Kuin kaksi marjaa ?!

Ministeri Jyrki Katainen hämmästytti kuulijansa ja katsojansa taannoin Hämeenlinnassa. Mieshän oli kuin ilmielävä Barack Obama, paria pientä eroavaisuutta lukuun ottamatta; Obama on superälykäs ja osaa myös puhua uskottavalla tavalla.

Tarkemmin ajatellen myös pääministerimme Matti Vanhanen muistuttaa jotakuta suurmiestä… Ei tule nyt muita mieleen kuin tämä Järvenpäässä kanalaa pitänyt ja vuonna 1963 kuollut Väinö Myllyrinne. Siis hän jonka pituus oli 248 cm ja jonka kengännumero seikkaili jossakin 80 paikkeilla.

Ja vielä tarkemmin ajatellen ministeri Suvi Lindénkin muistuttaa erästä Britannian suurnaista, Margaret Thatcheria. En tarkoita kuitenkaan sitä 1979-1990 pääministerinä toiminutta vireää ja vikkelää naisihmistä vaan ennemminkin tätä nykyistä.

Ministeri Häkämies on kuin ilmetty Paasikivi. Olisi kiva nähdä, onko Jyrillä myös allit ?!? Tai ei olisikaan.

Nyt kun kerran alettiin ounastella, niin pitäähän ministeri Mauri Pekkarisellekin löytää joku identtinen kaksonen. Ja sehän löytyy pidemmittä aprikoinneitta: kukas se muu voisi olla kuin Carl Gustav Emil Mannerheim?! Yhteneväisyyksiä herrojen välillä lienee niin viljalti, ettei bittiavaruus jaksa näitä moninaisia similaareja edes kantaa.

Näin on jos siltä näyttää, sanoi aikoinaan Kekkonen. Joten paras vain uskoa: meillä on melkomoisen erikoinen hallitus!!

Onkohan joku tullut ajatelleeksi…

…sellaista mahdollisuutta, ettei tästä taantumasta ja sitä vääjäämättä seuraavasta lamasta enää nousta.

Se on selvää, ettei lamasta nousta enää sille tasolle, josta tähän pudottiin.

Iso-Britannia maksaa lamaa kuulemma vähintään vuoteen 2030 saakka. Aika humoristiselta kuulostaa. Sillä eiköhän noihin välivuosiin mahdu muutama lama lisää…

Säälittää oikeasti nämä meidän ministerimme pöydän takana. Tämän päivän ilmoituksen mukaan jysäytetään markkinoille 400 miljoonaa euroa! Järkytyksestä huolimatta pysyn pystyssä.

Eikö itikan pissi Itämeressä ole meriveden koostumusta voimakkaammin muuttava ainesosa kuin tämä elvytystiraus?!

Eritoten säälittää se, että hallituksemme on astellut jälkijätössä kohti kuilua. Tietämättämme olemme ylittäneet jo kuilun reunan, ja putoaminen on jo alkanut. Sitä ei ole vielä huomattu.

Ei vaikka teollisuusindeksi saa tarkkailijat tajuttomiksi. Koskaan, milloinkaan, ikinä teollisuustuotannossa tapahtunut miinus ei ole ollut yhtä pitkä.

Väitän edelleen, että 1930-luvun lama on kuin matka Linnanmäelle kesäisenä päivänä tulevaan verrattuna.

Mikään ei tule olemaan ennallaan vuoden 2009 lopussa. Ja sekin tulee murtumaan seuraavan vuoden loppuun.

Leikkauslistoja ei ole olemassa, väittää ministeri Katainen vieläkin. Toivon, että Inkvisiittori Raimo Sailas olisi ne kuitenkin jo tehnyt, vaikka sitten esimiehensä tietämättä. Koska niitä tarvitaan ja todella nopeasti.

P.S. Ai niin, nyt olisi muuten sopiva aika ostaa joku ahdinkoon luisuva yritys. Ostaakohan Nokia?!