Päin Persuja

Kuten aiemmin todettu, EU-takuissa mennään ennakoidun mukaan. Portugalin pelastusoperaatio on elintärkeä ennen kaikkea Espanjan pankeille, jotka ovat rahoittaneet Portugalin hölynpöly-projekteja lähes kymmenen Espanjan kansantalousprosentin verran.

Seuraavat siirrot on niin ikään yksinkertaista aavistaa: Kreikka asetetaan velkasaneeraukseen. Tämän jälkeen samalle estradille astelee Irlanti ja Portugali; ei ehkä aivan tässä järjestyksessä. Voi olla niin, että Portugalin saneeraus tulee heti Espanjan tukipäätösten jälkeen. Sillä Espanja odottaa jo EU-ovella, säkki kourassa.

Espanjan savotasta tullaankin sitten maksamaan paljon. Joku arvio hatusta nykäisten voisi sattua 200-300 miljardin euron tietämille. Siinä on uudelle hallitukselle pohtimista – ja selittämistä kerrakseen.

*

Persut näyttävät pitävän kohtuullisen tiukasti asemansa gallupeissa. On muistettava kuitenkin tosiasiat: Uudellamaalla Persut nappaavat jättipotin, se on selvä. Soinin äänet vievät mukanaan muitakin. Olisiko sopiva arvaus noin kuudesta kahdeksaan paikkaa…

Muualla Suomessa rynnistys lopahtaa persuehdokkaiden tuntemattomuuteen. Vaalityön aikana kansalaiset eivät ehdi tutustua ehdokasporukkaan, joka on hyvin vaihtelevaa, kiltisti sanottuna.

Suuret vaalibudjetit ratkaisevat vakiintuneiden ehdokkaiden läpimenot.  Nykyäänestäjien enemmistö toimii julkisuuden kautta. Media vaikuttaa, ja sinne syydetyt miljoonat.

*

Kristillisdemokraatit etunenässään Päivi Räsänen voisivat nyt saada aikaan uuden, vetävän kampanjan taistelussaan vakiintuneiden perhearvojen puolesta. Vanhoillislestadiolaisilla näyttää olevan meneillään hyvin näkyvä ja julkinen avautuminen uskontonsa harjoittamisen yksityiskohdista.

Kristillisdemokraattien vaalitunnus voisi mennä vaikka näin: Koti, Uskonto, Isänmaa – Pedofiliaa ja Sukurutsaa Isiemme Tiellä.

*

Vanhoillislestadiolaisissa piireissä harjoitetun lasten laajan sielujenmurhan vuoksi olisi syytä pistää kuritushuoneet hyötykäyttöön.

Eivät ainoastaan tekijät itse, vaan systeemistä vuosikymmenet tietoinen vanhemmisto on asetettava syytteeseen, teoista ja tekojen salaamisesta. Avunanto rikokseen on kuin rikos itse.

Teot on tehnyt mahdolliseksi ”automaatti-armo”: lapsen raiskannut hengenmies on aloittanut uuden armopäivänsä puhtaalta pöydältä, uuden lapsen kustannuksella.

Ikävä kyllä, usko Helvettiin ja näiden mulkku-rukoilevaisten käristyminen siellä ei tässä tapauksessa lohduta näitä lapsia, joiden etuoikeutetuimmallekin enemmistölle on tarjolla korkeintaan vain elinikäinen terapia.

 

Mainokset

Paluuta valmistellen

Blogi on levännyt, mutta blogisti ei. Vähältä tosin piti, ettei helle nirhannut henkikultaa, mutta still alive anyway.

Josko ei ole ollut ajantöpestäkään kirjoitella, ei myöskään ole ollut liiemmin uudenuutukaisia aiheita. Entisillä on menty tähän saakka sujuvasti.

Vaalirahasotkut jatkuvat; Nova paljastaa karvojaan, samoin rakkaat luottomiehemme Arkadian mäellä. Vaalipuheet ovat alkaneet, myös Keskustassa, jossa vielä jarrutellaan vaalitoimia ymmärrettävästä syystä: oikeus toimii ja tuomitsee vielä pitkälle kevääseen, ja puolueen kassa on tyhjä. Sisso.

Ydinvoimaratkaisu tehtiin, päin persusta. Voimme heittää hyvästit uusien vuosikymmenten ympäristöteknologiakehitykselle. Kiina vie koko potin, ongelmineen ja etuineen.

Suomen maabrändi kohoaa Newsweekin laskennassa, tai sitten ei. Lehti on se sama, joka myytiin muistaakseni dollarin kirppiksellä muutama viikko sitten. Ostaja oli 96-vuotias. Ysikuus.

Kreikka, Portugali ja Espanja ovat kuusessa yhdellä uulla. Yhteenlaskettua velkataakkaa on 3500 000 000 000 dollaria. Suomi auttaa ostamaan velkakirjoille säilytyslaatikkoja.

Meksikonlahti on uusi Mustameri. Entinen hukkuu paskaan Venäjällä, se uudempi öljyyn Amerikoissa. Tasa-arvoista ympäristöpolitiikkaa.

Suomen maataloustuet ovat noin 300 miljoonaa euroa. Hallitukselta ei heru 3 miljoonaa maatalouden Itämerelle aiheuttamien ympäristöongelmien selvitykseen. Ei tietenkään.

Luonnonsuojelualue ei estä rakentamista Sipoossa, sanoo ympäristöministeri Lehtomäki. Ei tietenkään, eihän se estänyt Pallaksellakaan. Mot.

Suomen talous on nousussa?! Katinkontit on. Katsokaa Amerikan markkinoita ja työttömyyskehitystä. Kahden vuoden sisällä on Eurooppa uudessa taantumassa, jos on noussut entisestäkään. Suomi on siitä vuoden sisällä lamassa. Ken uskoo, varautuu. Ken ei usko, ostaa kalliin asunnon halvalla lainalla. Ja uuden auton osamaksulla siihen päälle.

Jotta edellisten toteamusten perusteella voisi olla kirjoittamatta kymmenenkin vuotta ilman hätää. Suurin piirtein kaikki yhteiskunnallisten päätösten perusperiaatteet näyttävät pysyvän, mutteivät paranevan.

Yksityisesti ollaan kuitenkin luottavaisia, ainakin Suomessa. Meillähän on paradoksaalinen kansa, joka uskoo kansalaisille käyvän paremmin kuin heidän muodostamalleen yhteiskunnalle.