käki vai satiainen

sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.

keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.

miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.

osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…

kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.

no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa

Mainokset

Vanhassa vara parempi

Olen kolmisen kesäistä viikkoa kävellyt päivittäin upean viljavan kaurapellon poikki. Kulkiessa on hyvin voinut havainnoida kesän kulkua, viljan kasvua ja syksyn ensimmäisiä orastavia merkkejä. Kaura alkaa kypsyä korjuuta varten. Kohta jäljellä ovat olkipaalit.

Samoin olen pohtinut blogikirjoittamisen problematiikkaa. Itselleni julistamani kesätauko alkaa olla käytetty, viljan kypsymisen mittarilla tarkasteltuna.

*

Pohdin, mitä virkaa oikeastaan on kirjoittaa asioista, jotka eivät muutu?! Se, mitä olen kirjoitellut reilun vuoden ajan taloudesta, kuluttamisesta, politiikasta, vaalirahoituksista, moraalista, pitää vielä kohtuudella paikkansa. Pitää, koska ihmiset eivät petä, vaan käyttäytyvät aina hyvin inhimillisesti – ja niin ollen ennalta aavistettavasti.

Politiikassa jatketaan kansan sumuttamista, luottaen yhä lyhenevään poliittiseen muistiin ja venyvään sietokykyyn. Kansantalous jatkaa kamppailuaan deflaatiokehityksessä, urheilussa etsitään uusia dopingaineita, jotka eivät näkyisi testeissä, ruuan hintaa korotetaan ennen arvonlisäveron alennusta, ja niin edelleen…

En suinkaan väitä, että yhteiskuntamme on ytimeltään täysin läpimätä. Ei täysin, mutta melkein. Valitettavasti.

*

Edellisen vuoksi ajattelinkin muuttaa blogistrategiaani, tautologian ja turhautumisen välttämiseksi. Kirjoitan tästä lähtien vain niistä näkökulmista, joiden myötä muutos voisi olla mahdollinen.

Tulevaisuudentutkimuksessa pieniä, useimmiten vaikeasti havaittavia tulevaisuusaihioita kutsutaan ”heikoiksi signaaleiksi”. Yllättävien, transformaattisten tapahtumien mahdollisuutta kutsutaan puolestaan ”villeiksi korteiksi”, tutuimpia villejä kortteja on ”musta joutsen”.

En aio suinkaan rajoittaa havaintojani heikkoihin tai vahvempiin signaaleihin; kirjoitan varmaankin myös trendeistä ja niiden taittumisesta, joskin tällaiset taitekohdat lienevät yhteiskunnassamme hyvin harvinaisia, ainakin positiivisiksi arvioituina.

En ole kuitenkaan puhdas pessimisti. Olen ehkäpä ennemminkin optimistinen realisti. Palaan suunnanmuutoksessani samalla teknisesti oman tutkimusaiheeni piiriin, yhteiskunnallisen tulevaisuudentutkimuksen ja arvioinnin maailmaan.

Antoisaa syksynalkua kaikille; palaillaan, kun/jos aihetta ilmenee…

P.S. Muutoin olen sitä mieltä, että kirkko ja valtio eivät sovi yhteen, eikä äänestäminen todellakaan kannata;)

Onko Inkvisition Aika ?!

Ortodoksisen kirkon piispainkokous ottaa tänään käsittelyynsä pastori Mitro Revon.

Revon EU-vaaliehdokkuus on aiheuttanut päänvaivaa ortodoksipiispoille jo kohta kuukausitolkulla; ja luoja ties minkä vuoksi?!

Vaikka kirkko toimiikin omalakisesti, hallintolakia sentään vielä noudatetaan ortodoksien konklaavissa, ja Mitroa ”kuullaan”.  Ja syytä onkin, tuleehan inkvisitionkin palkat pitkälti valtion, siis meidän veronmaksajien pusseista.

*

Piispainkokous on tehnyt aiemmin linjauksen, jonka mukaan papiston jäsen ei voi osallistua poliittiseen toimintaan.

Piispainkokous ei sen sijaan ole linjannut sitä, missä määrin piispat voivat muuten vaan toimia maallisemmissa yhteyksissä, siunatessaan kaikenmaailman mutkamäkiä, markettien lihatiskejä ja linjatessaan yritystoiminnan uusia suuntia tiukilla markkinoilla.

Tämänpäiväisen kuulemisen jälkeen piispainkokous tekee asiasta ratkaisunsa. Asian ratkaiseminen ei edellytä sitä, että Repo on paikalla.

*

No, mitäs sitten jos piispat ottaisivatkin tiukan kannan ja Revon pappisura jäisi turnaustauolle, tai peräti loppuisi tyystin?! No se merkitsee useampaakin asiaa, ja vieläpä lähes samanaikaisesti.

Ensinnäkin, huomenna ennakkoäänestyksellä alkavassa EU-vaalissa pastori Repo, tai paremmin tunnettu Isä Mitro, tulee saamaan huomattavasti enemmän ääniä kuin siinä tapauksessa, että piispat olisivat armollisempia. Suomalaiset ovat nääs olleet vaaleissa aina lyödyn ja sorretun puolella. Suomalaisten mielestä vain kansa voi pudottaa korkealta, eivät viskaalit. Esimerkkejä löytyy lukuisia.

Toinen seuraus on luonnollisestikin se, että joku ideanikkari keksii kysyä ennen pitkää toimenpiteen laillisuusperiaatetta joko Suomen Perustuslakiin vedoten tai ihmisoikeuksiin vedoten laajemmalla areenalla. Ainakin kansainvälisen oikeuden tuomarit voivat kysellä paikallisilta isiltä kiusallisempia kysymyksiä kuin uskolliset kirkonjäsenet paimeniltaan.

Kummassakin tapauksessa Suomi tulee profiloitumaan samaan rajatapausten kategoriaan ihmisoikeuksien suhteen kuin heikommat tapaukset maailmalla. Ihan siitä riippumatta mikä on oikeuskäsittelyjen lopputulos.

Edellä kuvatusti voi tapahtua, koskapa nykyään syylliseksi tavataan tuomita jo siinä vaiheessa kun lehdistö ja muu media ottaa kantansa esiin. Enkä usko, että media on tässä asiassa ainakaan piispojen puolella.

Luulenpa lisäksi, että useammassakin toimituksessa on alettu jo tonkia kasoja, joista oletetaan löytyvän jotakin isäesipaimeniin liittyvää murskatietoa. Kukaanhan ei ole synnitön, kuten hyvin tiedämme. Kansalle viestitään kohta: bongaa piispa ja klikkaa kuva isästä, saat tonnin tilille…

Uskallankin vaatimattomasti väittää ja ennakoida, että ennen pitkää Mitron juttu näyttäytyy kovin vähäisenä muiden julkisuusrytinöiden rinnalla. Etenkin kun vaalit on käyty ja Mitro surffailee tavanomaiseen tapaansa iloisena maailmalla. Jotakin löytyy, varmasti. Eikä nöyryytys unohdu, vaikka olisi julkisesti kuinka pyhä tahansa.

*

On ihan oikeasti vaikea ennakoida sitä mitä piispat tänään päättävät. Eikä tuolla liene kovin paljon merkitystäkään. Muotomenoja on harrastettu iät ajat niin kirkossa kuin hirvimetsälläkin, eivätkä ne tietystikään ihan luita riko, vaikka ikävystyttävätkin joskus kuoliaaksi asti. Ja kuvia on palvottu iät ajat, ja palvotaan yhä. Nimitykset pakanallisille toimille vain vaihtuvat.

En oikein jaksa uskoa piispojen uudistusmieleen. En, vaikka he tietävät päätöstensä riskit hyvin. Sillä vain hyvin harvoin korkeassa asemassa olevat uskovat tulevansa pudotetuksi jalustaltaan. Eikä jalustalta pudotus tarvitse olla konkreettista laatua. Riittää kun tietää mitä takana puhutaan.

Auktoriteetti on ansaittua, ei kanoniseen oikeuteen kirjoitettua. Mutta yksi hyvä puoli tässäkin kirkollisessa sotkussa on: tämä antaa jälleen yhden punnuksen siihen vaakaan, jossa arvioidaan yleisesti kirkon ja valtion suhdetta toisiinsa. Eikä se punnus paina kirkon puolella.

Nykypäivään ei kuulu tämänkaltainen pelleily. Sillä pelleilyähän tämä on. Sillä katsokaa, keisarilla ei edelleenkään ole vaatteita.