sisäministeri päivi räsänen on ilmeisesti päässyt tälläkin kertaa päämääräänsä; saanut vahvistettua omiensa uskoa itseensä. mutta tapahtumia lienee luvassa lisää, kristillisten puoluekokoushan on valitettavasti vasta lokakuussa, ja se tapahtuma lienee kuitenkin tässä tapauksessa sisäministerin ja puoluejohtajan johtava motiivi näissä säännönmukaisissa ulostuloissa. suuri yleisö saa tuta vielä muutaman kerran sanan iloja pienen ryhmän keskinäisten vakuuttelujen vuoksi. tähän päätelmään joutuu kun tarkastelee räsäsen uran vastaavia medianvaltauspaikkoja: kiinnostus ”totuudelliseen” argumentaatioon kasvaa julkisuustarpeen funktiossa. politiikka on semmoista.
keskustelu sinänsä on saanut juuri ne absurdit sävyt kuin aiemmillakin kerroilla kun kirko(i)sta ja uskonno(i)sta ja edellisiin liittyvistä paradoksaaleista piirteistä on julkisesti keskusteltu. on vertailtu ja kilpailtu ideologisissa paremmuuksissa, jaettu paikkoja taivaaseen, viides-, kuudes- ja sen seitsemäsläisyyden periaattein. on uhattu helvetin tulella yms. mysteeristä. ihmisiä on verrattu sikoihin ja ihmisten välistä intiimiä kanssakäymistä mm. eläimiin sekaantumiseen. aika patologista, eikö totta?! tässä se olisi jeesuskin kellahtanut ihmetyksestä selälleen.
miksi asianomaiset teemat uppoavat kansaan ja sen kautta mediaan niin hyvin. teknisesti ottaen alttiiden julistajien toiminnassa on monia vetoavia piirteitä. ensinnäkin uskoon liittyvät teemat kiinnittyvät elimellisesti yhteisölliseen tajuntaan, samaten kun ne kiinnittyvät ihmisen identiteettiin, käsitykseen itsestä ja itsen suhteesta toisiin. kun kyse on voimakkaasti yksityisestä asiasta, löytyy kentälle ja joka junaan aina runsaasti toimijoita jotka reagoivat. usko, seksi ja politiikka helisyttävät taantumuksellisimmankin taapertajan ajatusmaailmaa virkistävillä muodoilla.
osa reagoi siksi, että samalla kun ajatukset saavat artikuloituina sanallisen muodon puhuttuna tai kirjoitettuna, rakentuu tarkempi myös käsitys itsestä ja omasta suhteesta käsiteltyyn aiheeseen. kannanoton jälkeen ihminen ymmärtää enemmän itsestään kuin ennen sitä. se on alitajuista inhimillistä psyyken rakennetyötä. osa reagoi puolestaan usko-aiheeseen provosoituneena siitä, että teemaa yritetään työntää marginaalista valtavirraksi. tehdä jostakin elämän osa-alueesta keskeinen elämään vaikuttava alue, vaikka useimmille se ei sitä edusta. ja osa meistä reagoi aiheeseen kun aiheeseen, kun reagointi antaa sykettä elämään…
kun väännetään kättä siitä onko itsensä kristityksi nimeävä parempi vai ei muihin nähden, onko syntiä se tai tämä, onko uusi testamentti vai vanha parempi johtosääntö, voiko vain kirkossa uskoa, oliko mooses ihan mooses tai muuta vastaavaa, täytyy tuoda keskusteluun vertaus joka sopinee pohdintaan siitä, mitä eroa on poliitikolla ja poliitikolla. kyse on samasta kuin mitä eroa on käellä ja satiaisella: käki munii toisten pesiin ja satiainen pesii toisten munissa.
no, nyt on taas tämän ehtoollisen asetussanat lausuttu ja pöytä katettu. kiusa se on pienikin. tervetuloa