Vuonna 2019 by Matti

Pääministeri Matti Vanhanen oli taannoisessa Helsingin Sanomien haastattelussa aivan turhan vaatimaton.

Täydennänkin siksi tuota Personal future -osiota hieman tarkemmaksi:

Vuonna 2011 pidettiin käänteentekevät eduskuntavaalit: lama oli puhdistanut talouspoliittisen pöydän niin, että Eduskuntaan katettiin säästösyistä paikat vain 50 edustajalle. Ja eihän kaksipuoluejärjestelmä enempää edustusta tarvinnutkaan.

SDP oli liudentunut Keskustaan ja Perussuomalaiset sekä Vihreät Kokoomukseen. Kristilliset yrittivät aikanaan vaaliliittoa ruotsalaisten kanssa mutta sopimusta kaksikielisistä rukouksista ei syntynyt.

Pääministeriksi tuli valituksi, kuten arvioitiin jo vuonna 2009, Suomen tavoitelluin poikamies Matti Tatunpoika Vanhanen.

Presidentiksi valittiin niin ikään odotetusti Sauli Niinistö, joka muutti Mäntyniemeen yhdessä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kävi sitten niin hassusti, että Keskusta ja Kokoomus yhdistivät hynttyynsä ja syntyi yksipuoluejärjestelmä uutta KKK-linjaa edustavan KokoKes-Kusta -puolueen ympärille.

Pääministeriksi tuli valituksi, kuten Helsingin Sanomien vuoden 2009 jutustakin ilmeni, Matti Vanhanen.

Uutta hallitusmuotoa kuvattiin vuoden 2019 Helsingin Sanomien pääministerihaastattelussa ”Kultaiseksi Sateenkaareksi (KuSi)” . Nimi sai alkunsa lähnnä ministerien ikärakenteesta: yksikään ministeri ei ollut ministerivalaa vannoessaan alle 60-vuotias. Vanhin ministeri hallituksessa oli Paavo Väyrynen (73 v), pääministeri Vanhasen (64 v) edustaessa huimapäistä nuorisoa.

Lisäksi Kultainen sateenkaari -nimitystä puolsi se, että Matti Vanhanen oli lopultakin tullut kaapista ulos, ja kihlannut vasta 90-vuotiaan, ikinotkean Aira Samulinin, johon oli tutustunut MTV 3- ohjelmassa ”Tanssii Tähteiden kanssa”.

Ohjelmaformaatti oli sentään vielä säilynyt entisenä: jokainen tanssinopettaja valitsi itselleen oppilaaksi jonkun mediasta tunnetun ”tähteenlennon”.

Tuoreesta suhteestaan Matti oli antanut hellyttävän lausunnon, jossa painotti laajan kokemuksensa sisäistämänä sitä vankkaa tosiasiaa, että ainahan nuoren naisen saa, mutta vain harvoin tosi vanhan, jossa on tunnetusti vara parempi.

Muista poliitikoista voidaan mainita 2000-luvun nousutähti Jyrki Katainen, joka uuden eläkeuudistuksen mukaisesti oli nimitetty Suomen Pankkiin ikääntymään ennen suurempia haasteita.

SDP:n puoluejohtaja Jutta Urpilainen oli puolestaan siirtynyt KKK-puolueen puoluesihteeriksi. Jutta oli uudessa toimessaan kuin KuSi verkkosukassa.

Presidentti Sauli Niinistö jatkoi presidenttinä jo toista kauttaan,  ja edusti Suomea upean vaimonsa ja 10-lapsisen perheensä avustuksella.

Mäntyniemeen oli tehty laajennusosa presidentin kasvan perheen tarpeita silmällä pitäen…

Aion laittaa nyt kristallipalloni astianpesukoneeseen. Näyttää olevan hieman himmeyttä pinnassa. Topista ja Köpistä, puhumattakaan Timo Kallista tai muista KMS ry:n perustajajäsenistä ei näy nimittäin häivähdystäkään?!

2 kommenttia artikkeliin ”Vuonna 2019 by Matti

  1. Hei Topi. Hyvinkään kaupunki osti nyt loput todella Hyvinkään keskustaa eli 20 hehtaaria. Nyt sinulla olisi tilaisuus ainakin pelotella kaupunkia julkaisemalla aikomuksen rakentaa kauppakeskuksen tälle alueelle. Sehän on mahdollistakin, mutta aiheuttaisi aikamoista säpinää täällä. Nykyiseen keskustaan suunnitellut Prisma jne vaatisivat 9 talon purkamista ja niistä on tehty runsaasti valituksia ja ihan aiheesta. Todellinen keskusta sijaitsee jurri tällä Hangon ratapihan alueella ja sinne olisi loistavat liikenneyhteydet. Voisitko tehdä tästä edes jutun paikalliseen Aamupostiin näin aluksi ?

  2. no tietysti ja tottakai! rakennetaan vain, vaikka 20 hehtaaria tuntuu aika vaatimattomalta pläntiltä. viitsiskö sitä edes kaivinkoneita vaivata paikalle moisen tirauksen takia?!

    mutta toisaalta: kyllä prisman alta olisi mukava viedä muutama hehtaari. ja paikkahan voisi rakennettuna jäädä hyvinkin tyhjilleen odottamaan nousukautta ja vaikka walmartin tarjousta!

    kiitti vinkistä!

Jätä kommentti apollo Peruuta vastaus