suomalaisista: mediavero on laiton ja täysin epätasa-arvoinen ja lisäksi umpiepäoikeudenmukainen hanke.

*

Uskon Idaan myös katsoessani Suomen ortodoksien Isä Mitro -jahtia. Olisiko nyt niin, että Mitro on viemässä joltakulta kirkon isältä jonkin rahakkaan hallintopaikan ihan nenän edestä?! Vai onko syynä mediapalstaepätasapaino kanonisen lain näkökulmasta katsottuna…

Onko kirkonmiesten media-addiktio syvenemässä siihen pisteeseen, ettei kestetä enää yhdenkään muun tunkemista samaan sivukiintiöön, vaikka se joku kuuluisi samaan veljeskuntaan?! Kukaan piispoista ei enää leiki Mitron kaaaa, kuka mistäkin salatusta syystä.

Onkohan Isä Mitro muuten Vapaa-rappari, kuten muut kuuluvat pitkälti olevan. Paitsi evankelis-luterilaisen kirkon piispa Ville Riekkinen, joka osaa kuulemma muurata ihan ilman ”veljiäkin”.

Kyllä näiden isien, veljien, sisarten, entisten serkkujen ja muiden idojen kanssa on maallikko ihan ihmeissään. Voi vain todeta, että lapsuudesta tuttu Apinoiden planeetta on kuin onkin aivan relevantti ja validi tulevaisuuskuva.

*

Mitä eroa on muuten validilla ja valiumilla?! Vain toisella voi nukuttaa mummon. Toinen rauhoittaa tutkijan.

Nyt ei naarata,

sanoi muinoin vävypoika Savosta kun anoppi veneestä luiskahti. Muitakin todella järkyttäviä katastrofitarinoita on tarjolla. Tai ainakin syntymässä…

*

Ensimmäisenä nostaisin esille Euroviisukilpailun tuoksinassa nähdyn Suomen tuomaristoedustajan Jari Sillanpään tuomariasun. Eräässä mielipidekirjoituksessa Sillanpään päällä olevaa tyköistuvaa paitaa kuvattiin sanoilla ”piknik-viltti”.

Saattoipa paita olla paljastavuudessaan hyvinkin eksentrinen, mene tiedä, mutta Euroviisut Suomen osalta pelasti ainakin ennakoitu ja oikeaan osunut lopputulos:mediassa julistettiin Suomen kappaleesta ilmaisulla ”Suomi varmuudella finaalissa”.

Paikkansa piti: Suomi oli ihan finaalissa. Viimeistä ja huomattavan heikkoa tilaa kutsutaan kehäkolmosen murteella useimmiten juuri ”finaaliksi”.

Ennakoin jälkikäteen, ja todistan vieläkin oman ehdokkaani puolesta: suomalainen Signmark ei olisi voinut menestyä Waldo´s People -yhtyettä huonommin.

*

Sitten toinen EU-huoli: uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät kertakaikkiaan osaa sanoa, mitä odottavat eurovaaliehdokkailta.

Tämän kyselyn tulos ei suinkaan olisi yksinään huolestuttava. Mutta kun tulos yhdistetään edellisen kyselyn tulokseen siitä, kuinka moni tuntee jonkun eurovaaliehdokkaan, niin lopputulos on murskaava.

Suurin osa ihmisistä ei tuntenut yhtään ehdokasta. Joku tiesi jonkun Soinin ja joku toinen jonkun Mitron. Vieläpä löytyi joku hupakko, joka tiesi Jäätteenmäen. Tosin siinäkin oli kuulemma joiltakin lipsahtanut nimi väärin ”Jätteenmäeksi”. Voihan Nitro sentään!

Ennakoin ihan etusenkäteen tähän eurovaalien äänestysprosentin: menee lähelle alle 40%: n haamurajan. Uskokaa tai älkää.

*

Elinkeinoelämän Keskusliiton Lex Nokia -missio on näköjään pahasti kesken. Nokian antama tehtävä EK:lle on vielä kesken siltä osin kuin uutta lakia toteutetaan. Lakihan meni lähestulkoon sellaisenaan, esitetynmuotoisena läpi. Pientä fiilausta tarvitaan vielä lain tulkinnan osalta. Lakiinhan jäi vielä Ollilan harteiden mentävä aukko valvonnan osalle.

Laissa mahdollistetaan tietosuojavaltuutetun valvonta, eikä se sovi Nokialle; tai siis anteeksi, Elinkeinoelämän Keskusliitolle. Meinasi lipsahtaa tuon toimeksiantajan nimi ruutuun…

Luottakaamme kuitenkin vanhaan lastenkasvatusoppaaseen: lahjonta, uhkailu ja kiristys: hyvä lopputulos, olosuhteissa jos toisissa!

Lyhyt ennakointi tähänkin teemaan: EK:n vaatimukset otetaan huomioon. Valvonnalle annetaan tiukat raamit, joko lisäklausuulien tai riittävän niukkojen tarkastusresurssien avulla…

*

Melkein lopuksi aivan hämmästyttävä tapaus Itä-Suomesta: paikallisen seurakunnan kirkkoherraksi valittiin vahingossa ihminen, joka sai suoritetussa vaalissa eniten ääniä!

Moinen on ihan ennenkuulumatonta, ainakin luterilaisessa kirkossa. Tähän saakka eniten ääniä saanut on poistettu hetimmiten vaalista.

Valituksi tulee tavallisesti sellainen kirkollinen ”tapaus”, joka on soveliain kirkkohallinnolle. Siis useimmiten ns. Hyvä Veli. Harvemmin Hyvä Sisko. Paitsi jos hän sattuu olemaan ”jonkun” sisko, ja se joku sen toisen veli.

Kirkollinen ennakointi niin ikään: systeemi ei muutu miksikään. Hegemoniat säilyvät, ja intressit. Ei yksi pääsky kesää tee…

*

Äskettäin joku suuri humoristi keksi taas väläyttää semmoista visiota, jotta maailmantaloutta vaivaava taantuma olisi jo syksyllä ohi.

Ehdotan, että vietäköön tämmöinen neropatti suoraan sinne, mihin avulias vävy vie vedestä ylös nostamansa anoppinsakin: tiputukseen. Ja suoraan sinne sairaalan 10. kerrokseen.

Ennakoin vielä tähänkin hieman: syvin taantuma on vielä edessäpäin. Uskokaa tai älkää, mennään alas… Iso-D on nurkan takana, eikä se tarkoita devalvaatiota.

Ortodoksi(n)en kriisi

Ortodoksit ovat ortodokseja myös kriiseissään. Isä Mitron eurovaaliehdokkuudesta alkanut Suomen ortodoksisen kirkon sisäinen keskustelu on jo nyt niin julkinen ja valtaistava, ettei mukaan enää taida mahtua edes pääministerimme ja joukkojensa tulevat toilailut.

Kyse ei näytä enää olevankaan vain siitä, kenen suunnittelemaa kaapua Isä Mitro pitää yllään. Nyt aletaan keskustella laajemmista asiakokonaisuuksista; niistä aiheista, joista ortodoksi-hypevuosina on sangen autuaallisesti voitu vaieta.

Ortodoksipiispat, ihan arkkipiispoista lähtien, ovat vuosikausia surffailleet samoilla yhteiskunnallisilla alueilla, joihin sekaantumisesta Isä Mitro näyttää nyt kärsivän. Kaikki näyttävät olevan tasa-arvoisia, mutta toiset heistä näyttäytyvät tasa-arvoisempina kuin toiset…

Mutkamäkiä on siunailtu, hallituksissa on istuttu, vallasväen pöydissä on juotu vuosikertaviinejä ja lusikoitu kaviaaria, ja harrastettu sitä samaa, kaikenlaista elämää, jota ihmiset ovat eläneet. Eliitissä.

*

Nyt soitellaan hälytyskelloja. Arkkipiispa Leon teologinen sihteeri Jyrki Härkönen puhuu julkisuudessa ”potkuista”, joita Isä Mitrolle ei ole annettu vain siitä syystä, että kirkko on ollut ikiaikaisesti suvaitsevainen. Härkönen puhuu ”varoituksista”, joita Mitrolle on sadellut viime vuosina tiuhaan tahtiin. Turhaan.

Aggressiivista puhetta, ainakin maallikon korvissa. Ainakin Pyhän Kirkon edustajalta.

Piispa Ambrosius luettelee niin ikään vaikeuksia, joihin joudutaan pohdittaessa sitä, mihin piispat ja muut kirkonmiehet voivat sekaantua, mihin eivät. Jos Ambrosiuksen omia bisneskontakteja ruoditaan, joutuvat tarkastelun alle muutkin puuhat.

Totta, vaikeuksia on toiminnan rajojen määrittelemisessä. Kaikki ennen tekemätön määrittely on nyt edessä. Eivätkä siihen auta lempeät silmät eivätkä edes pyhimyksenkuvat.

*

Eikä tässä vielä kaikki. On keskustelunaiheita, jotka ovat vielä paljon kauempana edessäpäin. Niistä pienimpiä ei ole naispappeuskysymys tai kysymys homoseksuaalisuudesta. Voidaan kai sanoa, että tässä suhteessa evankelisluterilaiset ovat piirun verran edempänä, vaikka lirissä hekin.

Vain kuin ihmeen kaupalla ortodoksit ovat selvinneet ilman pappien julkisia henkilökohtaisia katastrofeja. Vai uskooko joku, ettei niihin olisi syitä?! Selibaattikirkossa…

*

Tänään ortodoksihallinto antaa päätöksen Isä Mitron EU-vaaliehdokkuuden vaikutuksesta hänen pappistyönsä jatkoon.

Jos päätös on ”kriittinen”, se laukaisee prosessin, jonka lopputulosta on vaikeaa ennakoida. Isä Mitron toimintaa oleellisesti rajaavan päätöksen jälkeen ortodoksipiispat voivat olla täysin varmoja siitä, että keskustelu jatkuu. Arkojenkin asioiden osalta. Ja Mitro kerää ääniä entistäkin enemmän.

Ihmisethän ovat tunnetusti aina ”sorretun” puolella –  ”seteliselkärankaisia” vastaan.

Jos päätös on ”vapauttava”, tulos lienee samansuuntainen: ortodoksien oletetaan siirtyvän joka tapauksessa kohti nykyaikaa ja avointa politiikkaa. Vaikenemisen ja kieltämisen kulttuuri alkaa olla mennyttä elämää myös suljetuiksi tunnetuissa hallintoyhteisöissä.

*

Tilanne on vaikea. Todella vaikea. Eikä käy todellakaan kateeksi ortodoksikirkon johtoa, jolla edessään on nyt se työ, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Ja jonka työn tuloksena voittajia on huomattavasti vähemmän kuin menettäjiä.

Arkkipiispa Leo ennakoi, että kanoninen oikeus vetää tapauksessa pitemmän korren. Sopii epäillä, onko tässä olemassa pidempää kortta. Olemassa saattaa olla vain se viimeinen korsi, joka murtaa kamelin selän…

Nyt tarvitaan johtamistaitoa, strategiaymmärrystä ja mediaosaamista. Kannattaisikohan lukaista vaikka piispa Ambrosiuksen oma kirja Henkinen johtajuus, jossa pohditaan ilmielävästi sitä, kehitymmekö vai taannummeko; ja onko suomalainen johtajuus kuolemansairas. Myös kirkossa.

Eipä tainnut Veli Ambrosius kirjoittaessaan kirjaansa kuvitella, että samat opit ovat kultaakin kalliimpia omassa organisaatiossa ennemmin kuin päivä laskee iltaan.

P.S. Katso Pyhä Nytkös!

Mediavero ja muita huvituksia

Laitoinpa tässä taannoin rakkaille kansanedustajillemme postia Ylen mediapäästöstä. Mediamaksu, tai selkeämmin ilmaistuna mediavero näyttää herättävän tunteita myös kivikasvopäättäjiemme joukossa, ja sehän on vain hyvä se. Näin veri kiertää paremmin, ja ehkäpä myös aivot toimivat tehokkaammin.

Kaikkiaan kuusi kansanedustajaa kahdestasadasta on vastannut. Virhemarginaali on siis joltisenkinmoinen. Vain Keskustan ja Kristillisten edustajat ovat vaivautuneet vastaamaan nöyrälle kansalaiselleen. Ja vastaus kaikilta edustajilta on ollut tismalleen yhtäläinen: mediamaksu on esityksen mukaisena kohtuuton ja sitä tulee muuttaa tasa-arvoisempaan suuntaan. Sisso!

Ja kuinkas tämä uutinen taas lanseerattiinkaan: eduskunta oli kuulemma lähes yksimielisesti esittämässä mediamaksua… En kuitenkaan jaksa oikein uskoa, että viestiini aktiivisimpina vastanneet puolueensa korkeimmat edustajat olisivat olleet aivan yksimielisinä viemässä esityspaperia eteenpäin.

Tai sitten he jutustelivat minulle ihan toista kuin työryhmissään. Mikä sekään ei tietysti ole ennenkuulumatonta. Totuushan on kuulemma kontekstisidonnaista.

Näyttää vahvasti siltä, että Mikael Jungner saa kehitellä ideaansa vielä rutkasti eteenpäin. Olisiko sittenkin paras esittää siististi Ylen kustannuksia maksettavaksi valtion budjetista. Nyt esitetty mediavero ei ole Perustuslakimme mukainen, eikä se tule missään olosuhteissa läpäisemään myöskään EU-lainsäädäntöä.

Ja uskon meitä olevan monia sellaisia vakaumuksellisia, jotka kilauttavat Brysselin kaverille ihan juuri samalla hetkellä kun puhemiehen nuija on kopsahtanut pöytään esitetynlaisen mediaveron hyväksymiseksi. Sitten taas katsotaan, mitä EU-tuomioistuin sanoo sisämarkkinalainsäädännöstä, ja epätasa-arvoisesta kilpailusta, kansalaisten yhtäläisestä kohtelusta, ja niin edelleen.

Sinäkin voit lähestyä niitä, joiden palkan maksat. Osoite kaikille tasapuolisesti on:  eduskunta@eduskunta.fi

*

Ortodoksit esittelevät jälleen edustavalla tavalla ulkokultaisuuttaan, tällä kertaa Isä Mitron eurovaaliasiassa. Viitalla vai ilman, on kysymys, joka askarruttaa nyt kirkon johtoa.

Niin, eihän toki ennenkään ole muuta pohdittu kuin sitä, onko pyhimyksen kuva suorassa vai ei. Sama näyttää toistuvan kaikissa ortodoksien tekemisissä ja kannanotoissa: naispappeuskysymys, riippumatta martoista tai marioista, on paradoksaalinen; samoin kysymys homoseksuaalisuudesta, riippumatta kirkon isien ja paimenten omista suuntautuneisuuksista, ja niin edelleen.

Voi, voi, sanoisi tähän varmaan sekä Jeesus, että Lutherus.

Toivotaan kuitenkin Isä Mitrolle, tai näin tuttavallisemmin sanottuna ”Nitrolle” voimia voittaa nuo vanhoilliset ja ulkokultaiset, jotka vain mediassa uskottelevat elävänsä ihmisten kanssa käsityksin.

*

Ruotsissa Piraattipuolue näyttää saavan makoisan voiton eurovaaleissa. Siinäpä ”tirskaus kippeeseen syvämmeen”, kuten mummoni olisi sanonut, ja väkevä osoitus siitä, että vanhoillinen puoluejärjestelmä rapautuu hyvää vauhtia uusien, nopeiden yhteenliittymien tieltä.

Ja onko paha ollenkaan. Riippumatta vaikuttamisen aiheesta, sanon kuin Väyrynen aikoinaan: kyllä varmasti ei!