ja puhe senkun hidastuu

joskus muinoin amerikoissa puhuttiin pizzaindeksistä. se tarkoitti sitä, että toimittajat vahtasivat valkoisen talon portilla pizzataksien liikettä. kun syötävää alkoi virrata sisään, se tiesi jotta kohta tapahtuu maailmalla.

talvivaaran ja laman harmaannuttavissa pienissä ympyröissämme löytyy niin ikään indeksi, puhenopeusindeksi. kun pr-ammattilaiset yrittivät vaikuttaa pääministeri stubbin lievästi tulkittuna levottomaan julkikuvaan säätämällä levyn kierrosnopeutta alaspäin, siitä tulikin päättymätön jatkumo.

nyt stubbin puhenopeuden syöksykierre ei otakaan oietakseen. mitä enemmän huonoja uutisia tulee, sitä hitaammaksi päämiehemme puhe tuppaa käymään. kun itä-ukrainan tilanne pahenee, talous syöksyy ja paavinkin ennakoima maailmanrauhan järkkyminen uhkaa, stubbilta jää varmuudella yhdellä sunnuntain siunaamalla haastattelutunnilla lause kesken. ”kyllä..me…kokoomuksessa…..osa-taan…….” jää nähtäväksi milloin se tapahtuu.

paavihan todellakin ennakoi kolmatta maailmansotaa alkavaksi piakkoin, jotakin merkittävää vatikaanin veronkiertäjien ja pedofiilien joukossa tehdäkseen. koska nyky-yhteiskuntamme jess-jess-fantastista -käyttöideologiaan, tosin jo menneeseen, kuuluu alituisen positiivinen itsepetoksen vaade, voidaan sanoa vaikka näin, tähän lopuksi: jos nyt maailmansota alkaisikin, se tarkoittaisi hyviä uutisia ainakin pekka perälle. nikkeli on aina tavannut tehdä kauppansa hässäköissä. kukapa olisi petsamon nousun ja tuhon unohtanut?!

hyvinhän tämä, mitäs ne pojat…

talvivaara konkurssiin tänään, hallituksella ratkaiseva luottamusäänestys huomenna. eipä ihme jotta pääministeri stubbin puhetapa eduskunnan kyselytunnilla muistutti kylli-tädin iltasatua. stubbin aksenttia saattaa voida kutsua brechtiläisesti vieraannutetuksi. nyt tarvitaankin defenssejä mieleen, että todellisuuspako voisi vielä jatkua edes joulunpyhiin saakka. ikävää jos kulutusjuhla pääsee kärsimään tämmöisistä. voi tulla hyvässä lykyssä kulutuslama jos ei varota.

talvivaara, josta eräät tahot jaksoivat muistuttaa vuosikausia, tulee kaatumaan valtion syliin, kuten ennakoitua on ollut. ensivaiheen kustannus on sama 200 miljoonaa euroa joka yhtiöön on jo upotettu aiemmin, kertoo meille ministeri vapaavuori. tämän ensivaiheen jälkeen koittaa ensimmäinen kevät ilman perää. vesimäärä lienee samanmoinen kuin aiempinakin keväinä, joten siitä se alkaa: ympäristötuhojen minimointi. kun ohjaksissa on valtio, kaikki pitää luonnollisesti tehdä ilman laittomuuksia. paikallinen ely-keskus saa lomaa. arvioitu kustannus kaikkinensa on noin puoli miljardia. ensi vuonna.

jos nyt ollaan aivan loogisia, toimitusjohtaja perälle pitäisi nyt alkaa suunnitella virkaa tai tointa solidiumissa, ennen uuden yrityksen perustamista. sen mahdollistaa poliittisen muistin pituus joka on kaksi kuukautta. ympäristötuhojen suhteen muisti saattaa olla talvivaaran tapauksessa muutamia kymmeniä vuosia. täytyy sanoa, ettei vihreiden lähtö hallituksesta olisi saattanut sattua parempaan aikaan. entinen ympäristöministeri niinistö on varmuudella onnellinen mies. on hyvä, että edes yksi onnellinen löytyy. hän kätkenee onnensa, luulisin.

mitäköhän muuten niin ikään entinen ympäristöministeri, talvivaaran suursijoittaja ja nykyinen perheenäiti itä-helsingistä, paula lehtomäki, tuumii hiljaisessa mielessään. olisikohan jotakin siihen suuntaan jotta ”voihan nenä mikä reissu, mutta tulipa tehdyksi”… hänen ohellaan tilannetta miettii aika moni muukin yksityissijoittaja.

Lehtomäen lähtöselvitys

Stig ombord – merellä on sitten mukavaa! Keskustaväki risteilee Itämerellä miettien muun muassa sitä, miten ihmeessä Soinin saisi pysäytetyksi. Timo Laaninen toivoo lisäksi Keskustaa riivaavan ”sisällissodan” päättymistä ja velkojen muuttumista saataviksi.

Kaikki Lemmenlaivassa esitetyt toiveet lienevät kuitenkin kohtuullisen utopistisia toteutumistodennäköisyydeltään.

Paula Lehtomäen keinunta merellä näyttäisi olevan keskimääräistä rajumpaa. Kyseessä ei tarvitse olla edes ne tunnetut ylimääräiset drinkit, vaan epävarmaan etenemiseen riittää tällä kertaa sana Talvivaara. Talvivaara on se nimenomainen kaivosyritys, josta Lehtomäen suku omistaa osan.

Lehtomäki ei muista, tuliko osakkeiden ostopäätös ajankohtaiseksi ennen vai jälkeen 9.2.2010. Tuona ajankohtana kaivosyhtiö ilmoitti alkavansa rikastaa kaivostuotteista myös uraania. Tässä suhteessa Lahtomäki on saman dementikkoklubin jäsen kuin muutkin keskustalaiset kumppaninsa. Vallaton mielikuvitus antaa kuitenkin kuvan ostopäätöksestä juuri samoihin aikoihin kun kaivosyhtiön yhteydenotto uraanirikastusasiassa ympäristöministeriöön tapahtui. Lehtomäen tehtävänä on kiistää asia yhä lyhenevän ministerikautensa loppuun saakka.

Voiko asia saada Itämeren risteilyä vakavamman kulkureitin?! Voisi hyvinkin ajatella, että kyllä voisi. Lehtomäki voi pahimmillaan päätyä samaan ministerivastuulain edellyttämään tilanteeseen kuin Vanhasen Matti omissa puuhissaan. Tarvitaan vain todisteet siitä, että Lehtomäki on esimerkiksi aamiaispöydässään vihjannut rakkaalle aviomiehelleen, jotta kohta säteilee kotokunnailla siihen malliin, jotta!

Aviomiehen tehtävänä on ollut puolestaan varmistaa perheen toimeentulo, lasten koulutuskustannukset  ja anopin kohtuullisen pitkät vanhuudenpäivät ropsauttamalla itselleen reilun osakesalkun, lapsille hieman pienemmät ja anopille mikä muilta on jäänyt. Rahaa pitää perheelle ansaita, eihän se kykene elämään pelkästään vanhempien niukoilla tuloilla.

Lehtomäki on viimeisimmän tiedon mukaan jyrkkien kiistämistensä jälkeen päättänyt lopettaa julkisen keskustelun mahdollisista sisäpiiriongelmistaan. Se onkin varmaan luja päätös, joka pitää, ainakin siihen saakka kunnes laiva on laiturissa. Kuten tiedämme, tämänkaltaiset keskustelut tuppaavat jatkumaan ja syvenemään, hartaista toiveista, päätöksistä tai ilmoituksista huolimatta. Tästä mediaan liittyvästä totuudesta pitäisi jo Lehtomäenkin olla selvillä.

Keskusta on noussut jo kaikkien aikojen kärkisijalle epämääräisten rahoitussotkujen listalla. Nyt näyttää alkavan uusien urien aika. Keskusta näyttää nyt tekevän edustajiensa kautta myös interventiota bisneksen kovimpaan ytimeen, uraaniliiketoimintaan. Kannattaisikohan finanssivalvojan käydä varmuudeksi läpi koko osakesijoittajien lista. Siis edes se, mikä on julkinen ja näkyvillä. Suurin osa omistuksistahan on perinteisesti ulkomaisissa lähteissä, joissa mukana on, perinteisesti, myös kotimaiset rahamiehet ja -naiset. Missä on esimerkiksi Pekkarisen perheen omistukset – uraanissa vai turvatuotteissa?!

Lehtomäki on profiloitunut itse ympäristöministerinä, jonka kaltaista Suomen historia ei tunne. Takana ovat päätökset niin luonnonsuojelualueiden rakentamisesta kuin täysin kyljelleen menneestä pienpuhdistamolaistakin. Herää kysymys, miten altis Lehtomäki itse asiassa onkaan lobbaukselle. Saattaisi hyvinkin kuvitella, että aika altis.

Lehtomäki osoittaa omaavansa kuitenkin myös vanhasmaista ennakointikykyä. Ehkä alitajuntainen viesti omista ominaisuuksista, aiemmista, vielä tuntemattomissa olevista puoluerahoitustapahtumista, ja ennakointi tulevista riskeistä ehkäisi Lehtomäkeä suostumasta Keskustan puheenjohtaja- ja pääministerikamppailuun. Jos Lehtomäki olisi ollut puheenjohtajakisassa mukana, hän olisi nyt Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri. Samalla hän olisi samassa lirissä, missä Matti Vanhanen olisi, jos olisi vielä pääministeri. Molemmissa tapauksissa Suomessa olisi hallituskriisi. Onneksi molemmat ministerit ovat osanneet ennakoida.

Kaikesta päättäen Keskusta ei saa löydettyä risteilyllään Soinia jarruttaavaa lääkettä. Soini vyöryy porukoineen kuin katujyrä sitä mukaa kuin valtapuolueet möhlivät. Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjasta voi tulla äänestäjää kohti halvin kampanja kautta aikojen. Myös Keskusta toivoo Laanisen suulla halpaa kampanjaa, mutta lähinnä vain sen vuoksi, että puolueen kassa on typösen tyhjä. Kokoomuksella olisi kyllä rahaa, mutta äänestäjäkato taitaa vaivata myös kykypuoluetta, eikä sitä välttämättä rahalla paikata. SPP:llä ei näytä olevan enempää kykyjä kuin rahaakaan. Mutta onneksi on edes Onnea, Urpilainen ja Junger.

Oma vaaliteemani olisi, jos olisin ehdokkaana: Miksi äänestäisit minua tai muitakaan koltiaisia?! Mutta onneksi en ole ehdokkaana. En myöskään tarvitse vaivata päätäni miettimällä, kuka olisikaan se rehellisin poliitikko. En nimittäin edelleenkään aio äänestää ketään. Tyydyn mieluusti kohtaloon ja siihen kuinka muut vaalikentillä päätöksiään tekevät. Heille kaikille toivotan onnea ja menestystä valitsemillaan teillä!