stubb

kokoomus teki taannoisessa puheenjohtajavalinnassaan enemmän kuin strategisen linjapäätöksen. stubbin voitto vapaavuoresta lienee tullut enemmistön oletuksesta, jonka mukaan kevään eduskuntavaaleissa ratkaisee nuorten äänestäjien osuus. stubbin oletetaan vetoavan nuoriin. siksi selfie-stubb, eikä asiainhoitajana profiloitunut vapaavuori.

puoluejohdon oletus lienee niin ikään, että puolueen vanhoilliset konservatiivit äänestävät puoluettaan kaikissa tapauksissa, vaikka sitten puoluejohtajana olisikin se ylen hupailuohjelman lanseeraama ”irvistelevä, narsistinen apina”.

molemmat oletukset saattavat hyvinkin pitää paikkansa. stubb vetoaa menevyydellään nuorempiin ikäluokkiin. lisäksi tiedetään, että kokoomus on äänestysuskollisuusvertailussa samoilla linjoilla keskustan ja demareiden kanssa. vai onko joku kuullut ikinä maajussin äänestävän sosialisteja?!

miksi kokoomuksen gallup-kannatus laskee kuin lehmän häntä? oletettavimmin kokoomuksen perinteikkäimmät kannattajat haluavat hieman uhitella ja säikyttää stubbin kansliaa. nähty on, että äänestyskopissa uhittelut tapaavat tasoittua – rengit palaavat isäntänsä tupaan, nöyrästi.

porvarihallituksen puolesta ei kannata vieläkään laittaa veikkaa. keskusta on tunnetusti hyvin erikoinen kilpakumppani, eikä persuista saata sanoa sen ehompaa. vaalin jälkeen mahdollisesti suurin puolue keskusta sipilöineen puristaa hallitustunnusteluissa kanssakumppaninsa kuiviksi. demareilta saattaa siinä väännössä lipsahtaa enemmän lupauksia kuin kokoomuksesta kuunaan. kun persut äityvät komppaamaan, niin koossa on punamulta, jossa ei vehreyttä näy eikä ruotsia puhuta.

Mainokset

Päin Persuja

Kuten aiemmin todettu, EU-takuissa mennään ennakoidun mukaan. Portugalin pelastusoperaatio on elintärkeä ennen kaikkea Espanjan pankeille, jotka ovat rahoittaneet Portugalin hölynpöly-projekteja lähes kymmenen Espanjan kansantalousprosentin verran.

Seuraavat siirrot on niin ikään yksinkertaista aavistaa: Kreikka asetetaan velkasaneeraukseen. Tämän jälkeen samalle estradille astelee Irlanti ja Portugali; ei ehkä aivan tässä järjestyksessä. Voi olla niin, että Portugalin saneeraus tulee heti Espanjan tukipäätösten jälkeen. Sillä Espanja odottaa jo EU-ovella, säkki kourassa.

Espanjan savotasta tullaankin sitten maksamaan paljon. Joku arvio hatusta nykäisten voisi sattua 200-300 miljardin euron tietämille. Siinä on uudelle hallitukselle pohtimista – ja selittämistä kerrakseen.

*

Persut näyttävät pitävän kohtuullisen tiukasti asemansa gallupeissa. On muistettava kuitenkin tosiasiat: Uudellamaalla Persut nappaavat jättipotin, se on selvä. Soinin äänet vievät mukanaan muitakin. Olisiko sopiva arvaus noin kuudesta kahdeksaan paikkaa…

Muualla Suomessa rynnistys lopahtaa persuehdokkaiden tuntemattomuuteen. Vaalityön aikana kansalaiset eivät ehdi tutustua ehdokasporukkaan, joka on hyvin vaihtelevaa, kiltisti sanottuna.

Suuret vaalibudjetit ratkaisevat vakiintuneiden ehdokkaiden läpimenot.  Nykyäänestäjien enemmistö toimii julkisuuden kautta. Media vaikuttaa, ja sinne syydetyt miljoonat.

*

Kristillisdemokraatit etunenässään Päivi Räsänen voisivat nyt saada aikaan uuden, vetävän kampanjan taistelussaan vakiintuneiden perhearvojen puolesta. Vanhoillislestadiolaisilla näyttää olevan meneillään hyvin näkyvä ja julkinen avautuminen uskontonsa harjoittamisen yksityiskohdista.

Kristillisdemokraattien vaalitunnus voisi mennä vaikka näin: Koti, Uskonto, Isänmaa – Pedofiliaa ja Sukurutsaa Isiemme Tiellä.

*

Vanhoillislestadiolaisissa piireissä harjoitetun lasten laajan sielujenmurhan vuoksi olisi syytä pistää kuritushuoneet hyötykäyttöön.

Eivät ainoastaan tekijät itse, vaan systeemistä vuosikymmenet tietoinen vanhemmisto on asetettava syytteeseen, teoista ja tekojen salaamisesta. Avunanto rikokseen on kuin rikos itse.

Teot on tehnyt mahdolliseksi ”automaatti-armo”: lapsen raiskannut hengenmies on aloittanut uuden armopäivänsä puhtaalta pöydältä, uuden lapsen kustannuksella.

Ikävä kyllä, usko Helvettiin ja näiden mulkku-rukoilevaisten käristyminen siellä ei tässä tapauksessa lohduta näitä lapsia, joiden etuoikeutetuimmallekin enemmistölle on tarjolla korkeintaan vain elinikäinen terapia.

 

Lehtomäen lähtöselvitys

Stig ombord – merellä on sitten mukavaa! Keskustaväki risteilee Itämerellä miettien muun muassa sitä, miten ihmeessä Soinin saisi pysäytetyksi. Timo Laaninen toivoo lisäksi Keskustaa riivaavan ”sisällissodan” päättymistä ja velkojen muuttumista saataviksi.

Kaikki Lemmenlaivassa esitetyt toiveet lienevät kuitenkin kohtuullisen utopistisia toteutumistodennäköisyydeltään.

Paula Lehtomäen keinunta merellä näyttäisi olevan keskimääräistä rajumpaa. Kyseessä ei tarvitse olla edes ne tunnetut ylimääräiset drinkit, vaan epävarmaan etenemiseen riittää tällä kertaa sana Talvivaara. Talvivaara on se nimenomainen kaivosyritys, josta Lehtomäen suku omistaa osan.

Lehtomäki ei muista, tuliko osakkeiden ostopäätös ajankohtaiseksi ennen vai jälkeen 9.2.2010. Tuona ajankohtana kaivosyhtiö ilmoitti alkavansa rikastaa kaivostuotteista myös uraania. Tässä suhteessa Lahtomäki on saman dementikkoklubin jäsen kuin muutkin keskustalaiset kumppaninsa. Vallaton mielikuvitus antaa kuitenkin kuvan ostopäätöksestä juuri samoihin aikoihin kun kaivosyhtiön yhteydenotto uraanirikastusasiassa ympäristöministeriöön tapahtui. Lehtomäen tehtävänä on kiistää asia yhä lyhenevän ministerikautensa loppuun saakka.

Voiko asia saada Itämeren risteilyä vakavamman kulkureitin?! Voisi hyvinkin ajatella, että kyllä voisi. Lehtomäki voi pahimmillaan päätyä samaan ministerivastuulain edellyttämään tilanteeseen kuin Vanhasen Matti omissa puuhissaan. Tarvitaan vain todisteet siitä, että Lehtomäki on esimerkiksi aamiaispöydässään vihjannut rakkaalle aviomiehelleen, jotta kohta säteilee kotokunnailla siihen malliin, jotta!

Aviomiehen tehtävänä on ollut puolestaan varmistaa perheen toimeentulo, lasten koulutuskustannukset  ja anopin kohtuullisen pitkät vanhuudenpäivät ropsauttamalla itselleen reilun osakesalkun, lapsille hieman pienemmät ja anopille mikä muilta on jäänyt. Rahaa pitää perheelle ansaita, eihän se kykene elämään pelkästään vanhempien niukoilla tuloilla.

Lehtomäki on viimeisimmän tiedon mukaan jyrkkien kiistämistensä jälkeen päättänyt lopettaa julkisen keskustelun mahdollisista sisäpiiriongelmistaan. Se onkin varmaan luja päätös, joka pitää, ainakin siihen saakka kunnes laiva on laiturissa. Kuten tiedämme, tämänkaltaiset keskustelut tuppaavat jatkumaan ja syvenemään, hartaista toiveista, päätöksistä tai ilmoituksista huolimatta. Tästä mediaan liittyvästä totuudesta pitäisi jo Lehtomäenkin olla selvillä.

Keskusta on noussut jo kaikkien aikojen kärkisijalle epämääräisten rahoitussotkujen listalla. Nyt näyttää alkavan uusien urien aika. Keskusta näyttää nyt tekevän edustajiensa kautta myös interventiota bisneksen kovimpaan ytimeen, uraaniliiketoimintaan. Kannattaisikohan finanssivalvojan käydä varmuudeksi läpi koko osakesijoittajien lista. Siis edes se, mikä on julkinen ja näkyvillä. Suurin osa omistuksistahan on perinteisesti ulkomaisissa lähteissä, joissa mukana on, perinteisesti, myös kotimaiset rahamiehet ja -naiset. Missä on esimerkiksi Pekkarisen perheen omistukset – uraanissa vai turvatuotteissa?!

Lehtomäki on profiloitunut itse ympäristöministerinä, jonka kaltaista Suomen historia ei tunne. Takana ovat päätökset niin luonnonsuojelualueiden rakentamisesta kuin täysin kyljelleen menneestä pienpuhdistamolaistakin. Herää kysymys, miten altis Lehtomäki itse asiassa onkaan lobbaukselle. Saattaisi hyvinkin kuvitella, että aika altis.

Lehtomäki osoittaa omaavansa kuitenkin myös vanhasmaista ennakointikykyä. Ehkä alitajuntainen viesti omista ominaisuuksista, aiemmista, vielä tuntemattomissa olevista puoluerahoitustapahtumista, ja ennakointi tulevista riskeistä ehkäisi Lehtomäkeä suostumasta Keskustan puheenjohtaja- ja pääministerikamppailuun. Jos Lehtomäki olisi ollut puheenjohtajakisassa mukana, hän olisi nyt Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri. Samalla hän olisi samassa lirissä, missä Matti Vanhanen olisi, jos olisi vielä pääministeri. Molemmissa tapauksissa Suomessa olisi hallituskriisi. Onneksi molemmat ministerit ovat osanneet ennakoida.

Kaikesta päättäen Keskusta ei saa löydettyä risteilyllään Soinia jarruttaavaa lääkettä. Soini vyöryy porukoineen kuin katujyrä sitä mukaa kuin valtapuolueet möhlivät. Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjasta voi tulla äänestäjää kohti halvin kampanja kautta aikojen. Myös Keskusta toivoo Laanisen suulla halpaa kampanjaa, mutta lähinnä vain sen vuoksi, että puolueen kassa on typösen tyhjä. Kokoomuksella olisi kyllä rahaa, mutta äänestäjäkato taitaa vaivata myös kykypuoluetta, eikä sitä välttämättä rahalla paikata. SPP:llä ei näytä olevan enempää kykyjä kuin rahaakaan. Mutta onneksi on edes Onnea, Urpilainen ja Junger.

Oma vaaliteemani olisi, jos olisin ehdokkaana: Miksi äänestäisit minua tai muitakaan koltiaisia?! Mutta onneksi en ole ehdokkaana. En myöskään tarvitse vaivata päätäni miettimällä, kuka olisikaan se rehellisin poliitikko. En nimittäin edelleenkään aio äänestää ketään. Tyydyn mieluusti kohtaloon ja siihen kuinka muut vaalikentillä päätöksiään tekevät. Heille kaikille toivotan onnea ja menestystä valitsemillaan teillä!

Matti katti karvajalka…

…repo retku rengasperse. Kyllä pojalta polvi paranee, kunhan sitä jaksetaan leikellä ja tutkia. Matti Vanhasen jalkavaivojen syy alkaa näköjään pikkuhiljaa olla selvillä. Diagnoosiin ei tarvittukaan ortopediä; onneksi näin, koska lääkärikunnalla on muutenkin ihan tarpeeksi työtä. Prognoosikin on jo selvillä.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei jostakin syystä tällä kertaa ymmärtänyt ”yskän” syvyyttä, vaan ”joutui” asettamaan hallintoveljensä toimet pitkän pohdinnan jälkeen suurennuslasin alle. Suoraa rikostutkintaa Jonkka ei sentään laittanut alkuun, vaikka olisikin siihen kyennyt valtaoikeuksiensa puitteissa.

Syynä moiseen vastuunsiirtoon voivat olla vanhat kalavelat, esimerkiksi itsetietoisten kokoomusministerien kanssa. Jonkka voi siirtää kompostin pöyhittäväksi Kimmo Sasin johdolla. Perustuslakivaliokunta lieneekin kuusessa, yhdellä uulla. Jonkka näyttää omaksuneen puhemies Niinistön kriittisen tavan hoitaa asioita.

Jos, tai pikemminkin kun perustuslakivaliokunta antaa Vanhasen toimet loputtoman vatvomisen jälkeen rikostutkintaan, voi Kokoomuskin samalla sanoa hyvästit ennakoimalleen vaalivoitolle. Kokoomuksen jättivoitto kutistunee korkeintaan näennäiseksi kuhinaksi vaaliteltoilla. Keskusta saa sen sijaan varmuudella hyväksyä ääntenmenetyksen, jollaista ei ennen ehkä ole nähty. Kuinka Fantastista tämä mahtaa olla, jäänee Kataisen tulkinnan varaan.

Vaalien todellinen imuri, Perussuomalaisten Timo Soini, lienee nyt yksin temppelin harjalla: Soinin puulaakin vaalivoitto riippuu nyt ainoastaan siitä, saako Soini värvättyä joukkoihinsa maakunnista muitakin kuin paikallisia kylähulluja ja rasisteja. Kullakin vaalialueella jo yksi täysijärkinen, tunnettu ehdokas, riittää kumoamaan valtapuolueiden perinteisen hegemonian. Vyöry saattaa olla jopa edesmenneen SMP:n vastaavaa , 1970-luvun vyöryä voimallisempi. Vihreiden ydin-antipatioiden aikaansaama vaaliuinailu voi lisätä Persujen voittoa entisestään.

Osin Persujen voitto riippuu siitä, miten hiljaa Persut malttavat olla. Mitä hiljempaa, sitä voittoisampaa. Jos Persut eivät mainosta liikaa aatteitaan, saattaa puolue saada äänestäjikseen myös maamme keskiluokkaista sivistyneistöä.

SDP ei vaalivoittoja sen sijaan tule saamaan, ainakaan nykyjohdon politiikalla. Voittoon tarvittaisiin joko Tuomiojan strategiasilmää tai Heinäluoman sujuvaa, häikäilemätöntä puoluepukariutta. Loistavat teemat valunevat näillä näkymin demarien käsien läpi kuin rantahiekka.

Urpilainen Jungereineen on yksinkertaisesti ilmaistuna koominen pariskunta onneaan etsiessään. SDP:n kautta aikojen älykkäimmän poliitikon (Tuomiojan) syrjäyttäminen linjauksista alkaa nyt tuottaa näkyvää tappiota. Virtuaaliset arvot, olivatpa ne kuinka kauniita hyvänsä, eivät käy vaaliteemoiksi silloin kun ihmiset kamppailevat toimeentulostaan, työstään ja vanhuudenhoivastaan. Suomi-brändin etsijöiden teemat eivät sovi kansankonkretiaan, vaan korkeintaan ulkoministeriön höpöhöpö-pikkusormi-diletanttien cocktail-kutsujen puheenaiheiksi.

Odotellaan nyt rauhassa Perustuslakivaliokunnan hikoilun tuloksia. Hikoilla saavat muutkin kuin Vanhanen, joka sentään pääsi ajoissa pois pääministeriydestä, Oikeuskanslerinvirastosta ennen joulua tulleen ystävällisen vihjeen johdattamana. Pääministeri valtakunnanoikeudessa olisi ollutkin Suomelle liian suuri pala kansainvalisessä politiikassa haukattavaksi.

”Miksi poistuitte niin nopeasti, yht´äkkiä kesken eduskunnan istunnon, pääministeri Vanhanen?” Juu, ero on todellakin siinä, onko kusella, vai kusessa.

Mutta niin makaa kuin petaa, sanoo niin ikään kansanviisaus. Itku pitkästä vaalirahailosta, pieru kauan naurannasta. Pojat pääsevät taas kohta pyykille, jota ripustellaan kuivumaan ensi kevätpuolella.

MITÄ TÄH?!

Oletteko saanut vaalitukea?

– En muista millään! Enkä hahmota.

Oletteko pyytäneet puolueelle rahoitusapua liikemiehiltä?

– En muista millään! Enkä hahmota.

Minkä tason tallaaja te oikein olette?!

– En muista millään! Enkä hahmota.

Kuka on Suomen presidentti?

– En muista millään! Enkä hahmota.

1, 2, 3… Mikä on seuraava numero?

– En muista millään! Enkä hahmota.

POLITIIKKA-SIRKUKSEN SURKEAT APINAT

Oli pakko keskeyttää blogin kesäpaussi yhdeksi päiväksi. Syynä moiseen on Tampereen kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle.

Pitkään piti odottaa, mutta odotus kannatti! Keskiviikon  Ykkösaamussa, Radio Ykkösessä, Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle puki sanoiksi sen, mitä olen itse viimeiset pari vuotta pääni puhki pohtinut, ja jonka pohdinnan vuoksi olen jättänyt aikanani poliittisen luottamustyöni ja lopettanut äänestämisen.

Sunnuntaisen Satakunnan Kansan yliössä professori kirjoittaa politiikasta näin: “Poliitikoilla on aikaa sirkushuveihin, joissa heillä itsellään on surkean apinan osa.”

*

Professori Harlen mukaan politiikka on kuollut: kuoleman on aiheuttanut hänen mukaansa suurten historiallisten tavoitteiden katoaminen politiikasta. Puolueista on jäljellä vain nimi ja kuori; poliitikoilla ei ole enempää sisältöä kuin heidän edustamillaan puolueillakaan.

Esimerkkinä Harle pitää Keskustan sisäsyntyistä rappiota ja eroa alkiolaisesta ideasta, joka painotti vielä maalaisliiton syntyaikoina köyhistä ja vähäväkisistä huolehtimista. “Keskusta on mätä sisältä, ja räjähdyspisteessä”, kiteyttää professori Harle. Keskusta on menettänyt missionsa myötä käytännössä omat kannattajansa, samoin kuin SDP jo paljon aiemmin.

Ongelma on Harlen mukaan kuitenkin yleinen ja se läpäisee koko politiikkakentän niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ongelmana on siis politiikan tavoitteeton, historiaton aika, jolle ei professori Harlen näkemyksen mukaan näy loppua.

*

Tavoitteiden hukkumisen on puolestaan aiheuttanut yhteiskunnan rakenteistuminen; talous, kilpailu ja korporaatiot ovat vieneet tilan niin politiikalta kuin sen mahdollistamilta vaihtoehdoilta ja terveeltä keskustelulta kamppailuineen.

Poliitikkojen aika uppoaakin tästä syystä pintakeskusteluun ja “loiskiehuntaan” josta on viime vuosina saatu jo tarpeeksi esimerkkejä. Keskustelun tilan pienentyessä uusi alue on löytynyt mediasta. Juuri pintapuolinen mediakeskustelu tekee osaltaan poliitikoista suuren sirkuksen surkeita apinoita.

*

Iloisena, tosin riskialttiina esimerkkinä Harle pitää Yhdysvaltoja ja presidentti Obamaa. Ideologista Obama-ilmiötä ei Harlen mukaan kannata kuitenkaan odottaa Eurooppaan. Hänen mukaansa Euroopassa tullaan ottamaan Obamasta esimerkkiä vain pinnan suhteen, muuhun ei kyetä, muuta ei haluta: Eurooppa tulee työstämään Obaman kaltaisia johtajia ilman sisältöä. Esimerkkejä tästä kehityskulusta lienee jo olemassa meilläkin.

Harle ei näe tälle kehityskululle vaihtoehtoa: “Meidän on vain tyydyttävä elämään tässä mitättömässä historiattomassa ajassamme, sillä hyvä.” Kansa löytää huvinsa sirkushuveista ja kulutuksesta. Muutoksen vääjäämättömään kehityskulkuun tuo Harlen mukaan korkeintaan suuret katastrofit, niin surkeaa kuin tosiasia onkin.

Kansa tarvitsee puolueita entistä vähemmän. Poliitikkojen osa on samanlainen kuin edustamiensa puolueiden: poliitikoista tulee yhä turhempia, valtakamppailun ja pintajulkisuuden välikappaleita, jotka elävät vain päivittäisjulkisuudestaan.

*

Mihin Harle loppusijoittaisi turhat poliitikkomme?! “Loppusijoituspaikka on jo oikeastaan löytynyt: se on tämä tämän päivän mediatodellisuus kaiken maailman pelleilyineen; se on heille oikea loppusijoituspaikka”, muotoilee Tampereen kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle lopuksi.

*

Kiitos! Tapaamme siis sadonkorjuussa. Jos ei tule kato.

Mustit liekaan, Pentti tulee!

”Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?”

Näin loihe lausumaan Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen Eduskunnassa eilen.

Minä puolestani kysyn, olisiko Herra Edustaja Oinosen syytä mennä jonkin sellaisen asiantuntijan pakeille, joka tietää enemmän ylä- kuin alapäästä?! Eläinlääkärikin voisi hätätilassa auttaa Oinosta, joka selvästi tuntee jonkinlaista kiintymystä ainakin koiriin.

*

Kävin Ylen eurovaalikoneessa. Vastasin kaikkiin kysymyksiin harkiten ja vaivalla. Tuloksena sain ruudulle vertailuarvojen ääripäät.

Olin vastannut 92 %:sti samalla tavoin kuin joku euroehdokas nimeltään Kiba Lumberg. Monennenkohan sadan ehdokkaan listan lopussa olikaan sitten se onnekas euroehdokas, jonka vastauksiin en saanut yhtään osumaa. Se joku oli, niin ikään Joku, Eija-Riitta Korhola.

Kummastakaan ääritekijästä en ole liiemmin ollut tietoinen. Rouva Lumberg on kuulemma kirjailija; rouva Korhola on kuulemma euroedustajamme EU-parlamentissa.

Se, miksi en ole Kiba Lumbergista kuullut aiemmin, ei ihmetytä minua ollenkaan. Taiteilijat eivät tee itseään useinkaan tykö. Ovat siis peräti harvoin tyrkkyjä.

Se, etten ole juurikaan tullut kuulleeksi Eija-Riitta Korholastakaan, johtunee eilen näkemästäni uutisesta, jonka mukaan hän on osallistumisissaan laiskin meppi.

Varmaan nyt pitäisi minun äänestää Kiba Lumbergia. Jos siis äänestäisin. Mutta en äänestä, koska olen tehnyt sen päätöksen dokumentoidusti jo Keskustan ja Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n aikaansaannosten yhteydessä.

*

Ja jos nyt joku aikoo äänestää jotakuta uimaria, uimahyppääjää, tai muuta yhä ylemmäs yrittävää, kannattaa etsiä sellainen, joka osaa eurovaalislangin tähän tapaan:

”Millä vaalilauseella voi vakuuttaa kansalaiset liittovaltion hyvistä puolista? Vastaus: federalismi on subsidiariteettiperiaatteen efektiivistä implementointia.”

Oheinen teksti löytyy näiltä sivuilta…

*

Katsokaa lopuksi tarina Amerikan Jennystä.




Apu-va, palauttakaa bonukset!!

Siinä se taas nähtiin, miten tosissaan ministeri Häkämies kumppaneineen kauhistelivat äskettäin Fortum-Liliuksen bonuksia.

Kun ruotsalaiset ilmoittivat poistavansa TeliaSoneran johtoryhmän bonukset, alkoi Suomen ministereillä huuli väpättää. Näinhän se on – syvimmät tunnot tulevat ennen pitkää esille, yritetäänpä niitä peitellä poliittiseen retoriikkaan tai ei.

No, onneksi Suomen valtion omistusyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja ehti jo kertoa, että johtajille lisätään palkkaa hävinneiden bonusten verran. Siis ei hätää, johtoporras saa vielä sentään voita leivän päälle.

*

Kauheaksi menee johtajien elämä siellä ja täällä. Nyt kuulemma aikovat sittenkin lisätä sen puuttuvan vuoden Fortumin uuden toimitusjohtajan eläkeikään, kun oikein painostettiin. Taas jää maallikko suremaan sitä, miten ihmeessä toimitusjohtaja Kuula jaksaa ponnistella hippusta vaille 80 000 euron kuukausipalkallaan eläkkeelle saakka?!?

Ja Matti Vanhanen se yritti taas selittää Eduskunnassa mitenpititapahtuamuttasittenkunpojattekivätsillälailla…

Katsotaanpas seuraava Matti-gallup, niin ei jää taas yhtään epäselväksi, kuka tulee olemaan kautta aikain epäsuosituin pääministerimme.

Tuntuu ihan uskomattomalta suoritukselta, jos moisesta prässistä ukko-Kuula selviää täyspäisenä. Kyllä se elämä sitten rassaa ihmispoloa armottomasti!!

*

Mutta jotakin myönteistä ja aurinkoista löytyy näiden myrskypilvien lomasta: työtön englantilainen rouva Susan Boyle valloitti kykykisassa laulunlahjallaan. Sympaattinen esitys kertakaikkiaan. KATSO vaikka itse!

P.S Ai niin, kulttuurista vielä puheen ollen. Onnitelkaa ihmeessä Ranuan seurakunnan urkuria Harri Kahlosta, joka voitti STT:n, YLE:n, Helsingin Sanomien ja muiden tsurnaalien mukaan erään olemattoman ranskalaisen pianokilpailun. Vaikkei ole edes mätäkuu. Onnitella kannattaa vaikka siitä, että hänestä kehkeytynee taas yksi TV:stä tuttu. Lieneekö jo ihan seuraavassa Arto Nyberg -ohjelmassa?! Seurakunnan sivuille pääsee TÄSTÄ

P.S.2 Viikon Vitsi:

Sirkka-Liisa Anttila kommentoi Timo Soinin eurovaaliehdokkuutta sanomalla ”Sellainen maku tästä tulee, että käytetään tilannetta hyväksi oman puolueen kannatuksen nostamiseksi.”

Voi Pyhä Johanna!!

Keskustan eurovaaliehdokkaaksi valikoitunut toimittaja Johanna Korhonen varoitti vuonna 1998 ilmestyneessä artikkelissaan “Kyllä herra pääjohtaja – ja muita talousjournalismin ilmentymiä”, ammatikseen kirjoittavia niin sanotusta kirjurijournalismista.

Kirjurijournalismi tarkoittaa Korhosen mukaan tilannetta, jossa journalisti (sanomalehtihenkilö) kirjaa juttuihinsa tunnontarkasti ylös kaiken sen, minkä jutun lähteet, yleensä vallanpitäjät, suovat sanoa, ja julkaisee sitten jutun sellaisenaan, arvottamatta ja kyseenalaistamatta.

Johanna Korhonen on ilmiselvästi rohkea ja kyvykäs nainen, jota ei voi syyttää ainakaan kyseenalaistamatta jättämisestä. Eivät muut kuin rohkeat saa potkuja lennosta Alma Medialta, tai muut kuin kyvykkäät kutsua Kaikkein Pyhimpien joukkoon, Suomen Keskustaan.Vai voiko muka?!

Tämä viimeksi mainittu kutsu tosin saa maallikon mietteliääksi: onko Johanna nyt jättänyt jotakin kyseenalaistamatta?! Onko hän ajatellut niin, ettei enää pahempaa voi tulla kuin on tullut tähän mennessä…

Saapas nähdä, miten Korhosen äidin tyttö pärjää Matin, Jarmon ja muiden iloisten kumppaneiden kanssa. Voiko Neiti Suorasuu edelleenkin kirjoittaa riippumattomasti ja sitoutumattomasti mitä itse haluaa, vai joutuuko hän valikoimaan sanojaan ehkä tarkastikin.

Vai voiko peräti tapahtua niin, että Mattikin hylkää Johannan. Mikään kun ei ole nykypäivänä kiveen hakattua.

Paitsi yksi: nyt taisi Meidän Matti löytää kyllä semmoisen tytön, joka ei ole kiinnostunut Matin kuuluisista uuniperunoista ollenkaan. Eikä semminkään yhteisistä saunailloista Kesärannassa.

Eipä kannata isä-Tatun antaa vielä haastatteluja uuden tuttavuuden perusteella, eikä suunnitella vaaleiden, sinisilmäisten lastenlasten iloisia kekkereitä Rodunjalostusyhdistyksen kesäpäivillä.

Eikä kannata Matinkaan purkaa vielä kihlojaan Sirkan kanssa, vaikka Johannan vieressä naurattikin niin kovin puoluetoimiston sohvalla. Ei edes kännykän välityksellä. Ei kannata, ei.

Tämä on Matille se kuuluisa viiden pisteen vihje. Vaikka olisikin median ihannepoika. Ai niin, eihän se Matti olekaan.

Herra numero 69

Siitähän onkin jo aikaa kun pääministeri Matti Vanhanen profiloitui viimeksi naismaailmassa. Ruusunen ei ehtinyt edes nukahtaa kun Seiska löysi jälleen yhden naisen, ”Leenan”, jonka kännykkä on piipahtanut Maan Isämme ajatuksenkulusta useamminkin kuulemma viime vuoden lopussa. Olisiko myös sen jälkeen?!

Arvata saattaa tämän uusimman hoidon profiilin. Ei kelpaa Maan Äiskäksi, pohtinevat maalaisliittolaiset jo keskuudessaan…

Ei sen puoleen että moinen sutturuu-case haittaisi meitä enää millään tavalla. Uuden Ikea-partnerin löytyminen ei vaikuta pääministerimme päätöksiin millään lailla heikentävästi. Ei voi vaikuttaa, koska näistä viimeaikaisista päätöstasoista on suunta vain ylöspäin.

Kun katselin tuossa iltana muutamana veljeksiä Vanhanen ja Katainen selittämässä Suomen talouden syöksykierrettä, tuli mieleen että se mikä oli ennustettu, toteutuu, mutta paljon karmeampana kuin mihin oli varauduttu. Enkä tarkoita talouslukuja.

Poikien talousennustekategoria on  puolessa vuodessa muuttunut bruttokansantuotteen osalta seuraavasti: -1%, -2%. -2,5%, -3%, -4,5%, -5%. Olisiko liikaa arvattu, jos seuraavan kahden kuukauden aikana arvuuttelu jatkuu: -5,5%, -6%, -6,5%… Analyysiin ja diagnoosiin on todella aihetta, muttei talouden analyysiin tai diagnoosiin.

Herää kysymys, voisiko samaan visionäärisyyteen pystyä esimerkiksi valistunut, terve ja virkeä esikoululainen Rymättylästä?!

Tai Leena. Tai Susa. Tai joku kampaaja torin kulmilta. Tai Tallinnasta. Tai netistä. Tai eniro.fi -palvelusta.

Hämmentyneeltä tuntuu se tila, jossa kansakuntana par´aikaa vietämme aikaamme. Jokaisena aamuna voimme avata radion täydellisen epävarmana siitä, mitä käsittämätöntä sieltä putkahtaakaan korviemme kuultaviksi.

Mutta jos jotakin ennenkuulumatonta kuuluu, on syy globaalissa talouspolitiikassa. Ei muussa.