käki vai satiainen

sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.

keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.

miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.

osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…

kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.

no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa

Ihmisvihan syntysijoilla

Aivan ensinnäkin – kiitokset kolumnisti Jari Tervolle – joka sanoi neljässä minuutissaan sen, mihin moni ei pysty koko elämässään.

Ylen kakkosen homoillassa profiilinsa rehellisesti omalle tasolleen nostanut kansanedustaja Päivi Räsänen puolusteli sanomisiaan sillä, ettei hän käyttänyt ollenkaan rankkaa kieltä diskriminoidessaan homot maan rakoon. Kuten Tervo asian ilmaisee, kyse ei ole enää syrjinnästä, vaan ennemminkin ihmisvihasta. Olen samaa mieltä.

Ajattelen, että ehkäpä tulee vielä aika, jolloin Räsänen antaa tulla ilmoille ne loputkin ajatuksena syvimmästä sielustaan. Sitten voidaan vertailla Räsäsen näkemyksiä esimerkiksi 1930-luvun Saksassa valtaa saaneisiin vastaaviin näkemyksiin. Jotta onko Räsänen rankemmassa luonnossaan samoilla linjoilla ihmisarvokysymyksistä, tai vaikka eugeniikasta, ihmisen jalostamisen tieteestä, kuin näiden ”arvojen” ja aatteiden puolesta taistelleet fasistit.

Lisää siis toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia; näillä perustiedoilla ei vielä voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Tutkijan roolissa pitää saada lisää dataa. Lisää toivon kuulevani Räsäsen ajatuksia myös siksi, että Eroa kirkosta -sivuston kestokyky saadaan julkisesti koetelluksi. Se kiinnostaa niin ikään.

Piispat vetoavat par´aikaa paniikissa ohjelman ansioista kirkosta eronneisiin, nyttemmin jo 15 000 ihmiseen. Huoli on aiheellinen. Perusteenaan vetoomukselleen piispat antavat ymmärtää, että kirkosta eroamisen sijaan kansalaiset voisivat alkaa vaikuttaa kirkon sisällä. Höpön ja löpön, lausun tuohon! Moni on kurkottanut kuuseen ja kapsahtanut katajaan siinä puuhassa.

Kirkossa on vaikutettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan siihen pisteeseen kuin on suinkin pystytty. Mukana vaikuttamassa ovat olleet niin piispat, papit kuin lukkaritkin. Joku maallikkokin on puikahdellut vaikuttajien  joukoissa. Tasa-arvo, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta ei ole kuitenkaan evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme toteutunut kuin nimeksi. Nyt näyttää myös ihmisarvo olevan katkolla. Naispappeja syrjitään eniten, sitten tulevat kaikki muut kristittyjen joukosta haitallisesti erottuvat ryhmät. Lisää syrjittäviä ryhmiä keksitään kyllä…

Miksi vaikuttaminen kirkon sisällä on niin vaillinnaista?! Siksi, että kirkon hallinto marssii edelleen kirkon virkamiesten ja kirkollisen, erittäin raskaan päätöskoneiston tahdissa. Tämä järjestelmä mahdollistaa pienien ääriryhmien painostustalkoot uudistuksia vastaan. Rautasaappaiden kolina kuuluu sisälle asti.

Esimerkkinä voidaan pitää herätysliike SLEY:tä, joka edelleen, verorahoilla, syrjii muun muassa naisia joukossaan. Ja muuallakin kirkossa. Toisena esimerkkinä voidaan pitää ”Luther-piispa” Väisästä, joka vihkii yhä edelleen fundamentalistipappejaan liukuhihnalla, itse asiassa kirkkomme statuksen sisällä. Väisäsen takana on kirkkomme äärivähemmistö, jonka julistuspolitiikka ei jää kenellekään epäselväksi. Tämän ”totuuden” edessä omat piispamme ovat housut kintuissaan.

Parasta mitä kirkolle voisi tapahtua on se, että se tyhjentyisi moniarvoisesti ajattelevista jäsenistään, ja jäljelle jäisivät perinteisen järjestelmän luoneet ja sitä tukevat tahot. Pappiskaanon voisi tuolloin keskenään, täydellisessä yhteisymmärryksessä pohtia kirkon kysymyksiä, ilman haitallista kirkkokansaa; mukana voisivat olla ne papit, joille voidaan vielä maksaa palkkaa. Kaikki muut voisivat olla muissa töissään tai vain luovasti jouten, aivan paljasjalkaisina Kristuksen lapsina maailmalla.

Kuten Tervokin, myös minä eroaisin kirkosta, ellen olisi eronnut jo silloin kun naispapit joutuivat ensimmäistä kertaa kunnolla syrjityksi kirkollisissa toimituksissaan. Päätin, että jos syrjivät, syrjikööt omilla rahoillaan. Pitäisikö oikein liittyä takaisin, jotta voisi erota uudelleen?!

Kirkon pysyvänä liturgisena värinä näyttää olevan edelleen musta. Valkoiseen on vielä pitkä matka. Ehkäpä liian pitkä. Uskokoon ken tahtoo ”uudistuksiin”. Minä en usko, näihin näennäis-uudistuksiin.

P.S. Tiesittekö, että 10% saksalaisista on sitä mieltä, että natsit toimivat joissakin asioissa ihan mainiolla tavalla ja mukiinmenevästi?! Kansleri Angela Merkel kuulemma kauhistelee tulosta. Pelkona lienee se, että historia toistaa itseään. Kannattaisikohan kysäistä myös suomalaisilta, meillähän on perinteessämme ollut olemassa niin ikään erittäin vahva natsisympatia… Tästä, vähemmän hienostuneesta, historiallisesta Suomi-brändistä on viimeisimmäksi kirjoitellut Antero Holmila tutkimuksessaan.

Apinoiden planeetta

Hyvää helatorstaita kaikille! Juhlapäivä onkin ihan kokonainen, kuten nimikin sanoo. Ja pyhä, kuten nimi sanoo niin ikään. Hela hela vaan ystävät, mutta jättäkää ihmeessä puukot tuppeen!

Pyhiä meillä tuntuu riittävän, jos ripustautuu lippu-indeksiin. Lippu-indeksi tarkoittaa saloissa hulmuavaa suomenlippua. Suomenlippu hulmuaa nykyisin saloissa melkein jatkuvasti.

Pitäisi kehittää lippu, joka kestää salossa jatkuvasti, rispaantumatta, ylös-alas laskematta, sillä juhlapyhiä ja liputuspäiviä tulee taatusti lisää. Juhlaintoiset, ja arkipakoiset suomalaiset tykkäävät juhlia kuin apinat banaanikuormassa.

*

Onnea onnea myös Idalle 47 000 000 -vuotissynttäreiden johdosta! Ida löydettiin äskettäin erään keräilijän takkahuoneen seinältä. Keräilijä oli myynyt lopulta fossiilinsa siihen kyllästyttyään oslolaiselle tutkijalle, joka havaitsi melkein ensisilmäyksellä, että kyseessä on hänen isoisoisoisoiso-jne-isotätinsä Ida.

Minä uskon tuon jutun ihan täysin, muun muassa kun katselen ympärilläni toimivia ihmisiä – ja peiliin.

Minulla ja Idalla on muuten samanlainen peukalo, varvas ja nilkkaluu. Meillä on ilmeisesti myös aika lailla sama ruokavalio. Mutta toisin kuin Ida, minä olen vielä hengissä, ja saan apinoida rauhassa. Vain Idan päähän on pudonnut kookospähkinä. Minä vain vaikutan siltä.

*

Uskon Idaan ihan yhtä tiukasti kuin agnostikkona uskon jumalaan. Paitsi sillä erolla että Idasta on olemassa reliikki.

Uskon Idaan kun katson uusinta Imagen numeroa ja lehden kantta. Siinä esiintyy SDP:n puheenjohtaja Urpilainen sairaanhoitajan asussa ja injektioruisku kädessä.

Ihan hyvä mediaveto – ainakin niistä jotka tykkäävät mustasta huumorista ja massamurhista. Olletikin juttu on tehty ennen tämän hetken tietoa eräästä tietystä helsinkiläisestä perushoitajasta, joka rakasti vanhuksia – kuoliaaksi asti…

Juttu on varmaankin tarkoitettu vastavedoksi kokoomuksen ”työväenaatteelle”. Sellaisena vastavetona taisi  sisarhentovalkoisen Jutan juttu kuitenkin haihtua kuin tuhka tuuleen.

Muinoinen Verkkosukkahousu-Jutta oli ehkä sittenkin parempi hahmo. Molemmat  Jutta Urpilaisen luomat hahmot viittaavat kuitenkin yhteen ja tiettyyn suuntaan. Eikä se suunta liity valtiollisiin asioihin kuin ehkä alapuolisia asiainkokonaisuuksia koskevan marginaalilainsäädännön kautta.

Muilta osiltaan hahmot liittynevät jotenkin tiedostamattomiin tajunnanosiin ja freudilaisiin lipsahduksiin…

*

Uskon niin ikään Idaan kun kuuntelen poliitikkojemme lama-arvonnan edistymistä. Reilusti kaksi vuotta olemme eläneet täydessä lamatietoisuudessa ja syvenevässä taantumassa, valistuneemmat havainnoitsijat jo neljä, mutta suurin osa johtajistamme leikkii vielä aivan jotakin muuta.

Toivottavasti siis vain leikkivät; muuten juttu kävisi liian vakavaksi, jos kävisi ilmi, etteivät he oikeasti ymmärrä.

Lähes päätoimisena Vanhas-kriitikkona annan nyt tälle loputtoman tuotteliaalle aihe-generaattorilleni kuitenkin tunnustuksen: pääministeri Matti Vanhanen epäili eilen, ettei lama olisikaan vielä syksyllä aivan ohi. Hienoa ja perin juurin kognitiivis-analyyttistä!!

Nyt Vanhanen ja Katainen mittelevät sitten siitä, elvytetäänkö syksyllä vai ei. Onko valtion kassa tyhjä/täysi/täysin tyhjä/puolitäysi/enosaasanoa/paikalla/poissa/matkoilla/jatkoilla/ehkä saunassa/jossakin muualla…

Toinen, tosin yhtä lievä hatunnosto Vanhaselle menee lausunnostaan suunnitellusta mediaverosta. Oivallista ja melko rohkeaa on todeta sama kuin 95% suomalaisista: mediavero on laiton ja täysin epätasa-arvoinen ja lisäksi umpiepäoikeudenmukainen hanke.

*

Uskon Idaan myös katsoessani Suomen ortodoksien Isä Mitro -jahtia. Olisiko nyt niin, että Mitro on viemässä joltakulta kirkon isältä jonkin rahakkaan hallintopaikan ihan nenän edestä?! Vai onko syynä mediapalstaepätasapaino kanonisen lain näkökulmasta katsottuna…

Onko kirkonmiesten media-addiktio syvenemässä siihen pisteeseen, ettei kestetä enää yhdenkään muun tunkemista samaan sivukiintiöön, vaikka se joku kuuluisi samaan veljeskuntaan?! Kukaan piispoista ei enää leiki Mitron kaaaa, kuka mistäkin salatusta syystä.

Onkohan Isä Mitro muuten Vapaa-rappari, kuten muut kuuluvat pitkälti olevan. Paitsi evankelis-luterilaisen kirkon piispa Ville Riekkinen, joka osaa kuulemma muurata ihan ilman ”veljiäkin”.

Kyllä näiden isien, veljien, sisarten, entisten serkkujen ja muiden idojen kanssa on maallikko ihan ihmeissään. Voi vain todeta, että lapsuudesta tuttu Apinoiden planeetta on kuin onkin aivan relevantti ja validi tulevaisuuskuva.

*

Mitä eroa on muuten validilla ja valiumilla?! Vain toisella voi nukuttaa mummon. Toinen rauhoittaa tutkijan.

Ylen epätasa-arvoinen mediavero

Noin 600 000 suomalaista elää kotitalouksissa, joiden käytettävissä olevat nettotulot jäävät alle suhteellisen köyhyysrajan.

Edellä olevan tietämyksen varassa voidaan Ylen kehittämää mediamaksua arvioida hieman ohi perinteisen mediakritiikin ja julkisen tiedonmuodostuksen periaatteen. Mediamaksua voidaan niin sanotusti tarkastella ennemminkin määrällisestä kuin laadullisesta tarkastelupisteestä.

Meille on annettu nyt tieto, että uusi mediamaksu, jota sen eittämättömän pakollisuuden vuoksi voidaan mediaveroksi kutsua, olisi aluksi 175 euroa. Summa tuntuu pieneltä niistä, jotka ovat töissä ja joilla on keskimääräiset tai sitä suuremmat nettotulot. Suurelta se tuntuu niistä, etenkin köyhistä yksineläjistä, joiden tulotaso on erittäin alhainen.

Mediavero on luonnollisestikin tuon 175 euron suuruinen vain alussa. Kun perimistoiminta vakiintuu, nousee taksakin.

Aivan samalla tavalla kuin on käynyt muissakin, jopa aluksi ”ilmaisissa” palveluissa, niiden muodostuttua välttämättömiksi tarpeiksi. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka erilaiset pankki- ja maksukortit, joita ilman ei voi elää kohta kukaan.

No mitä tekevät ne 600 000 ihmistä ja enemmän, joiden tulot alittavat suhteellisen köyhyysrajan, joka yksinasuvalla on noin 1000 euroa kuukaudessa…

Tietenkään uusi mediavero ei kosketa koko tuota joukkoa, onhan mukana yksilököyhien lisäksi myös köyhiä perheitä ja muita yhteenliittymiä, jotka voidaan lukea samassa talousyksikössä eläviksi. Tässäkään tapauksessa yhdessä koettu köyhyys ei kuitenkaan tee yhtään rikkaammaksi.

Luulisin, että suurelta osin uuden mediaveron tulee köyhien puolesta maksamaan valtio ja kunnat. Siis niiden puolesta, jotka kykenevät häpeältään tai muilta syiltään vääntäytymään toimeentuloluukuille.Ne jotka eivät moiseen kykene, maksavat veron ja säästävät summan jostakin muusta elämänalueensa kuluista. Esimerkiksi lääkäripalveluistaan tai lääkkeistään.

Useille näistä ihmisistä vero on lisäksi täysin uusi. Köyhät keskellämme eivät tähänkään saakka ole surffailleet netissä tai katsoneet laajakuvatelevisioita. Eivätkä veron myötä tule varmuudella edelleenkään katsomaan.

Heidän kosketuspintansa Ylen riippumattomaksi ja laadukkaaksi mainostettuun tiedonvälitykseen jää Helsinki-Vantaan lentoaseman infotaulujen varaan. Jos joku köyhä nyt sattuisi joutessaan hyppäämään vaikkapa New Yorkin koneeseen.

Tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi mediaveroa ei voida laskea silläkään perusteella, että saman 175 euroa maksavat niin 750 euroa kuukaudessa tienaava rouva Y kuin 75 000 euroa kuukaudessa tienaava herra X. Mediaverohan ei ole progressiivinen vero, joka alenee tai kohoaa tienattujen eurojen suhteessa.

Epäilen tosin, ettei tuo samainen herra X maksa itse edes mediaveroaan. Kuten hyvin vähän muutakaan kuluttamaansa.

Mikä olisi oikea Ylen toiminnan rahoitusperiaate?! Mahdollisuuksia on kaksi: maksukorttijärjestelmä tai valtion budjettirahoitus. Eikä enempää selittelyä tarvita. Näin vain olisi oikein ja kohtuullista. Kaikkien kannalta.

Laki ei voi olla hyvä laki, ellei sen sääntelyn toteutus ole lopputulokseltaan oikein ja kohtuullista. Huonoja, kertakäyttöisiä lakeja meillä jo on, niitä emme tarvitse lisää.

Marginaalit Maalle, Mars !?!

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Tulevaisuuden tutkimuskeskus pohtivat yhteishankkeessaan ”Green Care – terveyttä ja hyvinvointia maataloudesta” sitä, miksei Suomessa maataloutta ja sosiaalialaa voisi yhdistää kuten Hollannissa, jossa toimii jo yli tuhat Green Care -tilaa.

Hollannin mallissa yhdistetään luonto, eläimet, ohjaus ja hoiva palvelemaan erityisryhmiä kuten muun muassa oppimisvaikeuksista kärsiviä, kehitysvammaisia ja vanhuksia.

Heti kärkeen muistutan tajuavani kristallinkirkkaasti, miten hyvä idea on, Hollannin mallissa. Siihen olen jotakuinkin tutustunut.

*

MTT:n raportti ennakoi Green Care -palvelujen kysynnän kasvavan samaan tahtiin kuin sosiaali- ja terveydenhuoltoa yksityistetään. Ajatuksena on, että uudet yritykset tarjoaisivat työmahdollisuuksia hoiva-alan koulutuksen omaaville emännille ja isännille.

No mikäs tässä nyt antaa aihetta kritiikille?! Muutama seikka kannattaa huomioida, ennen kuin tästä innovaatiosta suunnitellaan samaan tapaan valtaistuvaa ideaa kuin oli aikanaan ”tehostettu palveluasuminen”, joka toiminnallisena järjestelmänä on vieläkin lapsenkengissään, odottaen epätoivoisesti uutta kehityspursketta.

Tehostetulla palveluasumisella yritettiin siirtää ja yritetään siirtää edelleenkin vanhuspalvelujen kustannuksia valtion maksettavaksi. Näin siis yksinkertaisimmillaan. Erään kunnanjohtajan lausetta siteeraten ”kannattaa toimia vielä kun valtion piikki on auki”.

Luvattuja, ja asianomaisen asetuksenkin vaatimia palvelu- ja hoivamuutoksia ei toteuteta kuin suurimpien kaupunkien tehostetun palveluasumisjärjestelmän piirissä.

Pienemmissä kunnissa entisen vanhainkodit ovat kokeneet usein ”yhden yön ihmeen”. Vielä illalla vanhainkoti on ollut vanhainkoti, ja aamulla senioreiden herätessä vanhainkoti onkin muuttunut tehostetun palveluasumisen yksiköksi. Simsalabim!

Tästä ihmeestä olen itsekin kirjoittanut aikanaan pari riviä otsikolla ”Vanhustenhoidon hokkuspokkus”.

*

Suomeen sovitettavassa Green Care -mallissa ole muuta eroa Hollannin malliin kuin pari pientä kuuluisaa kulttuurieroa: kulttuuriero marginaaliryhmiin suhtautumisessa ja kulttuuriero hoivakäsityksissä, jotka ovat muodostuneet viimeisimmän sadan vuoden aikana. Tai pidemmän.

Verrataan vaikka varmistukseksi hollantilaista suhtautumistapaa ja asennetta elämään yleensä, tasa-arvoon, rikollisuuteen, huumeidenkäyttöön, sukupuolisuuteen, taiteeseen, arkkitehtuuriin, ajattelun vapauteen, ja niin edelleen…  Siis kaikkeen siihen, mitä muun muassa meillä Suomessa on Hollannin malleissa kritisoitu.

Lista on miltei loputon ja sellaisenaan Suomeen suhteutettuna masentava. Muun muassa juuri tämän vuoksi mallien siirtäminen totaalisten kulttuurierojen yli ei ole missään mielessä järkevää. Tämä on todettu aiemminkin. Esimerkiksi uskontojen välisissä prosesseissa.

*

Uskon, että MTT:n esittelemä ideologiahypoteesi tulevaisuusnäkyineen on melkein vilpitön. Siis melkein vilpitön. Jos idean esittelijänä olisi MTK, voisin sanoa melkein samoin.

Kuten raportissa tulee julki, yhtenä Green Care -toiminnan seurausvaikutuksena olisi maatilojen toiminnan elvyttäminen, ja työn lisääminen maataloudessa toimiville yrittäjille. Mikä siis ei ole laisinkaan paha asia. Noin ylipäätään.

Luulenpa kuitenkin, että tuo lähes tulkoon sivuvaikutuksena lanseerattu ”maaseudun elvytysvaikutus” saattaa olla tässä ideassa kuitenkin se pääasia, onhan raportin ytimessä  kehittää ”tulevaisuuden mahdollisuus maaseudulle”.

*

Niin vanhustenhoivassa kuin vammaistenkin osalta jo vuosien toivottu tavoite on ollut integroida nämä ihmiset luontevasti normaaliin elämään. Elämänyhteyteen ns. terveiden ja kaikenikäisten kanssa.

Suomessa, toisin kuin Hollannissa ja esimerkiksi Tanskassa, erillisryhmät on kuitenkin aina pyritty sijoittamaan ”muualle”. Sanoohan suomalainen kansanperinnekin ytimekkäästi ”poissa silmistä, poissa mielestä”.

Tämän kulttuurisen tosiasian läpi tarkasteltuna raportin idea ei olekaan enää niin vilpitöntä laatua.

*

Vanhukset, vammaiset ja muut yhteiskunnan kannalta tuottamattomat tai kiusalliset ryhmät voivat hyvinkin onnistua elvyttämään maaseudun tilat emäntineen ja isäntineen. Toiminnallisesti huippuunsa viritettyjä yksiköitä tuntee historia lukuisia. Kaikkein kuuluisimmat maaseutu-toimintayksiköt ovat aikanaan löytyneet Saksasta ja sen ”yhteistoiminta-alueilta” 1930-luvulta 1940-luvun puoliväliin.

Hoiva-ala ei kuitenkaan ole ala, jolle putkahdetaan heinäkasoista, paloautojen penkeiltä tai vaikkapa markettien kassoilta. Hoiva-alalla harjoitetaan suunnitelmallista, korkealuokkaista toimintaa, jota toimintaa varten pyritään räätälöimaan toimintaan parhaiten soveltuvat tilat ja ympäristöt.

MTT:n raportin ”rakennukset uusiokäyttöön” -teema on arveluttava: entisen navettarakennuksen ”räätälöiminen” vanhuspalveluyksiköksi ei kyllä kuulosta oikein houkuttelevalta järjestelmältä, vaikka karja ja vanhukset olisivatkin tietyssä mielessä yhteensovitettavia käsitteitä, ainakin valtionhallinnon suunnitteluyksiköissä.

Jo vuosia sitten kunnat markkinoivat entisiä lakkautettuja kyläkoulujaan ”vanhuspalvelukodeiksi” tai mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien ”lepokodeiksi”.

*

Yksinkertaisesti ilmaistakseni: raportin ajatuksia voi hyvinkin pohtia, ja pitääkin, totta kai. Muistaen kuitenkin sen, että Suomi on siirtynyt lopullisesti pois ruoti-järjestelmästä ja syytingistä.

Muistettava on myös se, että Suomi on pysyvästi urbanisoitumassa: jo suurin osa ihmisistä asuu ja elää asutuskeskuksissa tai niiden laitamilla. Kehitys on ollut selkeä ja tavoiteltu: valtio on jo vuosikymmenen ajan lakkauttanut päätöksillään maaseutua.

Tätä vuosikymmenten suunnitelmallista toimintaa ei kumota sillä, että suomalaiset marginaaliryhmät siirretään pikku hiljaa sinne missä tuuli soittaa koivujen latvoissa ja suolta nousee huuru. Poissulkematta sitä, että joillekin edellämainitut luonnonilmiöt edustavat nostalgiaa parhaimmillaan.

*

Marginaaliryhmille ja entistäkin suuremmalle vanhusten joukolle on taattava ennen kaikkea turvalliset olosuhteet niissä elinpiireissä, missä nämä ryhmät ovat ennenkin tottuneet elämään. Vanhuus tai vammaisuus ei voi olla kriteeri joutua siirtouhan alle.

Totta kai, Suomen kunnat ovat lirissä marginaaliryhmineen ja vanhusongelmineen. Mutta semmoista se on, elämä.

Elinkaariasuntoja ja laadukkaita pienryhmäkoteja on rakennettava, ja ihan kauniisiin ympäristöihin. Laadukkaita palveluja on muodostettava ja niitä on valvottava.

Jokaisen on voitava elää elämänsä loppuun suurin piirtein oman elämänhistoriansa viitoittamalla tiellä. Niin niiden, jotka ovat kaupunkien kasvatteja kuin myös meikäläisten, joilla on multaa varpaittemme välissä.

Itse kuitenkin haluan vanhana kaupunkiin, en lakkautetulle lypsykarjatilalle. Teatteriin on päästävä jalan.

Tunnen kuitenkin muutamia, jotka haluavat päättää elämänsä latojen nurkilla, jopa niiden takana.

P.S. Voi voi, niitä SAK:n poikia: tänään MOT-ohjelmassa kerrotaan ammattiyhdistysten koulutusrahoista, jotka valuvat SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalirahastoihin, ihan Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n luomalla mallilla…

Eiköhän EU:n kannattaisi kieltää vaalirahoitus ainakin Suomessa kokonaan. Emme näytä osaavan erottaa omia ja vieraita euroja toisistaan.

Kynttilä niille, jotka…

…eivät ole linnanjuhlissa, vaan jossakin muualla – jonoissa…

kynttila

Martti Ahtisaaren haastattelu:

http://areena.yle.fi/toista?id=1703420

Heikki Harman haastattelu

http://areena.yle.fi/toista?id=1703629

Ansiotonta arvonnousua

Blogiini tulleiden lukuisten laadukkaiden kommenttien perusteella vaatimaton logiikkani on pistänyt nöyrän tajunnanvirrantarjoajan aavistelemaan, että DOsome-blogini kirjoittajaksi arvaillaan erästä viime aikoina erikoisen esillä ollutta kirkonmiestä.

Selvyyden vuoksi joudun riistämään nyt toivon idun niiltä, jotka luulevat DOsomen olevan esimerkiksi Paavi Benedictus Vatikaanista tai Mikkelin piispa Mikkelistä. Tai mummo, Taivaasta. Tai joku muu merkkihenkilö, kuten Jeesus. Näin ei ole, valitettavasti, tai paremminkin onneksi?!

Kuitenkin tiedoksi Teille aktiivisille, ja näköjään myös poikkeuksellisen välittäville kanssaihmisille: kaikki kommentit on välitetty luottamuksella eteenpäin asianosaiselle. Siksi niitä ei näy nyt, eikä tule näkymään blogini kommenttiosiossa. Ainoastaan ne painokelpoiset kommentit, jotka ovat tarkoitetut blogistille itselleen tulevat näkyviin.

Parasta jatkoa kaikille osallisille, jotka uskotte vielä tasa-arvoyhteiskunnan mahdollisuuteen. Jatkan muita juttujani koht´sillään. Tiedä häntä vaikka minua luultaisi kohta Putiniksi tai peräti Obamaksi;) Toivottavasti ei kuitenkaan Paliniksi, koska se luulo jos mikä ei piristäisi kannustuksesta puhumattakaan. Toivottavasti joku nyt luuli toisinpäin:D

Perhealbumin kätköistä

Tarkoituksena oli kirjoittaa Imatran seurakuntauutisten kunniaksi Raamatun naisista, Jeesuksesta ja Mikkelin Piispasta.

Yritin etsiä jutun kuvitukseksi albumistani kuvaa mummostani, joka oli ihan varmaan jonkun Raamatun naisen näköinen. En löytänyt. Mutta sen sijaan löysin jutun huvitukseksi lähes kaksoisolennon Vatikaanista.

Mummo oli muuten samanoloinen, mutta taatusti rehellisempi ja suorempi kuin nämä korkkiruuvi-kirkkoisät. Ja mummolla oli sitäpaitsi paljon tyylikkäämpi hattu.

Etsimisestä olen nyt kovin, kovin väsynyt, enkä jaksa kirjoittaa, vaan vetäydyn mietiskelemään kammiooni ja keljaani. Siksi rakkaat uskonsisaret ja -veljet kaikista uskon ilmansuunnista: nauttikaa varamummoni pyhästä säteilystä täysin siemauksin ja kehittäkää kuvaan sopiva tarinanpätkä. Vaikka semmoinen, jossa uskossaan aitoa ja lujaa ei tällä kertaa syrjittäisi, kuten taas valitettavasti näyttää tapahtuvan ihan piispallisen ennakkoilmoituksen perusteella.

Ladies and Gentlemen, Mr. Pope, The Holy See, The Holy Father Benedict XVI, alias Mummo Only I.

benedictus

Ylitsevuotavaa ystävällisyyttä

Siemens on edelläkävijä. Monessa mielessä. On ollut aina: ennen sotia, niiden aikana ja näköjään myös kauan sotien jälkeen. Milloin on ollut kyse hieman erikoislaatuisemmasta työvoimapolitiikasta, milloin sotateknologiasta, milloin suorasta rahasta.

Saattaisiko Siemens olla jopa jonkinlainen globaalin talouskäsityksen malli myös suomalaisille yrityksille. Siemensin innovaatioihin tutustuessa tulee väkisinkin mieleen meikäläiset vaalirahoituspuuhat ja se kuinka niiden pimeämpi puoli olisi voitu ja voitaisiin vieläkin sujuvasti toteuttaa. Nythän Suomessa pohditaan vain sitä, miten ”yhdistysten” anteliaisuuteen pitäisi suhtautua. Kukaan ei kuulu vielä kyselevän ”epävirallisemman” tuen perään. Sen tuen, joka lienee moninkertainen näkyvään tukeen verrattuna. Tässäpä rahoitusongelmaan oiva ja taatusti kansainvälinen ratkaisumalli, jolla ehkäistään ikävät tilanteet, ainakin hetkeksi!

Ja mitäs Siemensillä oikein on tapahtunutkaan. Siemensin entinen ICN -yksikön johtaja Reinhard Siekaczek sen kertoi: hän kuulemma vain yksinkertaisesti perusti yhtiöön esimiestensä vaatimuksesta lahjusrahaston, jonka avulla peitettiin näiden kannustimien välittäminen. Tavoitteena oli siis organisoida Siemensiin uusi menetelmä lahjusten rahoittamiseksi.

Siekaczek tuotti työkseen tekaistuja laskuja, joiden avulla nostettiin rahaa yhtiön tileiltä. Ja aika hyvin poika työnsä tekikin. Tileiltä on löydetty jo 1,3 miljardin euron edestä epäselviä laskutuksia vuosien 2000 ja 2006 välillä. On siinä joku jotakin saanut, jos lie Siemens maksanutkin.

Taitaa olla meillä Suomessa vielä lapsenkengissä tämä toiminta, vai onko? Vaikka kaikkihan sen tietävät, ettei esimerkiksi Suomen asutuskeskuksia ja kaupunkeja ole rakennettu tietämättä, vaan että homma on ollut hallussa, ja että periaate on ollut ”sulle-mulle-mulle” – järjestelmä. Esimerkkejä löytyy, etelästä pohjoiseen.

Ei ole kaukaa haettua olettaa systeemin pitävän pintansa vielä nykyäänkin. Toisin sanoen rakennuttajat ovat maksaneet päättäjämme ajast´aikaan suopeiksi selvällä rahalla, asunnoilla, hirsimökeillä, matkoilla ja autoilla. Ja ruualla, juomalla ja seksillä, tietysti ja aivan luonnollisesti. Ja miltä tileiltä? No koulutusrahastoista, matkakassoista, materiaalikuluista, PR-tileiltä, ja tietysti – puhtaana käteen.

Lähinnä näistä samoista isänmaallisista syistä liikemiehet rahoittavat mielellään kansanedustajiamme ja kunnanvaltuutettujamme edelleen. Että rakennuksia, asuin- ja liikerakennuksia nousisi tasaiseen tahtiin, ja että ne vielä sattuisivat sopiviin paikkoihin. Sellaisiin, joissa kauppa käy ja kannattaa.

Vapaa-ajan asunnon, tai hyperliikekeskuksen paikka voi esimerkiksi olla yhtä hyvin maaseutuidylli tai kansallismaisemakin, vaikka joku kansallispuisto. Ihan sama, kunhan vain porukkaa riittää. Ja noissa paikoissahan sitä riittää, kun ajoneuvoja ja bensaa riittää. Ihmiset ovat jo tottuneet maksamaan itsensä kipeiksi kaupunkien keskuksissa. Ihmiset ovat kyllästyneet pääsemään rahoistaan liian helposti. Nyt on mukava vaihteeksi tehdä se luonnon helmassa, au naturel. Paluu luontoon, you see!

Mikä olisikaan ihanampi shoppailu- ja rellestyspaikka kuin tunturin helma tai harvinainen lintuluoto. Tai peräti saimaannorpan pesimäalue?! Oi jospa joskus vielä voisi vedellä olusia samalla katsellen luontokappaleiden pesimäpuuhia ja lasten pomppulinnatemmellystä samaan aikaan… Sepä vasta olisikin jotakin sellaista josta saisi kunnon fiilarit! Liito-orava ja Gucci samassa kuvassa – orgastista!!

Tietysti täytyy löytyä ja varmaan löytyykin sellaisia rahoittajia jotka haluavat tukea päättäjiämme täysin puhtaasti, vain demokratian, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Erityisesti edellä mainittuja arvoja pyritään edistämään eritoten pääministerin ja muiden johtavien poliitikkojen tukemisen kautta.

Tämä lienee aivan luonnollista: eiväthän rivikansanedustajat kykene edistämään yhteiskunnallisten arvojen toteutumista samalla tavalla kuin poliittinen eliitti. Vai voiko muka? No en kyllä usko. Kyllä jaloimmista arvoista osaavat huolehtia vain jaloimmat ihmiset. Kyllä parhaimmat airueet isänmaallemme löytyvät valtioneuvostosta ja Säätytalon käytäviltä. Siellä tiedetään mikä Suomi-neidolle ja – pojalle on kaikkein parasta, vaimitensenytoli…

P.S Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKS:n TNS Gallupilla teettämä tutkimus muuten kertoo, että puolet reilusta tuhannesta vastaajasta on sitä mieltä, että kunnallishallinto on elinkeinoelämän toiveiden tahdoton toteuttaja. Kuusi kymmenestä pitää hallintoa näennäisdemokraattisena.

P.S.2 Saadaankohan tänään jo laulaa onnittelulaulu ”Paaaljooon ooonnneeeaaa vaaaan, Kyyyyöööstiii!” Tänään kokoontuu Pyhä Allianssi, Arvonimilautakunta, puheenjohtajansa pääministeri Matti Vanhasen johdolla. A-luokan lautakunnalla on edessään kinkkinen päätöksenteko: tullako vai eikö tulla??!! Siis Kyösti Kakkosesta vuorineuvos, eller nej;)

P.S.3 Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen on viimeisimmän tiedon mukaan pyytänyt Arvonimilautakunnalta, ettei hänen hakemustaan käsiteltäisi vaalirahoituskohun vuoksi. No, jäämme odottelemaan jotakin sopivaa kompensaatiomallia, jonka pääministerimme tilalle kehittelee. Sillä ei kai kukaan tosissaan usko, että asia jää tähän?! Manööverihan kuuluu osastoon ”VPK:n ruiskuosasto”.

Hyvää vointia

Kaksi haastattelua ja yksi lehtiartikkeli liittyvät toisiinsa metkalla tavalla. Eläköityvän Stakesin pääjohtaja Vappu Taipaleen haastattelu radion Ajantasan lauantaivieras -ohjelmassa oli nautittavaa kuultavaa. Yhtä nautittavaa kuin Hannu Lehtilän Lauantaiseurassa vieraana olleen kansanedustaja Claes Anderssonin haastattelu.

Kaksi selkeästi ja pitkäjänteisesti ideologista ihmistä kertoi omaa tarinaansa hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, muiden aiheiden ohessa. Mikä näitä ihmisiä yhdistää? Ainakin yksi selkeä ero ja usea yhteneväisyys.

Toinen on nainen, toinen on mies. Siinä merkittävin ero näiden kahden ajattelijan välillä.

Kumpikin on ollut korkeassa poliittisessa asemassa. Kumpikin on psykiatri. Kumpikin on kirjoittanut paljon, ja puhunut paljon. Kumpikaan ei ainakaan ole perinteisessä mielessä porvarillisesti ajatteleva.

Kumpikin on intellektuelli, riippumatta siitä, onko Paavo Lipponen antanut heille sen statuksen. Molemmat ovat myös kosmopoliitteja. Kumpikin tuntuu myös perin juurin kulturellilta ja inhimilliseltä ihmiseltä. Kumpikin on puolustanut koko uransa ajan hyvinvointivaltioperiaatetta. Molemmat ovat väittäneet, että hyvinvointivaltiomme on rapautumassa tai jo rapautunut.

Helsingin Sanomissa julkaistun Stakesin tutkimuksen mukaan Suomi jää sosiaaliturvan osalta Ruotsin, Tanskan, Saksan, Itävallan, Ranskan, Belgian, Englannin ja Sveitsin jälkeen. Suomalaisten toimeentuloturva on vähentynyt selkeästi kymmenessä vuodessa. Päivärahat, lapsilisät ja toimeentulotuki on pysynyt samalla tasolla hintojen noususta huolimatta.

Yhden lapsen yksinhuoltajalle, joka elää toimeentulotuen varassa jää Suomessa verojen ja päivähoitomaksujen jälkeen kuussa käteen puolet siitä mitä esimerkiksi Tanskassa. Sama suhdeluku pätee ilman työhistoriaa eläkkeelle siirtyneiden eläkkeiden tai leskien perhe-eläkkeiden osalla. Asiakasmaksuja peritään Suomessa eniten. Pitkäaikaishoitopotilaat maksavat Suomessa tuloistaan 80 prosenttia, riippumatta juurikaan hoidon tasosta.

Edellä lueteltujen vertailulukujen yhdistäminen kahden yhteiskunnallisen vaikuttajan, Taipaleen ja Anderssonin kertomiin, antaa ymmärtää selkeiden merkkien ohittamisesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Konkretia on puuttunut, samoin on ollut puutosta systemaattisesta ja loogisesta päätöksentekokulttuurista, jossa vähäväkisimpien ääni olisi kuulunut.

Niin muuttuu maailma, Eskoni. Poliitikot vaihtavat aatteita kuin vaatteitaan. Pääministeri puhuu aiheesta kuin aiheesta tunteettomasti kuin uutistenlukija, muistuttaa Andersson. Samoin hän muistuttaa entisen vasemmistopoliitikko Siimeksen puhuvan paraikaa yhtä vakuuttavasti lääketeollisuuden etujen puolesta kuin ennen vanhaan vähempiosaisten tarpeista. Taipale kuvaa naisten aseman muuttuvat yhteiskunnallisten tarpeiden myötä; milloin on paras kotona, milloin paras työssä.

Kumpikaan haastatelluista ei ole suinkaan osaton aikalaisanalyyseissään. Kuitenkin molemmat ovat uskottavia juuri kantojensa pysyvyydessä. Johdonmukaisuutta kansakuntamme kaipaa, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden oheen. Onnistuuko, kysyy kansalainen. Onko päättäjiemme motivaatio kohdallaan. Vai annetaanko mennä, luokittelun kautta kurjuuteen.