Melkoista pyöritystä meillä ja maailmalla

Portugali liittyy nyt lopultakin oikein olan takaa iloiseen EU-perheeseen. On hienoa nähdä se, että tulevaisuus on vielä ennakoitavissa näinkin selkeästi. Rahaa tullaan kysymään – näillä näkymin ei summa taida 100 miljardiin pysähtyä.

Seuraavana astelee Tyhjätaskujen Kerhoon Espanja. Ei voi olla astelematta, tuo Portugalin lainojen merkittävin pankkiiri. On kohtuullisen selvää, että tulemme näkemään aika monta härkätaistelua Brysselin areenalla ennen kesälomien alkua.

Ja siinä alkaakin olla koossa ainekset siihen isompaan tömäykseen, josta Dosomekin on tässä vaatimattomasti kirjaillut menneen vuodenkin aikana, mutta ihan ensimmäisestä isommasta taantumastamme saakka.

Luulo siitä, että vuonna 2008 alkanut talouden tärinä loppuisi, on yhtä hyvin perusteltu kuin usko Fukushiman reaktoreiden kestokykyyn tsunamissa.

On toisaalta mielenkiintoista seurata näitä uutisia aivan kotomaamme vaalien kynnyksellä. Aikamoista, aikamoista…

*

Kotomaassa kansanedustaja Päivi Räsäsen taannoiset rasistiset lausunnot eivät ennättäneet haipua kun iski uusi evlut-tsunami.

Työssä on ollut jälleen, niin ikään omassakin mielessäni aina kiinteästi pysynyt SLEY. Mielessäni se pysyykin yhtä kiinteästi kuin se entinen paska Junttilan tuvan seinässä.

Muutama päivä sitten käynnistetty, nuorille suunnattu kampanja ”Älä alistu”, on tehonnut: kirkosta on parin päivän aikana kävellyt ulos parisentuhatta ihmistä. Ja lisää lähtee, aivan varmasti. Kampanjan nimeksi olisi voinut samantien asettaa vaikka ”Päin persettä”, sillä sen suuntaiset tulevat olemaan kampanjan todelliset vaikutukset.

Mitäköhän kirkkomme johto tällä kertaa pohtii?!  Medialle annetuissa niukoissa lausunnoissa painotettiin sitä, ettei SLEY ainakaan saa kirkoltamme tukea kuin korkeintaan ropoja kolehtihaavista. Tähän tietysti sanon, jotta höpönlöpö. Tutkittu kun on sekin seura.

Sleytä rahoitetaan myös yhteiskunnan varoin miljoonilla. Siihen pussiin mahtuvat niin tukiasuntorahat, Ray:n tuet, kirkkokolehdit ja niin edelleen. SLEY, tuo kirkkomme sisällä toimiva syrjintäelin, harjoittaa laajamittaisesti ja systemaattisesti naispappien ja nyt myös homojen syrjintää yhteiskunnan tuella, verovaroillamme. Eikä kukaan kykene sanomaan, jotta nyt saa riittää.

Lohdullista on kuitenkin se, että kansa äänestää jaloillaan. Ja turha on sinänsä viisaan arkkipiispamme väittää, että eroava porukka olisi vain marginaalista vaikutukseltaan.Totta on, että kirkossamme on vielä jäseniä miljoonaluokassa. Mutta tuo eroava porukka ei ole imeväisiä lapsia, jotka liitetään tulevien veronmaksajien joukkoon itsestään riippumatta, vaan kirkolle tuntuvia veroja maksavia ihmisiä.

Ajan myötä, riippuen uusista kampanjoista ihmisarvon murentamiseksi, vaikutus alkaa tuntua. Sitten päästäänkin pohtimaan kunnolla sitä olennaisinta kysymystä, pitääkö valtion olla todellakin sidoksissa tähän yhä erikoisemmalta näyttävään puulaakiin, evankelis-luterialiseen kirkkoon, joka hyysää joukoissaan rasisteja.

Vastaus on, ei pidä, eikä saa. Sleyt, luthersäätiöt ja kaikenlaiset muut kummitukset ulos junasta. Ja heti! Voi hyvänen aika, miten etova tämä uusin kampanja onkaan! Etova !!

Mainokset

Ihmisvihan syntysijoilla

Aivan ensinnäkin – kiitokset kolumnisti Jari Tervolle – joka sanoi neljässä minuutissaan sen, mihin moni ei pysty koko elämässään.

Ylen kakkosen homoillassa profiilinsa rehellisesti omalle tasolleen nostanut kansanedustaja Päivi Räsänen puolusteli sanomisiaan sillä, ettei hän käyttänyt ollenkaan rankkaa kieltä diskriminoidessaan homot maan rakoon. Kuten Tervo asian ilmaisee, kyse ei ole enää syrjinnästä, vaan ennemminkin ihmisvihasta. Olen samaa mieltä.

Ajattelen, että ehkäpä tulee vielä aika, jolloin Räsänen antaa tulla ilmoille ne loputkin ajatuksena syvimmästä sielustaan. Sitten voidaan vertailla Räsäsen näkemyksiä esimerkiksi 1930-luvun Saksassa valtaa saaneisiin vastaaviin näkemyksiin. Jotta onko Räsänen rankemmassa luonnossaan samoilla linjoilla ihmisarvokysymyksistä, tai vaikka eugeniikasta, ihmisen jalostamisen tieteestä, kuin näiden ”arvojen” ja aatteiden puolesta taistelleet fasistit.

Lisää siis toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia; näillä perustiedoilla ei vielä voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Tutkijan roolissa pitää saada lisää dataa. Lisää toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia myös siksi, että Eroa kirkosta -sivuston kestokyky saadaan julkisesti koetelluksi. Se kiinnostaa niin ikään.

Piispat vetoavat par´aikaa paniikissa ohjelman ansioista kirkosta eronneisiin, nyttemmin jo 15 000 ihmiseen. Huoli on aiheellinen. Perusteenaan vetoomukselleen piispat antavat ymmärtää, että kirkosta eroamisen sijaan kansalaiset voisivat alkaa vaikuttaa kirkon sisällä. Höpön ja löpön, lausun tuohon! Moni on kurkottanut kuuseen ja kapsahtanut katajaan siinä puuhassa.

Kirkossa on vaikutettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan siihen pisteeseen kuin on suinkin pystytty. Mukana vaikuttamassa ovat olleet niin piispat, papit kuin lukkaritkin. Joku maallikkokin on puikahdellut vaikuttajien  joukoissa. Tasa-arvo, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta ei ole kuitenkaan evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme toteutunut kuin nimeksi. Nyt näyttää myös ihmisarvo olevan katkolla. Naispappeja syrjitään eniten, sitten tulevat kaikki muut kristittyjen joukosta haitallisesti erottuvat ryhmät. Lisää syrjittäviä ryhmiä keksitään kyllä…

Miksi vaikuttaminen kirkon sisällä on niin vaillinnaista?! Siksi, että kirkon hallinto marssii edelleen kirkon virkamiesten ja kirkollisen, erittäin raskaan päätöskoneiston tahdissa. Tämä järjestelmä mahdollistaa pienien ääriryhmien painostustalkoot uudistuksia vastaan. Rautasaappaiden kolina kuuluu sisälle asti.

Esimerkkinä voidaan pitää herätysliike SLEY:tä, joka edelleen, verorahoilla, syrjii muun muassa naisia joukossaan. Ja muuallakin kirkossa. Toisena esimerkkinä voidaan pitää ”Luther-piispa” Väisästä, joka vihkii yhä edelleen fundamentalistipappejaan liukuhihnalla, itse asiassa kirkkomme statuksen sisällä. Väisäsen takana on kirkkomme äärivähemmistö, jonka julistuspolitiikka ei jää kenellekään epäselväksi. Tämän ”totuuden” edessä omat piispamme ovat housut kintuissaan.

Parasta mitä kirkolle voisi tapahtua on se, että se tyhjentyisi moniarvoisesti ajattelevista jäsenistään, ja jäljelle jäisivät perinteisen järjestelmän luoneet ja sitä tukevat tahot. Pappiskaanon voisi tuolloin keskenään, täydellisessä yhteisymmärryksessä pohtia kirkon kysymyksiä, ilman haitallista kirkkokansaa; mukana voisivat olla ne papit, joille voidaan vielä maksaa palkkaa. Kaikki muut voisivat olla muissa töissään tai vain luovasti jouten, aivan paljasjalkaisina Kristuksen lapsina maailmalla.

Kuten Tervokin, myös minä eroaisin kirkosta, ellen olisi eronnut jo silloin kun naispapit joutuivat ensimmäistä kertaa kunnolla syrjityksi kirkollisissa toimituksissaan. Päätin, että jos syrjivät, syrjikööt omilla rahoillaan. Pitäisikö oikein liittyä takaisin, jotta voisi erota uudelleen?!

Kirkon pysyvänä liturgisena värinä näyttää olevan edelleen musta. Valkoiseen on vielä pitkä matka. Ehkäpä liian pitkä. Uskokoon ken tahtoo ”uudistuksiin”. Minä en usko, näihin näennäis-uudistuksiin.

P.S. Tiesittekö, että 10% saksalaisista on sitä mieltä, että natsit toimivat joissakin asioissa ihan mainiolla tavalla ja mukiinmenevästi?! Kansleri Angela Merkel kuulemma kauhistelee tulosta. Pelkona lienee se, että historia toistaa itseään. Kannattaisikohan kysäistä myös suomalaisilta, meillähän on perinteessämme ollut olemassa niin ikään erittäin vahva natsisympatia… Tästä, vähemmän hienostuneesta, historiallisesta Suomi-brändistä on viimeisimmäksi kirjoitellut Antero Holmila tutkimuksessaan.